Viimeaikaiset tutkimukset muinaisnorjalaisesta noituudesta, erityisesti völvan roolista, tarjoavat uusia näkemyksiä viikinkiajan kulttuurisista ja hengellisistä käytännöistä.  Völva, muinaisnorjalaisen maagisen perinteen tunnetuin hahmo, esitetään paitsi myyttisenä hahmona myös keskeisenä yhteiskunnallisena toimijana. Tutkimusten tarkastelun kohteena ovat erityisesti se, miten noituutta harjoitettiin ja miten maagisiin erikoistuneisiin, kuten völvaan, suhtauduttiin yhteiskunnassa. Heillä oli tutkimusten mukaan usein monimutkainen asema, jota sekä kunnioitettiin että pelättiin. Heidän magiansa kietoutui yhteen luonnonilmiöiden, ennustamisen ja rituaalien kanssa, vaikuttaen kaikkeen säästä sodankäyntiin.

Erityisen kiinnostavaa viimeaikaisessa tutkimuksessa on keskittyminen siihen, miten noituus liittyi laajempiin kulttuurisiin näkökohtiin, kuten sukupuoleen ja yhteiskunnallisiin rooleihin. Tutkijat korostavat, että muinaisnorjalainen magia oli syvästi yhteydessä sukupuolen ja vallan rakentumiseen, ja naispuoliset harjoittajat kuten völva usein rikkoivat perinteisiä sukupuoliodotuksia käyttämällä merkittävää hengellistä ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa. Völva esitetään keskeisenä hahmona muinaisnorjalaisessa maagisessa käytännössä, edustaen monimutkaista yhdistelmää hengellistä auktoriteettia ja yhteiskunnallista vaikutusvaltaa.

Völvaa kuvataan seiðrin harjoittajana, joka on magian muoto sisältäen ennustamista, profetiaa ja kohtalon manipulointia. Tämä rooli asetti hänet ainutlaatuiseen yhteiskunnalliseen asemaan, sillä hän pystyi vaikuttamaan elämän, kuoleman ja sodankäynnin lopputuloksiin rituaaliensa kautta. Hänen käytäntöjensä nähtiin usein yhdistävän inhimillisen ja henkimaailman, mahdollistaen tapahtumien ennustamisen ja kommunikoinnin henkien tai jumalien kanssa. Völvan voimat kietoutuivat yhteen muinaisnorjalaisen kosmologian elementtien kanssa, erityisesti hänen kykynsä päästä käsiksi salattuun tietoon, hallita luonnonvoimia kuten säätä ja vaikuttaa yhteisöllisiin päätöksiin.

Tutkimusten mukaan völvaan suhtauduttiin usein sekä kunnioituksen että pelon sekoituksella. Magiaa harjoittavana naisena hän oli rajatilassa muinaisnorjalaisessa kulttuurissa, jossa sukupuoliroolit olivat perinteisesti jäykkiä. Hänen noituutensa ei ainoastaan uhmannut sukupuoliodotuksia vaan asetti hänet myös valta-asemaan ajassa, jolloin sukupuolidynamiikka vaikutti siihen, miten mies- ja naispuoliset harjoittajat sijoittuivat eri yhteiskunnallisiin lokeroihin, usein riippuen siitä, miten heidän maagiset käytäntönsä sopivat yhteen tai törmäsivät yhteiskunnallisten normien kanssa.

Myös völvan työkalupakkia on tutkittu ja kuvattu useissa arkeologisissa ja kirjallisissa lähteissä, ja ne paljastavat rikkaan kokoelman erilaisia völvan käytössä olleita esineitä.

Sauva on tunnetuin völvaan liitetty työkalu. Se oli sekä hänen valtansa symboli että käytännöllinen esine rituaaleissa. Arkeologiset löydöt ovat paljastaneet rauta- ja puusauvoja, joskus koristeellisesti koristeltuja, mikä viittaa niiden tärkeyteen maagisissa käytännöissä. Näiden sauvojen uskottiin auttavan völvaa ”matkustamaan” tai kommunikoimaan tuonpuoleisten voimien kanssa, mikä sopii yhteen hänen roolinsa kanssa maailmojen välisenä välittäjänä. Völva haudattiin usein erilaisten amulettien kanssa, kuten Thorin vasara -riipusten tai eläinfiguurien, joiden ajateltiin kantavan suojaavia tai maagisia ominaisuuksia. Näillä esineillä oli todennäköisesti rooli rituaalisissa käytännöissä, ja niitä saatettiin käyttää loitsujen langettamiseen tai suojelun kutsumiseen. Tekstiilituotantoon liittyvät työkalut olivat myös osa völvan työkalupakkia. Näitä esineitä käytettiin joskus seiðr-magiassa, jossa kehräämisellä ja kutomisella oli symbolisia yhteyksiä kohtaloon ja norniin. Joidenkin völvien haudoista on löydetty niin ikään kuppeja tai kulhoja, joita mahdollisesti käytettiin uhrausrituaaleissa tai ennustamisessa käytettyjen aineiden säilyttämiseen. Näiden esineiden läsnäolo korostaa hänen roolinsa rituaalista puolta, erityisesti juhlissa ja uhrauksissa jumalille tai hengille. Eläinten jäänteiden, kuten luiden tai kallojen, sisällyttäminen völvan hautauksiin viittaa puolestaan niiden mahdolliseen käyttöön rituaaleissa. Eläinsymboliikka oli voimakasta muinaisnorjalaisessa kulttuurissa, ja näitä esineitä saatettiin käyttää ennustamiseen tai eläinhenkien edustajina völvan magiassa. Jokaisella esineellä oli erityinen merkitys ja tarkoitus, jotka olivat olennaisia hänen rituaalisille velvollisuuksilleen ja kyvylleen manipuloida kohtaloa ja kommunikoida näkymättömien maailmojen kanssa. Oliko völva sitten shamaani vai noita?

Viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että völva sijoittuu alueelle, joka yhdistää sekä noidan että shamaanin rooleja, mutta sisältää erityisiä elementtejä molemmista. Tutkijat väittävät, että völva ei sovi siististi yhteen kategoriaan, sillä hänen roolinsa viikinkiyhteiskunnassa oli monimutkainen ja monitahoinen.

Völvalla on monia yhteisiä piirteitä shamanististen hahmojen kanssa. Kuten shamaanit, hän toimi välittäjänä ihmisten ja henkimaailman välillä, harjoittaen seiðriä, transsimaagiaa, joka mahdollisti hänelle kommunikoinnin henkien kanssa, tapahtumien ennustamisen ja kohtaloon vaikuttamisen. Tämä kyky päästä muuntuneisiin tietoisuuden tiloihin ja olla vuorovaikutuksessa tuonpuoleisten olentojen kanssa on shamanismin tunnusmerkki. Lisäksi hänen työkalunsa – kuten sauva – muistuttavat muiden kulttuurien shamaanien työkaluja, jotka usein käyttävät sauvoja tai taikasauvoja ohjaamaan hengellisiä matkojaan. Keskittyminen luonnonelementteihin, kuten eläinhenkiin ja rituaalisiin työkaluihin, yhdistää völvan edelleen shamanistisiin käytäntöihin, mutta.

Völva osoittaa kuitenkin myös perinteisesti noituuteen liitettyjä ominaisuuksia. Häneen suhtauduttiin sekä kunnioituksen että pelon sekoituksella, ja hänet nähtiin usein yksilönä, joka pystyi manipuloimaan todellisuutta ja muiden ihmisten kohtaloita maagisten voimiensa avulla. Hänen käytäntöihinsä liittyvä moraalinen monitulkintaisuus sekä hänen kykynsä vaikuttaa taistelun, sään ja hedelmällisyyden lopputuloksiin antaa hänelle noidan stereotyyppisiä piirteitä, samaan tapaan kuin noidat käsitettiin myöhemmässä eurooppalaisessa historiassa. Loitsujen, taikuuden ja maagisten esineiden käyttö yhdistää hänet myös perinteisen noidan arkkityyppiin.

Tämä siis tutkimusten valossa. Käytännössä sekä seiðriä harjoittavana völvana, että shamanismiin perehtyneenä henkilönä voin sanoa, että völva ei ehdottomasti ole ”vain” shamaani, eikä ”vain” noita. Hän on molempia. Itse käyttäisin hänestä nimenomaa suomenkielen sanaa noita. Noita on käsitteenä tarpeeksi laaja kuvaamaan kaikkea sitä, mitä völva tekee ja on. Hän ei  tutkimusten valossa ollut, eikä edelleenkään ole, vain laulava shamaani.