Henkisyyteen tai okkultismiin liittyvissä asioissa kysytään lähes aina, että onko olemassa hyviä ja pahoja harjoittajia tai onko olemassa mustaa ja valkoista magiaa/noituutta/shamanismia. Vastakysymyksenä esitän yhtä usein, että onko olemassa ihmisiä, jotka haluavat hyvää toisille ja ihmisiä, jotka eivät halua hyvää toisille?

Ei nimittäin ole olemassa hyvää ja pahaa henkimaailmaa tai hyvää ja pahaa ”magiaa”. Ajatellaan, että kyseessä on energia. Energia ei ole itsessään hyvää tai pahaa, se on vain energiaa. Esimerkiksi sähköllä voidaan tuottaa valoa ja lämpöä, mutta sillä voi myös tappaa. Kyse on samasta energiasta, mutta eri käyttötavasta ja käyttötavan takana olevasta ihmisestä. On siis vain olemassa henkilöitä, jotka harjoittavat magiassa tai henkimaailman kanssa toimiessaan energiaa hyvään tai pahaan.  Syyt siihen, miksi ihminen haluaa jollekin hyvää ja joku pahaa, löytyvät taas ihmisen omasta persoonasta, elämänkokemuksesta, egosta, moraalista ja etiikasta tms. Nämä ovat onneksi lähes kaikkia asioita, joille voi itsekin halutessaan tehdä jotakin, eli esimerkiksi varjotyöskentelyllä tutustua omiin salattuihin puoliinsa sekä ottamalla tarvittaessa niska-pers-ote omasta möykkäävästä egostaan. Olen kirjoittanut näistä asioista blogissa niin usein, ettei tällä kertaa lähde näitä perkaamaan.

Tämä hyvä-paha-asettelu on yleisempää, kun puhutaan noidista, kiitos noitavainojen ja niihin liittyvän kristinuskon harjoittaman mustamaalauksen, jonka jälkimainingit vaikuttavat vieläkin ihmisten ajatuksiin ja pelkoihin. Sitä vastoin puhuttaessa shamanismista ajatellaan kuitenkin usein, että kaikki shamaanit ovat hyviä, sydämellisiä ja toisille parasta haluavia. Joudun nyt pudottamaan teidät pilvenreunalta ja paljastaa, ettei näin suinkaan ole, koska shamaanitkin ovat kaikki vain ihmisiä ominen persoonineen. Kirjoitin taannoin myös turhasta lokeroimisesta ja siitä miten vahingollista se voi olla, mutta nyt sorrun lokeroimiseen kuitenkin itsekin tällä kirjoituksellani. Olen aikoinaan ensimmäisiltä opettajiltani nimittäin oppinut, että on olemassa viidenlaisia shamaaneja (tämä sama jako sopii toisaalta kyllä ihan joka ikiseen ihmiseen, riippumatta siitä onko noita, shamaani, juristi, sairaanhoitaja tai kattomies). Perusideana on ajatus, jonka mukaan henkilön arvot (ja arvojen ohjaama toiminta) on myös se, mitä henkilö tuottaa tähän maailmaan.

Ensimmäisen ryhmän muodostavat sellaiset shamaanit, jotka voidaan ihan sumeilematta määritellä vaarallisiksi eli he harjoittavat kirouksia, sairastuttavat ihmisiä ja aiheuttavat kuolemaa sekä epäonnea.  Yleensä eivät kuitenkaan maksua vastaan. Tällainen käytös kumpuaa aina shamaanin omista peloista. Pelosta omaa ympäristöään kohtaan ja muita ihmisiä kohtaan. He vaistonvaraisesti hyökkäävät, ennen kuin ympäristö ehtii hyökkäämään ensin. He pelkäävät koko ajan kaikkea sekä kaikkia ja he ovat usein valmiita tekemään mitä tahansa, suojellakseen itseään tai ajaakseen oma etuaan. Heitä voisi kutsua shamanistisiksi narsisteiksi. Heidän voimansa on onneksi suhteellisen heikko.

Neljänteen ryhmään kuuluvat ovat opinkappaleille lähes hulluuteen asti uskolliset shamaanit. He ovat aikoinaan oppineet tietyn tavan toimia. He harjoittavat usein myös ns.  suljettuja traditioita, joissa on tiukat tavat, rituaalit, seremoniat, loitsut yms. He noudattavat näitä tapoja orjallisesti (usein myös tuomiten ne, jotka eivät tee näin). He eivät yksinkertaisesti pysty toimimaan, mikäli eivät seuraa näitä oppejaan tai jos he esimerkiksi törmäävätkin täysin uuteen shamanistiseen tilanteeseen tai kokemukseen. Tähän ryhmään kuuluvat myös mielellään myyvät kirouksiaan muille, eivätkä edes koe siitä huonoa omaatuntoa, mikäli ohjeissa sanotaan sen olevan ok. Heillä on usein taipumusta ylikorostuneeseen egoon, jota pönkittääkseen he harjoittavat mielellään voimiaan muihin ja haluaisivat mielellään olla porukan voimakkain shamaani. Tarve ei kuitenkaan ole niin voimakas kuin seuraavalla ryhmällä.

Tähän kolmanteen ryhmään kuuluvia shamaaneja ajaa nimenomaan  juuri maine, valta ja kontrolli. He haluavat olla ryhmän/tilaisuuden merkittävin henkilö/shamaani ja tuntevat vaistomaisesti inhoa sellaisia kohtaan, jotka voivat tätä asemaa uhata. Tällainen kilpailija savustetaan ulos, tehdään muiden silmissä harmittomaksi tai osaaminen kyseenalaistetaan. He eivät missään olosuhteissa jaa tai opeta omaa osaamistaan, koska he haluavat olla ainoita, jotka omaavat tietyn ainutlaatuisen tiedon ja taidon.  He menevät ego edellä ja haluavat saada tunnustusta hinnalla millä hyvänsä.

Toiseksi viimeiseen ryhmään kuuluvat shamaanit, joita ajaa selkeä lähimmäisenrakkaus ja halu olla avuksi yhteisössään. He ovat aina valmiina auttamaan toisia, jopa täysin ilman korvausta. Nämä shamaanit ovat ystävällisiä, kilttejä, anteliaita ihmisiä, joilla on vilpitön halu auttaa ja he ovat yleensä erittäin taitavia ja hyvin voimallisia shamaaneja sekä opettajia, jotka ovat valmiita menemään pitkällekin voidakseen jakaa osaamistaan muille aiheesta kiinnostuneille.

Viimeisen ryhmän shamaaneilla on oikeastaan kaikki toiseksi viimeisen ryhmän ominaisuudet, mutta heissä korostuu edellisiä enemmän tietynlainen uskallus hyppiä rajojen, traditioiden ja sääntöjen yli, koska he tietävät kokemuksesta, miten harjoittaa toimivaa shamanismia omalla tavallaan. Heidän ei tarvitse toimintansa onnistumiseksi noudattaa ohjeita, sääntöjä, kieltoja tai muita dogmeja. He ovat hyvin voimallisia ja voivat muokata maailmankaikkeuden lakeja ilman niitäkin. Heillä on usein selkeästi filosofinen ote shamanismiin, joka erottaa heidät kaikista edellisistä ryhmistä eli heistä heijastuu tietynlainen ”eteenpäin siirtynyt” ja jopa valaistunut tunnelma.

Olen puhunut lokeroimisesta ja olen puhunut myös siitä, miten tärkeää on ottaa oma valtansa takaisin henkisyydessä eikä antaa muiden määritellä henkistä polkuaan. Ja tämän vallan takaisinottamisen ja sen, ettei joudu hyväksikäyttävien gurujen kohteeksi, toivoisin kaikkien miettivän mihin edellä mainittuun lokeroon asettaa ne ihmiset, joille on valtansa antamassa? Ensimmäiset kolme ryhmää ottaa valtasi sumeilematta, kaksi viimeistä ei kirveelläkään.

Lohdutuksena voisi todeta, että tuossa näkyy myös tavallaan shamaanin urapolku. Uusi, noviisi ja shamanismissaan vielä hieman epäkypsä sortuu usein alkuryhmien maneereihin, ja mitä kauemmin tai voimallisemmin shamaani saa oppiaan henkimaailmalta, sitä lähemmäs hän saapuu viimeistä ryhmää. Siis suurella osalla käy näin, mutta aina löytyy tietysti sekin v**’upää, joka tekee tietoisen päätöksen ihmisvihassaan pysyä ensimmäisessä ryhmässä elämänsä loppuun asti. Sinänsä sääli, koska shamaanin todellinen voima piilee aina kiitollisuudessa, kyvyssä nähdä hyvää ja halussa jakaa tätä hyvää. Mikäli tähän ei pysty tai edes pyri siihen, niin todellinen voima jää vain egon kyltymättömäksi haaveksi näille ryhmille.

Näistä kolmesta shamaanin voiman takana olevasta asiasta lisää seuraavissa postauksissa.