Viikinkien ja keskiajan maailma oli täynnä magiaa, jota käytettiin muun muassa suojeluun, vahingoittamiseen, tulevien tapahtumien ennustamiseen ja kommunikointiin voimien ja henkien kanssa. Tämä käsitys magiasta oli olennainen osa heidän maailmankuvaansa, ja heidän ympäristönsä koettiin täyttyneenä näkymättömistä olennoista. Useat magian käsittelemät termit ovat osittain päällekkäisiä ja tarjoavat meille näkemyksen aikakauden tabuista, uskomuksista ja symboleista, jotka muovasivat heidän arkielämäänsä.

 

Magian luonne 

 Magia on aihe, joka kiehtoo monia, mutta sitä ymmärretään usein väärin nykypäivän keskusteluissa. Tämä saattaa johtua siitä, että näkemyksemme magiasta ovat monimutkaisia ja sidoksissa ihmisen psykologiaan. Viikingit, kuten muutkin esimodernit yhteiskunnat, eivät olleet taikauskoisia ja tietämättömiä, vaan he kokivat magian tuovan heille konkreettista hyötyä. Magiaa ei tule nähdä pelkästään primitiivisenä, vaan se on ilmentymä ihmisten tavoista kohdata ja ymmärtää maailmaansa. Nykypäivänkin yhteiskunnissa on jälkiä maagisesta ajattelusta – mainonta ja liike-elämä tarjoavat tästä useita esimerkkejä.

Historiallisesti on ollut monia, jotka ovat hyötyneet magiasta huijaamalla tai manipuloimalla ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että magia on kattanut laajan valikoiman toimintoja ja ilmiöitä, joita on joskus vaikea määritellä tarkasti. Magia ei ollut vain uskomuksia tai rituaaleja, vaan se toimi myös sosiaalisten siteiden vahvistajana ja jopa terapeuttisena menetelmänä.

 Usein magia yhdistetään ajatukseen järjen ja loogisen ajattelun puutteesta, erityisesti menneisyyden yhteiskunnissa. Tämä käsitys ei ole täysin oikeutettu ja perustuu hyvin pitkälle ns. whig-historiaan eli ajatukseen siitä, että historia kulkee kohti moraalisia totuuksia ja älyllistä edistystä, jossa jokainen vuosi on aina edellistä parempi.  Historian ymmärtäminen vain kehityksen ja edistyksen kautta voi johtaa siihen, että menneisyyttä pidetään aliarvostettuna ja yksinkertaisena. Tällainen ajattelu ei auta meitä ymmärtämään, kuinka menneen ajan ihmiset kokivat ja hahmottivat maailmaa. Vaikka heidän ajattelutapansa eroavatkin omastamme, on tärkeää muistaa, että heidän kykynsä ja älykkyytensä olivat samalla tasolla kuin meidän.

Historiallinen lukutaito ja ymmärrys vaativat, että tarkastelemme menneisyyttä sen omilla ehdoilla. On tärkeää huomata, että magia, uskonto ja yhteiskunta olivat tiiviisti kytköksissä toisiinsa menneessä maailmassa. Heidän tapansa hahmottaa henkiä ja yliluonnollisia voimia oli looginen ja merkityksellinen heidän kokemuksensa kautta, vaikka se saattaa nykypäivän näkökulmasta näyttää irrationaaliselta.

Seiðr ja siihen liitettävät kaksi yleistä virhettä

Seiðr, joka liittyy läheisesti ”tekstiilityöhön”, seksuaalisiin tabuihin ja rituaaliseen ekstaasiin, on yksi muinaisskandinavian magian tärkeimmistä ja monimutkaisimmista ilmiöistä. Se on myös yksi eniten väärin ymmärretyistä käsitteistä. Yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä on se, että seiðr sekoitetaan usein siðr-termiin. Seiðr viittaa erityisesti tiettyyn maagiseen käytäntöön, kun taas siðr tarkoittaa perinteitä tai tapoja laajemmin.

Seiðrin rinnastaminen shamanismiin on toinen yleinen virhe. Vaikka seiðrissä onkin piirteitä, joita voidaan verrata shamanistisiin perinteisiin, vertaus on usein liian yksinkertaistava ilman syvempää analyysiä. Seiðrin tarkastelu vaatii ymmärrystä siitä, että se ei ollut vain yksi osa viikinkien monimutkaista käsitystä magiasta ja maailmasta.

Henget, näkymättömät voimat ja uskonto

 Muinaiset skandinaavit uskoivat, että heidän maailmaansa hallitsivat näkymättömät voimat ja henget. Nämä käsitykset eivät olleet erillisiä, kuten nykyään saatamme ajatella esimerkiksi ihmisen sielusta ja henkisestä olemuksesta, vaan ne olivat osa kokonaisvaltaista käsitystä maailmasta. Henget saattoivat olla osa ihmisen mieltä, ne saattoivat kulkea hänen rinnallaan tai vaikuttaa ympäristöön ja muihin ihmisiin. Heillä oli pikemminkin holistinen kuin dualistinen käsitys hengestä ja mielen ja ruumiin kahtiajako on paljon epäselvempi kuin nykymaailmassamme. Tuolloin ajateltiin, että vaikka henki on sidottu meihin, niin se voi kuitenkin olla sekä sisällämme että vierellämme, kulkea edellämme, olla samanaikaisesti sisällämme ja ulkopuolellamme, ja olla sekä me itse että ei me itse samaan aikaan.

Muinaisskandinaaveille uskonnon käsite olisi ollut vieras. Tämä outo myyttien ja käytäntöjen yhdistelmä oli yksinkertaisesti heidän siðr, heidän ”tapansa”. Nämä tavat ilmenivät paitsi suurellisissa ja verisissä eläinuhreissa tai yläluokan monimutkaisissa hautajaistavoissa, mutta myös arkipäiväisissä askareissa, kielessä, laissa, veroissa, hygieniassa, tabuissa, ideologioissa, kosintarituaaleissa, perheessä, taiteessa, työssä, leikissä, nimissä, etiikassa ja siinä, miten he lukivat maisemaa. Skandinaavinen muinaisuskonto kattoi koko olemassaolon kokemuksen, vaikka termillä yleensä tarkoitamme nykyään vain kourallista symbolisia eleitä ja tapahtumia. Skandinaviassa tuolloin eläneille se oli kuitenkin koko olemassaolon ontologinen todellisuus, johon synnyttiin, eikä siinä ollut juurikaan tilaa uskon käsitteelle tai uskomuksen valinnalle. Tämä oli paikka, jossa jokainen tapahtuma oli joko näkyvien tai näkymättömien voimien teon seuraus.

 

Vaikka tuo muinainen maailmankuva voi vaikuttaa nykyihmiselle oudolta tai irrationaaliselta, se oli täysin looginen ja järkevä heidän omassa ajassaan ja kulttuurissaan. Henget ja näkymättömät voimat olivat osa jokapäiväistä todellisuutta, joka näkyi paitsi uskonnollisissa rituaaleissa, myös arkipäivän elämässä ja tavassa hahmottaa ympäröivää maailmaa.

 Ja tämä muinainen skandinaavinen maailmankuva on juuri se, josta seidr ja völvan maailmankuva edelleen kumpuaa.