Aikoinaan, kaiken vajaa kaksikymppisen elämän kuohumisen jälkeen, tehdessäni lopullisen päätöksen lähteä tälle polulleni päätin myös, että otan vastaan sen initiaation mukana tulevan roolin perinteen kantajana. Kova rooli tuon ikäiselle näin jälkikäteen ajatellen. Tätä roolia olen kuitenkin toteuttanut opettajana, kanssakulkijana, mutta myös oman tradition tuomisella näkyviin valtavirtaan. Joskus hieman provosoiden, joskus kevyesti haastaen kanssapakanoita, uusnoituutta ja joskus vain kertomalla omasta harjoittamisestani noin yleisesti. Hyvin kevyellä otteella kuitenkin.

Olen kuitenkin viimevuosina jämähtänyt omalle mukavuusalueelle ja unohtanut lupaukseni oman perinteeni kantajana. Samalla olen osaltani ollut mukana luomassa kuvaa siitä, ettei enää ole olemassa muunlaista noituutta kuin uusnoituus tai nykynoituus. Kuvaa, jossa ei ole perinnenoitia, perinteisempää noituutta harjoittavia pakananoita tai ihmisiä, joille täysikuu ei tarkoita (vain) kristallien lataamista ikkunalaudalla vaan matkaa lähimmälle hautausmaalle hakemaan multaa loitsuja varten. Olen tavallaan pettänyt kaikki ne, jotka tietävät, että on olemassa muunlaisiakin noitia kuin nykynoidat, mutta joita ei vain tahdo somesta löytyä. Ja se on totta, nykynoidista poiketen perinteisempää noituutta harjoittavat ovat äärimmäisen harvoin somessa, joka on surullista jo senkin takia, että perinteet kuolevat tai tulevat peitetyksi uusnoituuden tapojen alle, mikäli kukaan ei kerro niistä. Tämän tiedon tuomisen otin aikoinaan tehtäväkseni, mutta mulahdin tekemään sitä, mikä on helpointa sekä sosiaalisesti hyväksytyintä. Voi kenties kuulostaa epäuskottavalta, mutta perinteisempää noituutta harjoittavat kärsivät vielä tänäkin päivänä hyvin samankaltaisesta sosiaalisesta stigmasta kuin noidat aikoinaan eli heidän noituutensa ei ole (vain) valoisaa, kaunista, eheyttävää, voimaannuttavaa, vaaratonta, ulkomailta tuotuja suitsukkeita, kristalleja ja enkeleitä. He todellakin hakevat myös loitsuihinsa hautausmaan multaa, kylpevät kirpakkoina syysöinä luonnonvesissä, heillä on loitsupusseissaan käärmeennahkoja, ihmisen hampaita, eläinten luita ja erilaisia kotimaisia yrttejä, joiden käytön he myös osaavat. He loitsivat käyttäen vanhankansan loitsuja tai tekevät omiaan, mutta niissä ei pyydetä valoa arkkienkeleiltä tai itäisten maiden jumaluuksilta vaan lisävoimaa pyydetään luonnonhengiltä, paikkojen hengiltä, esivanhemmilta ja jopa ns.  vainajilta. He suojaavat itsensä amuleteilla, symboleilla, loitsupulloilla ja nahkapusseissa kaulassa roikkuvilla esineillä, koska he tietävät, ettei itsensä suojaamiseen toista samat voimat omaavaa noitaa vastaan riitä mielikuviteltu valokupla tai positiivinen ajattelu. Loitsuissaan he saattavat maalata/sutata kasvonsa mullalla ja pitää alttareillaan eläinten kalloja sekä möristä äänillä, joita voimalauluiksikin kutsutaan ja jotka ovat kaukana valtavirran käsityksestä heleästä henkisestä laulusta.

Hyvin moni nykynoita pitää heitä ”matalavärähteisinä” tai, että heidän harjoittamansa noituus on matalataajuisempaa ja siten huonompaa. Kukaan näistä ei tosin ilmeisesti tiedä sitä, ettei noituuden hyvyyttä, huonoutta, voimakkuutta tai heikkoutta voida arvioida värähtelyn perusteella. Itseasiassa he eivät ilmeisesti edes tiedä mitä se värähtelytaso oikeasti noituudessa tarkoittaa, värähtelyt liittyvät new ageen. He kuitenkin leimaavat nämä perinteisemmät harjoittajat itseään huonommiksi ja alkukantaisimmiksi, koska heidän oma harjoittamansa nykynoituus perustuu kuulemma psykologiaan, fysiikkaan ja korkeampaan värähtelyyn. Huoh. Tämänkin he olettavat tietämättä lainkaan millä koulutustaustoilla nämä perinteisemmät noidat operoivat. Tämän maailman koulutuksilla ei juurikaan ole merkitystä henkimaailman kanssa työskennellessä, mutta sen verran voin sanoa, että perinteisemmissäkin harjoittajissa löytyy valtavat määrät eksaktien tieteiden (luonnontieteet, fysiikka, kemia) kaksoistohtoreita ja maistereita, muiden tieteiden tohtoreita ja maistereita, juristeja, arkkitehteja, uskontotieteilijöitä ja Valviran laillistamia terapeutteja, joten uskoisin tieteen olevan erittäin hyvin edustettuna näissäkin piireissä.

Tällainen stigma ei juurikaan perinteisempää noitaa hetkauta ja heillä on omat verkostonsa, mutta se johtaa kyllä siihen, ettei heitä somesta löydä. Tämä taas johtaa siihen, etteivät ihmiset saa tietoa heidän harjoittamisestaan tai perinteisemmästä noituudesta. Joskus jopa kuulee, ettei sitä enää ole ja kaikki tieto täytyisi itse hakea Kansallisarkistosta tai Museovirastosta (jotka ovat muuten ihan mielettömiä aarreaittoja). Suomesta löytyy kuitenkin paljon noitia, joiden oppi on sukupolvien takaista, elossa pysynyttä perinnenoituutta. He loitsivat kuten isoisoisoäitinsä aikoinaan 1800-luvulla, osa jopa perityillä välineillä ja loitsuilla. He opettavat toisiaan ja uusiakin harjoittajia, mutta heitä ei löydä somesta. Puhuttaessa perinnenoituudesta Suomessa ajatellaan myös, että se on jotakin, joka eli tuhansia vuosia sitten tai, että se liittyi tuolloinkin saamelaiskulttuuriin. Todellisuudessa esimerkiksi omat isovanhempani ovat eläneet vielä ajalla, jolloin sitä käytettiin ihan yleisesti suomalaisissa kylissä Etelä-Suomessa eli 1900-luvun alussa. Tuolloin ei ollut lääkäreitä tai kätilöitä lähimaillakaan ja viisaat vaimot hoitivat synnytykset, verenseisauttajat pysäyttivät verenvuodot, tulen syntysanojen taitajat sammuttivat metsä- ja talopaloja sekä sepät repivät irti hampaita ja antoivat yrttejä tulehduksen hoitoon. Perinnenoituus koki myös melkoisen elpymisen karjalaisten joutuessa jättämään kotinsa 1940-luvulla ja heidän muuttaessaan ympäri Suomea. Heidän keskuudessaan noituus eli vielä hyvin voimakkaana, vaikka muut suomalaiset sitä arvostelivatkin ja osa salasikin paitsi noituutensa, nimensä, uskontonsa ja alkuperänsä, jotteivat joutuisi silmätikuiksi. Nämä tiedot ja taidot kuitenkin siirtyivät osassa perheitä edelleen eteenpäin.

Kysyin somessa taannoin, jos porukkaa kiinnostaisi perinteisemmänkin noituuden esittely somealustoilla ja vastauksista päätellen siihen riittää kiinnostusta. Hyvä niin, koska itse aion jatkossa puhua enemmän tästä perinnenoituudesta. Omat juureni tulevat länsi- keski ja eteläisestä Suomesta, menetetystä Karjalasta ja Ruotsin Mälaren rannoilta (Birka) ja näiltä alueilta perintönä oppimaani noituutta ja maailmankuvaa aion jatkossa jakaa teille enemmän.