Näin paljon kiukkuista henkilökohtaista palautetta en olekaan saanut enää vuosiin, kuin mitä tuo viimeisin shamaanien lokeroinnista kertova kirjoitus poiki.

Osa oli loukkaantunut sydänjuuriaan myöten, koska koki minun nimenomaan lokeroineen heidät tiettyyn lokerikkoon, kyseenalaistaneen heidän lokeronsa tai kuvittelevani itse kuuluvani ”parhaimpaan” lokeroon. Ei, kirjoittaessani en aktiivisesti miettinyt ketään tietämääni harjoittajaa paitsi juuri kahden viimeisen lokeron kohdalla, koska voin pistää niihin useitakin, mutta en todellakaan itseäni. Itse esimerkiksi mulahdan vieläkin joka ikisen sielun synkän yön aikana sujuvasti ja joskus pitkiksikin ajoiksi suoraan v***upääryhmään. Tiedostan sen, enkä silloin tee shamanistisia hoitoja, konsultoi, pidä kursseja tms., koska se mitä silloin muille annan, on täsmälleen samaa kuin mitä sisälläni silloin on ja voin taata, että siitä on kahden viimeisen ryhmän ominaisuudet kaukana.

Osa taas kirjoitti, että shamaanin ei kuulukaan olla täydellinen ja juuri siinä piilee hänen voimansa, ja kyllä, olen täysin samaa mieltä. Shamaania kutsutaan wounded healeriksi, mutta se tarkoittaa sitä, että hän on joutunut parantamaan itsensä ennen kuin voi parantaa muita. Olennaista puhuttaessa shamaaneista on se, että shamaani ei tee hoitotyötä itsenään vaan aina henkiensä kanssa eli shamaanissa on juuri sen verran voimaa kuin mitä on hänen kyvyssään ja vuorovaikutuksessaan henkien kanssa.  Tämä vuorovaikutus yleensä kärsii ainakin hetkellisesti silloin kun henkilöllä itsellään on jokin hyvin voimakas kriisi päällä. Tästä syystä muuten moni shamaani tai shamanisti ei pysty tekemään vakavasti sairaalle läheisilleen (tukevia)hoitoja, koska oma huoli ja pelko vaikuttaa siihen, miten toimii henkimaailman kanssa.  Kokenut shamaani siis tietää milloin ei voi työtä tehdä, koska hänen voimansa tulee aina henkimaailmalta, ja jos siinä yhteydessä on häiriöitä, niin hän ei tee sitä työtä ainakaan siinä hetkessä. Sekin on muuten yksi hälytysmerkki, jos joku shamaaniksi itseään tituleeraava väittää voiman hoitamiseensa kumpuavan hänestä itsestään. Ja täydelliseksi ei tule kukaan, koskaan. Eikä edes ne kaikkein viisaimmat ja ”valaistuneimmatkaan” shamaanit ole täydellisiä, ja täydellisyyttä ei vaadita shamaanin työssä (paremminkin päinvastoin). Rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä sen sijaan kyllä vaaditaan, mutta niilläkään ominaisuuksilla ei ole mitään tekemistä täydellisyyden tai epätäydellisyyden kanssa.

Syy miksi kirjoitin tuon lokeroimiskirjoituksen on jatkumo sille suuttumukselle, jota tunnen ihmisten henkistä hyväksikäyttöä kohtaan. Samasta syystä koen vastenmielisyyttä valtauskontojakin kohtaan. Nekin ovat jo vuosituhansia vieneet ihmisiltä vallan oman henkisyyden kokemisesta. Viimeisten viiden vuoden aikana noituudesta ja shamanismista on tullut käsitteitä, jotka myyvät. Niillä tehdään sumeilematta rahaa ja tietynlaiset ihmiset ovat tarttuneet tähän tajuten, että he voivat myydä ”osaamistaan” toisille yhtä kokemattomille kovaan hintaan ja sitouttaen heidät lähes kultin omaisiin yhteisöihin.  Kuulen lähes viikoittain vanhemmilta harjoittajilta, miten he ovat törmänneet iältään tai henkisyyden osalta kokemukseltaan nuoriin ja haavoittuviin ihmisiin, jotka ovat joutuneet näiden kaikenlaisten henkisten örkkien aivopesun kohteeksi ja miten he tällaisen aivopesun jälkeen ovat ns. lost case eli heillä ei enää ole mitään resursseja alkaa ajatella omilla aivoillaan. Ja huom. nyt en tarkoita pelkästään noita- tai shamaanititteleillä ratsastavia örkkejä, vaan kaikkia henkisyyssateenvarjon alle kuuluvia harjoittajia. Nämä henkilöt tietävät juuri mikä ihmisryhmä on heikoimmillaan eli esimerkiksi juuri ryhmät, jotka etsivät hinnalla millä hyvänsä vastauksia tai vaihtoehtoisia hoitoja vakaviinkin ongelmiinsa, jotka seuraavat tiktokkia ja haluavat oppia samoja asioita tai ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan lähes mitä tahansa, kunhan saavat helpotusta henkiseen tai fyysiseen tuskaansa.

Tällaisten ryhmien hyväksikäyttö on oksettavaa ja toivoisin, että jokainen miettisi hieman tarkemmin kehen voi luottaa. Ja tuo vanha lokeroimismalli toimii siinä yllättävän hyvin.  Ymmärrän sen, että ollessaan heikoilla ei myöskään aina kykene arvioimaan toisten ihmisten tarkoitusperiä ja kun tarve saada apua tai vastauksia tuntuu kiireenä vatsanpohjassa, niin silloin mennään jo täysin ajattelematta. Sen verran täytyy omassa etsimisen hädässään kuitenkin antaa itselleen aikaa, että tutustuu henkilöön edes sen verran, että pystyy sanomaan mihin lokeroon hän tuntuu kuuluvan. Intuitiokin nimittäin auttaa silloin kun tuntuu, ettei järki juokse eli jos joku tuntuu väärältä, niin se on silloin väärin ja jos taas jokin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, niin sekin on silloin liian hyvää ollakseen totta.

Toiseksi ongelmaksi ja palautteen aiheeksi kirjoituksessani osoittautui tuo suomalaisten näemmä sydänjuuriaan myöten inhoama sana, kiitollisuus, joka kuitenkin on yksi shamaanin tärkeimmistä ominaisuuksista  ja siitä postaan huomenna.