Olen jo vuosikymmenen ajan miettinyt käsitettä ”luonnonuskonto” noin laajemminkin ja en edelleenkään ole tyytyväinen siihen määritelmään, joka siitä esitetään.

Wikipedia esittää määritelmän näin: ”Luonnonuskonto on luonnonpalvontaan perustuva uskonto. Luonnonuskontojen kannattajat katsovat edustavansa henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvia uskontoja ja elämäntapoja. Suurimpana yhteisenä tekijänä eri luonnonuskontojen välillä pidetään kunnioitusta luontoa ja sen kiertokulkua kohtaan. Ihminen nähdään osana tätä kiertokulkua: ihminen ei ole luonnosta erillinen eikä sitä ylempänä tai alempana.”  Tämä kohta ei ole se ongelma ja tätä oikeastaan kuvaa hyvin mistä mielestäni luonnonuskonnossa on kyse, mutta jatko tuottaakin sitten pään vaivaa: ”Suurin osa luonnonuskonnoista perustuu vanhoihin, kristinuskoa edeltäviin uskontoihin kansanperinteen tai ennallistamisen kautta.  Luonnonuskonnoiksi luetaan esimerkiksi aasainusko, wicca, uussamanismi, druidismi ja perinteisen suomalaisen uskonnon harjoittaminen. Luonnonuskovaisten keskuudessa on yleistä panteismi eli kaikkeuden pitäminen pyhänä tai animismi eli käsitys kaiken sielullisuudesta. Kolmas näkemys on polyteismi, usko että jumalalla on useita ilmenemismuotoja tai että on useita eri jumalia, jotka edustavat luonnon ja elämän eri puolia, kuten miehisiä ja naisellisia. Luonnonuskonnon käsite ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, eivätkä kaikki uuspakanalliset uskonnot ole luontokeskeisiä. Esimerkiksi germaanisiin ja skandinaavisiin perinteisiin pohjautuvissa suuntauksissa uskonnon muut merkitykset saattavat olla ulkoista luontoa keskeisempiä.” Lehto ry., joka edustaa Suomessa luonnonuskontoja, määrittelee asian lähes sanasta sanaan samalla tavalla kuin Wikipedia, joten en viitsi toistaa sitä tähän.

Ajatus siis on se, että lähes kaikki uuspakanauskonnot on niputettu luonnonuskonnon alle ja oikeastaan ei ilmeisesti ole edes olennaista, onko luonto se pyhin osa ajatuksessa, vaan uskonnon sisäiset dogmit voivat olla luontoa tärkeämpiä. Voidaanko silloin edes puhua luonnonuskonnosta vai onko kyseessä jokin muu uskonto? Ja miten luontoa pyhänä pitävä näkemys voidaan linkittää samaan joukkoon kuin näkemys, joka kunnioittaa kyllä luonnon kiertokulkua, mutta palvoo personoituja jumalia?

Molemmissa määritelmissä mainitaan panteismi, joka tarkoittaa universumin ja luonnon pitämistä jumalallisena, tai universumin pitämistä samana kuin jumala (kreik. pan, kaikki, theos, jumala). Sanaa panteismi käytettiin ensimmäisen kerran 1700-luvun alkupuolella, mutta usko luonnon ja maailmankaikkeuden jumalallisuuteen on löydettävissä jo kreikan ajoilta ja vanhimmat panteistien koulukunnan edustajat löytyvät Stoalaisista. Modernin panteismin edustajia ja kehittäjiä oli mm. Spinoza.  Panteismi on hyvin laaja käsite, mutta pohjimmiltaan se on monoteistinen näkemys eli maailmankaikkeus on jumala, yksi jumala. Tosin ei personoitu jumala, vaan enemmänkin luonnon perusvoima.  Polyteistiseksi sen voi helposti kuvitella siksi, että siihen liittyy ajatus siitä, että kaikki luonnossa on pyhää. Jokainen puu on pyhä ja jokainen järvi on pyhä, mutta tämä ei tarkoita sitä, että ne olisivat erikseen pyhiä vaan niiden takana on sama pyhyys. Star Wars ja Avatar elokuvien taustaolettamukset edustavat panteismia puhtaimmillaan eli on olemassa jokin kollektiivinen perusvoima tässä kosmologiassa, joka on kaikissa ja kaikessa.

Ajatuksena siis panteismi yhdistettynä vaikkapa voimakkaan polyteistiseen aasauskoon tms., tuntuu kaukaa haetulta, mikäli ainoa yhdistävä tekijä on luonnon kunnioittaminen tai eläminen vanhojen perinteiden mukaan.  Pyhänä pitäminen on eri asia kuin sen kunnioittaminen. Monet tämän päivät pakanat eivät pidä jumalia ja jumalattaria kirjaimellisesti todellisina olentoina, joilla on selkeät voimat, vaan jumaluuksien ajatellaan symboloivan nimenomaan luontoa, ja nämä symbolit (jumaluudet) näkyvät eri maapallolla ja koko universumissa.Tässä piilee vain sellainen ongelma, että kun tiettyihin ominaisuuksiin aletaan liittämään jumaluuksia, niin saattaa tulla kiusaus myös alkaa personoida näitä jumaluuksia. Siis ei nähdä vaikkapa raivoavaa myrskyä ukkosineen luonnonvoimana vaan päinvastoin nähdään Thor raivoamassa käyttäen myrskyä välineenä. Siitä ei sitten olekaan kovin suurta harppausta siihen, että puhutaankin jo uskonnosta, jossa nimenomaan palvotaan personoituja jumaluuksia, eikä sitä luontoa. Jos siis ajattelemme luonnonvoimia ihmismuotoisina jumalina, voi olla vaarana, ettemme enää pysty lainkaan tarkastelemaan luonnonvoimia sellaisina kuin ne ovat, vaan vain ihmisen kaltaisina ja se on luonnon minimoimista. Kyse on hieman karrikoiden sanottuna samasta asiasta kuin ns. Disneysaatiosta, jossa kaikille olennoille eläimistä ja kahvikupeista lähtien annetaan ihmismäisiä ominaisuuksia. Ihminen typistää asiat itselleen ymmärrettävämmälle ja käsiteltävämmälle tasolle eli itsensä kaltaiseksi.

Viikinkiaikana, josta siis nykyinen aasausko ammentaa näkemyksiään, oli ymmärrettävää, että raivoava myrsky satoa kaatavine raekuuroineen oli lähes pakko nähdä jumalana, koska heillä ei ollut tietoa mistä oli kyse. Yksi asia oli selvää, tuhoutuva sato tietäisi kuolemaa kylminä talvikuukausina, joten myrsky olisi saatava loppumaan, mutta miten? Mikäli myrskyn näki raivoavana jumalana, niin hänet piti yrittää lepyttää –ymmärrettävää ja jollakin tasolla hallittavaa.  Nykyään moni näkee symbolisesti Thorin edustavan ukkosta ja raivoavaa luonnonvoimaa. Thor myös edustaa monelle sitä historiaa, josta oma elämä on jatkumo, mutta hän ei oikeasti ajattele Thoria ukkosena, luonnonvoimana.

Panteismi siis tarjoaa pakanuudelle tavan tarkastella luonnon ja maailmankaikkeuden jumalallisuutta. Panteismi voi olla se syvällinen teologia kaiken alla, mutta mitä pakanuus sitten voi tarjota panteismille?  Vai tuhoaako pakanuus uskontona panteismin? Miksi kaikki eivät ole kuin Pentti Linkola, joka vain rakastaa luontoa tai kuten Einstein, joka näki luonnon ja maailmankaikkeudessa sen pyhyyden ja ihmeen ilman jumalia? Siksi, että osa panteisteistakin (en siis väitä, että Linkola tai Einstein olisi panteisteja, mutta he rakastavat ja rakastivat tätä maailmankaikkeuttamme) kaipaa mahdollisuuksia ilmaista uskomustaan tai tapaa osoittaa kunnioitustaan. Mahdollisuutta suorittaa joitakin rituaaleja kunnioittaakseen luonnonvoimia tai sitä perusvoimaa kaiken takana. Osalle riittää pannukahvit nuotiolla hiljaisuudessa, mutta osa kaipaa jotakin selkeämpää toimintaa ja pakanuus voi tarjota panteismille rituaalit ja seremoniat.

Tässä ollaan taas vaarallisilla vesillä, koska itse näen rituaalit ja seremoniat helposti asioina, joiden kautta mulahdetaan personoitujen jumaluuksien palvontaan. Panteisti pitääkin yleensä jumaluudet rituaaliensa ulkopuolella. Monet shamanistiset ihmiset, joilla ei ole taustallaan uskontoa, palvovat maata, ilmansuuntia, tuulta, sadetta yms. juuri niinä joita ne ovat, ei personoituina jumaluuksina vaan luonnon ja maailmankaikkeuden uskomattomina kauniina ihmeinä (ei jumalallisina ihmeinä). Heille oleminen osa tätä kaikkea on jo pyhää, siihen ei kuulu jumalat tai jumaluudet muuta kuin symbolisina. He eivät tarvitse personoituja jumalia kokeakseen luonnon pyhänä. Luonnon pyhyys tulee siitä luonnonperusvoimasta, joka on jotakin olematta kuitenkaan mitään personoitua. Se voima, joka on meissä kaikissa ja kaikessa tässä maailmankaikkeudessamme. Tämän perusvoiman muuten fyysikotkin myöntävät ja mm. Einstein esitti sen näin:

”Kaunein kokemus, jonka voimme kokea, on mystisyys. Se on perustavaa laatua oleva tunne, joka vallitsee todellisen taiteen ja todellisen tieteen kehdon ääressä. Kaiken sen takana, jonka voimme kokea, on jotain, jota emme voi käsittää. Siinä mielessä ja vain siinä mielessä olen syvästi uskonnollinen ihminen.” 

Minulle sana luonnonuskonto on ongelmallinen siksi, että luonnonusko sanana tuo minulle jatkuvasti mieleen ihmisen, jolle luonto ja maailmankaikkeus ovat se ainoa pyhä, panteismin. He nimenomaan palvovat sitä suurimpana ihmeenään. Mutta kun luonnonuskonto sanana kattaa sateenvarjon lailla alleen lähes kaikki pakanauskonnot, niin se onkin jotakin täysin muuta –selittämätön sekamelska, joka ei oikeasti tarkoita mitään.