Browsed by
Tekijä: Völva

Disablot, hedelmällisyyden ja esiäitiemme henkien juhla

Disablot, hedelmällisyyden ja esiäitiemme henkien juhla

Skandinaaviseen mytologiaan ja magiaan liittyvä Disablot mainitaan mm. Egil Skallagrimssonin ja Hervararin saagoissa sekä Heimskringlassa. Juhla järjestettiin saagojen mukaan joka talvi, jotta voitiin turvata tulevan vuoden satokausi ja hedelmällisyys. Disablotteja vietettiin Vanhassa Uppsalassa suurkäräjien aikaan. Käräjien yhteydessä pidettiin aina suuret markkinat ja markkinoiden jälkeen blotattiin. Blotin ja käräjien yhdistäminen oli käytännöllistä ja yleistä tuohon aikaan, koska molempiin kerääntyi aina paljon väkeä ja tämä helpotti kauppiaiden ja yhteisön toimintaa.  Ajallisesti Disablottia ja käräjiä vietettiin helmikuun lopun ja maaliskuun alun välillä, mutta…

Read More Read More

Uusi uutukainen podcast on ilmoilla

Uusi uutukainen podcast on ilmoilla

Niin, kenties ei olisi kannattanut kuvitella, että podcastin teko olisi helpompaa kuin videon tekemeinen, koska olin äärimmäisen väärässä. Tekniikka petti ja editointia ei voinut tehdä lainkaan, ja sen lisäksi prosessia vaikeutti  honottava nuha ja neljä riehuvaa kissaa. Mutta, lupaus on lupaus ja tässä se nyt kuitenkin on. Seuraavat, toivon mukaan ovat ammattimaisempia ja lyhempiä.

Tulossa olevia tapahtumia

Tulossa olevia tapahtumia

Tammikuussa 2021: Shamanistinen rumpupiiri Helsingissä Malmilla 11.1 klo 19 -> Shamanistinen rumpupiiri Helsingissä Malmilla 25.1 klo 19 -> Helmikuussa 2021 Shamanistinen rumpupiiri Helsingissä Malmilla 8.2 klo 19 -> Shamanistisen polun peruskurssi Helsingissä Malmilla 20.2 klo 10 -> (täyttymässä nopeasti) Maaliskuussa 2021 Shamanistinen rumpupiiri Helsingissä Malmilla 1.3  klo 19-> Asatro perusteet (workshop) Malmilla 13.3 klo 9-18 Shamanistinen rumpupiiri Helsingissä Malmilla 22.3 klo 19-> Asatro seremoniakoulutus (Workshop) Malmilla 27.3 klo 10-18 Seidr peruskurssi mahdollisesti tulossa 6-7.3. Imoita hyvissä ajoin mikäli olet kiinnostunut!…

Read More Read More

Podcastia pukkaa

Podcastia pukkaa

En tiedä johtuuko tämä pimeästä syksystä, ohuesta verhosta elävien ja kuolleiden välillä vaiko vain yleisestä kyllästymisestä tähän korona-aikaan, mutta olen huomannut sen tietynlaisen teennäisen ja silotellun maailman, joka aiemmin oli vain nuorten naisten selfieiden, belfieiden ja vlogien somemaailmassa, tunkeutumisen shamanistiseen ja noitamaailmaankin. Tottakai tämä oli odotettavissa, koska henkisyys on maailmassa lisääntynyt ja siihen tarttuvat nyt myös ne ihmiset, joiden normiarkea on tähänkin asti ollut kauniiden kuvien postaaminen (itsestään) someen.  Some on pullollaan viimeisen päälle tällättyjä, meikattuja, stailattuja ja blurrattuja shamanisteja,…

Read More Read More

Pitääkö rumpu todellakin tehdä itse?

Pitääkö rumpu todellakin tehdä itse?

Noitarumpu, shamaanirumpu, voimarumpu, lapinrumpu, kehärumpu, kannus, kontakka. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Se millä nimellä rumpuaan saa kutsua on arka aihe ja palaan kenties siihen myöhemmin, mutta vielä arempi aihe liittyen rumpuihin on se, miten rumpunsa hankkii. Rumpu täytyy tehdä itse, saada lahjaksi tai löytää ja ostetussa rummussa ei ole taikaa ­–sanotaan. Sanotaan myös, että jos olet lähdössä shamanistiselle tielle, rummun tekeminen itse on ainoa vaihtoehto. Rummun rakentaminen on kieltämättä voimallinen kokemus ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, mutta entä jos…

Read More Read More

Shamanistisen polun peruskurssi la 5.12.2020

Shamanistisen polun peruskurssi la 5.12.2020

Kurssi alkaa klo 10 ja päättyy klo 18 Yhden päivän peruskurssin aikana tutustumme shamanismin keskeisiin käsitteisiin, tekniikkoihin sekä menetelmiin. Keskeistä kurssilla on matkaaminen toiseen todellisuuteen. Käytämme perinteisiä shamanistisia keinoja kuten laulua, tanssia ja rummuttamista oppiaksemme siirtymistä toiseen tietoisuuteen, tutkiakseen henkimaailmaa, tavataksemme omat henkiauttajamme. Kurssilla opetetaan myös shamanistisen parantamisen perusteet. Kurssi koostuu luennoista, keskustelusta, harjoituksista, kokemuksista ja yhteisestä tarinoinnista. Kurssi painottuu skandinaaviseen traditioon ja toimii hyvänä perustana seidr-kursseille. Osallistumiseen ei tarvita mitään ennakkotietoa shamanismista tai seidristä. Kurssille mahtuu 12 henkilöä. Hinta:…

Read More Read More

Alkavat kurssit -infoa

Alkavat kurssit -infoa

Lupasin laittaa blogiin päivitystä tulevista kursseista syyskuun loppuun mennessä. Vuokratilat ovat edelleen täynnä edellisen vuokralaisen tavaroita, joten tarkkoja päiviä ei voi vielä kursseille laittaa, mutta kun tilat ovat käytössä, niin sivulle ilmestyy tarkat päivät sekä ”kauppa”, josta niihin pääsee ilmoittautumaan. Toivotaan, että koronatilanne ei ryöstäydy uudelleen käsistä, mutta näillä näkymin Pohjoismaisen Perinteenkantajien kurssit pyörähtävät käyntiin marraskuussa ja muiden pitämistä kursseista ilmoitetaan sitä mukaan, kun saamme tilat vapaaksi ja varauskalenterin toimintaan. Huom. Ilmoittautumislinkkiä ei siis vielä ole olemassa, vaikka teksteissä niin…

Read More Read More

Völvan kellari

Völvan kellari

Völvan kellari on tila, joka syntyi tarpeesta ja tarpeeseen. Suomessa ja kansainvälisesti on paljon erilaista henkisen polun osaajia, jolla ei ole tiloja, joissa esimerkiksi kurssejaan Uudellamaalla vetää. Toinen ongelma on ollut se, vaikka tiloja esimerkiksi pääkaupunkiseudulta löytyisikin, niin niissä ei välttämättä saa rummutella tai käyttää suitsukkeita. Kolmas ongelma on ollut lähestyttävyys eli paikkoihin ei ole ollut pääsyä kuin omalla autolla. Völvan kellarin tavoitteena onkin tuoda henkisen polun ja shamanistiset palvelut helposti lähestyttäväksi niin vetäjille kuin osallistujille, auttaa verkostoitumisessa ja mahdollistaa…

Read More Read More

Buddhalainen völva?

Buddhalainen völva?

Blogipostaukset viipyvät edelleen tai odottelevat raakileina kirjoituspöydänlaatikossa. Syynä on toki ollut aikaisemmin mainitsemani somepaasto, mutta en ole ollut teille ihan rehellinen. Osittain postaukset viipyvät siksi, että koen pettäneeni shamanistisen polun kanssakulkijat ja ihmiset, jotka ovat luottaneet siihen, että kaikki olemassa oleva, kuten ihmisen polun suunta, pysyy samanlaisena ja osittain siksi, etten ole tiennyt miten kirjoittaa asioista, joita erittäin pitkän sielun synkän yön jälkeen on polullani tapahtunut. Kuten osa tietää seidr, skandinaavinen noituus/shamanismi on ollut osa elämääni oikeastaan lapsuudestani asti, kiitos…

Read More Read More