Jumalattarien kunnioitus oli ihmisen aikojen alussa löydettyjen patsaiden ja maalausten perusteella hyvin suosittua painuen myöhemmin hieman unholaan, mutta meidän päivinämme jumalatarusko on taas tulossa yhä suositummaksi. Noituuden harrastajat, radikaalit feministit, okkultistit ja jopa kirkon liberaalimpi siipi ovat jumalattarista nykyään hyvin kiinnostuneita. Noituuden suosion kasvu itsessään voidaan osittain liittää 1900-luvulla vahvistuneeseen feministiseen liikkeeseen ja monet ikiaikaiset jumalattaret kuten Diana, Artemis, Hekate ja Freija voidaan nähdä ns. pyhän feminiinisyyden ilmentyminä. Noituuden taustalla on vielä tänä päivänäkin yhtä vahvana kuin esivanhempiemme aikaan kiinnostus hedelmällisyyteen ja erityisesti maan viljavuuteen ja jumalattariin, jotka symboloivat näitä. New Age-suuntaukset pitävät usein sisällään voimakkaan feministisen twistin ja wiccalaisuudestakin löytyy 1970-luvulla syntynyt haara, joka otti enemmän kuin vaikutteita feminismistä. Hollywood rakastaa suoltaa elokuvia, jossa noituudesta on tullut symboli feminismille ja populaarikulttuurissa noita on nykyään melko yleisesti miehiä vihaava, voimakas ja selkeästi enemmän naisiin kuin miehiin menevä hahmo. Puhun tässä muuten taas noituudesta noin laajemmassa mittakaavassa kuin vain noitien harjoittamana toimintana. Noitavainojen kohteeksi nimittäin joutuivat myös henkilöt, jotka eivät tänä päivänä luokittelisi itseään noidiksi eli henkilöt, joita kutsuisimme shamaaneiksi, tietäjiksi, parantajiksi yms.

Noitavainot päättyivät virallisesti 1700-luvulla Euroopassa ja 1890-luvulla amerikkalainen suffragettiMatilda Joslyn Gagekirjoitti teesinsä Women, Church, and State, jossa hän otti voimakkaasti kantaa siihen, miten patriarkaalinen kirkko ja valtiovalta käytti noitavainoja naiseuden ja nimenomaan naisen seksuaalisuuden demonisoimiseen, sanktioimiseen ja hallitsemiseen. Jumalattarien palvonta oli kirkon mukaan saatanasta ja jumalattaret epäjumalia. Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun noituus ja feminismi nostettiin virallisesti esiin samassa yhteydessä. Usein puhutaan feminismin kahdesta aallosta, joista ensimmäinen oli juuri tuo edellä mainitun teesin julkaisun aikaan. Feminismin toisen aallon aikana 1970-luvulla amerikkalaiset wiccat julkaisivat pamfletin, jonka mukaan kaikki noitina tapetut olivat olleet kylän parantajia ja kätilöitä, jotka nimenomaan miespuoliset lääketieteenharjoittajat halusivat pois päiviltä. Tätä wiccojen teosta on paljon arvosteltu ja lähdekritiikkiä kyseenalaistettu, koska tapettujen joukossa oli myös paljon miehiä sekä naisia, joiden ei tiedetä olleen parantajia, kätilöitä tai muitakaan yhteisöään hoitaneita henkilöitä. Näin noituudesta kuitenkin tuli feminismin symboli.

Näiden teosten jälkeen feministisiä tutkielmia noituudesta on tehty satoja, jos ei peräti tuhansia. Erityisesti Yhdysvalloissa noituus liitetään vieläkin nimenomaan radikaaliin feminismiin ja esimerkiksi Trumpin noustessa valtaan noidiksi itsensä mieltämät, tai ainakin sellaisen näköiseksi pukeutuneet, naiset osoittivat mieltään valintaa vastaan ja The Sun-lehden mukaan kymmenet tuhannet noidat yhdistivät voimansa sitoakseen Trumpin voimat sekä suojellakseen maailmaa hänen toimiltaan. Noidat myös marssivat aatteen “Witches for Black Lives” puolesta. Euroopassa noituuden ja feminismin yhteys ei ole niin alleviivattua, vaikka noitien ja feminismin yhteys on kyllä jollakin asteella tiedostettua tai oletettua. Uuden aallon eurooppalainen feminismi on osaltaan halunnut jopa sanoutua irti noituudesta symbolinaan, koska heille roviolla poltettu noita edustaa heikkoa naista ja uhria, jota ei haluta esikuvaksi. Samaan aikaan myös osa noituutta harjoittavista henkilöistä on alkanut vastustamaan noituuden ja feminismin suoraa rinnastamista. Kenties perinteiset noidat ja wiccat eivät ole tässä taistelussa eturintamassa, vaan voimakkaimmin äänensä ovat tuoneet esille nimenomaan shamanismia harjoittavat sekä erityisesti Skandinoidat (Skandinavian alueella toimivat noidat ja völvat, joilla on voimakas kytkös skandinaaviseen mytologiaan).

Ruotsissa, jossa feminismi elää aivan omassa luokassaan verrattuna oikeastaan mihinkään muuhun maahan maailmassa, on itseasiassa alkanut undergroundliike, jossa halutaan palauttaa jumalattaret takaisin sinne, minne ne kuuluvat eli palvonnan ja kiitollisuuden kohteiksi ja pois poliittisia agendoja ajavien ihmisten mainoslauseista. Aivan kuten aasauskoiset haluavat riimut pois uusnatseilta ja pelkäävät tällä hetkellä, että valtiovalta kieltää aasauskoisille pyhät riimut kokonaan ja kaikilta, niin jumalattaria palvovat haluavat jumalattarensa pois feministien käsistä. Toisin kuin aasauskoisilla, kyse ei ole siitä, että jumalattarensa omaan käyttöönsä palauttamista haluavat olisivat tasa-arvoa vastaan tai edes feminismiä vastaan. Kyse on lähinnä siitä, että he haluavat palauttaa uskonnolliset symbolit pois politiikasta sinne, minne ne kuuluvat. Tässä kohdin mennäänkin sitten sinne metsään, jos ollaan mennäkseen eli jos vedetään mutkat suoriksi, niin saatetaan ajatella, että jumalattaria palvovat ihmiset kuuluvat automaattisesti samaan ideologiseen aatemaailmaan kuin ne, joilta he jumalattariaan peräävät takaisin, tai sitten ajatellaan, että he ovat feminismin vastustajia, joka usein (ja virheellisesti) tuntuu olevan synonyymi sille, että haluaa alistua patriarkaaliseen maailmankuvaan. Feminismi on niin voimakkaasti tunteita herättävä ideologia, ja erityisesti naisten itsensä keskuudessa, että siitä keskusteleminen on kuin astuisi altaan syvään päähän. Keskustelusta ei tule mitään, koska molemmat syyttelevät toisiaan ja pitävät toisiaan naiseuden pettäjinä, joten en aio tällä kertaa astua siihen syvään päähän allasta. Haluan vain muistuttaa, että tässä meidän maailmassamme sekä feminiinisyys että maskuliinisuus ovat yhtä pyhiä. Ilman kummankin voimaa ei ole olemassa elämää, noituutta tai magiaa. Molempien on oltava tasapainossa tai homma ei niin sanotusti pelitä. Völva saa perimmäisen voimansa naiseudestaan, mutta loppupeleissä on kyse tasapainosta sekä harmoniasta ja sitä ei voi olla, mikäli toinen voima jyrää toisen. Kumminkaan päin.

Jos et ole pohjoismaisen mytologian fanittaja, niin mieti asiaa Jini ja Jangin kautta

 

Edit. Kuten arvasin, niin ensimmäinen palaute tuli välittömästi kuuluen näin: ”Et ymmärrä, että jumalatarusko ei ole dualistinen, joten siihen ei tarvita feminiinisyyttä JA maskuliinisuutta. Pelkässä feminiinisyydessä on kaikki.”  Itseasiassa ymmärrän, mutta olen eri mieltä. Ymmärrän täysin ajatuksen, jonka mukaan jossakin voi olla kaikki ja olen siitä joskus kirjoittanutkin, mutta en näe jumaluuksia sellaisina. ”Kaikki” on minulle jotakin suurempaa kuin jumaluudet noin ylipäätänsä, joten mikään jumaluus ei maailmankuvassani pyhästä feminiinisyydestään tai maskuliinisuudestaan huolimatta edusta yksinään ”suurta kaikkea”. ”Suuri kaikki” pitää sisällään aivan kaiken, mutta yksikään jumaluus ei yksinään tätä kaikkea edusta. Kyse ei siis ole ymmärtämättömyydestä, vaan eri näkökulmasta ja pahoittelen, etten osannut sitä tarpeeksi hyvin tuoda tekstissäni esille.