Yule ennen ja nyt

Yule ennen ja nyt

Yule ennen

Joulun ajan pyhiä vietetään monissa pakanapiireissä, mutta tämä kirjoitus painottuu nyt blogin aihealueeseen eli nimenomaan aasauskoisten tai sinne kallellaan olevien pakanoiden jouluun.

Yulen alkuperäinen ajoitus on hämärän peitossa ja osa uskoo sitä vietetyn talvipäivänseisauksen aikaan joulukuun lopussa ja osan mielestä ajankohta on ollut myöhäisempi eli tammikuun puolessa välissä. Myöhempää ajankohtaa on perusteltu sillä, että viikinkiaikana keskitalven katsottiin ajoittuvan tammikuun puoleen väliin. Yulena (jouluna, winter solstices) vietettiin valon voittoa pitkän pimeän syksyn jälkeen ja monet nykyiset joulunviettoperinteet juontavatkin juurensa viikinkiajasta. Usein ei esimerkiksi Lucianpäivää mielletä pakanallisjuuriseksi päiväksi, mutta alun perin se on Skandinaviassa symboloinut juuri valon voittoa pimeydestä ja jo tuolloin kynttilät symboloivat tätä valoa. Jouluaattona puolestaan syötiin ruhtinaallisesti ja se taas symboloi Valhallan ylenpalttisia juhlia juomineen ja ruokineen. Joulukinkku muistuttaa siasta, joka teurastettiin joka ilta uudestaan Valhallan sankarivainajien ruoaksi. Osa tutkijoista on epäillyt joulukinkun symboloivan mahdollisesti myös Freyn kultaista villisikaa.

Useissa kodeissa jouluna tänäkin päivänä esillä olevat olkipukit edustivat viikinkiaikana Thorin pukkeja. Itse Odinin on puolestaan katsottu olevan joulupukin esikuva. 1100-luvulla Orkneyn piispa asetti kuolemantuomion niille, jotka joulun aikaan pukeutuivat pukeiksi, mutta perinne piti pintansa vielä pitkälle 1900-luvullekin. Ruotsissa ja suomenruotsalaistenkin keskuudessa vielä nykyäänkin joulunaikaan, ja erityisesti juuri Lucianpäivän aikaan, leivotut ns. lussekatit eli s-kirjaimen muotoon leivotut sahramipullat ovat myös vanha viikinkiaikainen tapa ja kirjain s symboloi riimua, joka tarkoittaa auringonkehrää. Sanana lussekatt puolestaan on tulkittu tarkoittamaan Freijan kissoja (katt). Yulebloteissa juhlittiin usein Thoria ja hänen kunniakseen poltettiin tammipölkkyjä. Nykyinen joulukuusi on jäljitetty 1400-luvun saksaan, mutta valaistu puu on viikinkiaikanakin juhlistanut pyhiä. Tonttu liittyy useisiin muinaisuskoihin, ja Skandinaviassa tonttujen katsottiin olevan eräs ihmisen ohella luotu laji, jonka kanssa tuli elää sovussa. Jokaisessa talossa oli kotitonttu, jolle jouluna ”uhrattiin” puurolautanen. Oli tärkeää, ettei lusikka ollut metallinen vaan puinen ja lautasen ylle ei missään nimessä saanut tehdä ristinmerkkiä, koska siitä tonttu suuttui ja saattoi kostoksi tappaa tilan kaikki eläimet. Pyhä Birgitta varoitti ruotsissa ihmisiä palvomasta jouluna tonttujumalia, mutta siitä huolimatta tontut kuuluvat vieläkin perinteisiimme.

Joulublottiin osallistui koko yhteisö. Kaikki toivat paikalle syötävää ja juotavaa, joka yleensä oli simaa tai olutta. Paikalle tuotiin myös sikoja, lehmiä ja lampaita, jotka teurastettiin paikan päällä. Veri kerättiin maljoihin ja uhrattiin jumalille ja liha kypsennettiin. Yleinen uhripaikka oli paikallisen hallitsijan sali, jonka ympärille uhrien veri siunattuna ripoteltiin. Uhrauksen jälkeen pidettiin yleensä suuri juhla, jossa uhrieläinten ruhot syötiin. Snorri Sturlussonin mukaan bloteissa juotiin juomauhrina jumalien kunniaksi simaa, joka oli tuolloin hienointa juomaa. Snorrin mukaan juomauhri aloitettiin aina juomalla ensimmäinen pikarillinen Odinille ja seuraavat hedelmällisyyden jumalille Njördin ja Freyn kunniaksi ja hyvän sadon toivossa. Seuraavaksi juotiin Bragin kunniaksi ja tämän maljan yhteydessä kuului antaa jokin lupaus tulevalle vuodella. Lupauksen katsottiin olevan erityisen sitova, koska se oli annettu jumalien edessä. Viimeiset maljat juotiin esi-isien kunniaksi. Jouluyönä ajateltiin vainajien erityisesti palaavan takaisin maan päälle katsomaan mitä heidän omaisensa olivat saaneet aikaiseksi. Vainajille saatettiin kattaa ruoat ja juomat valmiiksi, ja jopa pedata sängyt odottamaan heidän tuloaan. Mikäli onni oikein potkaisi, niin saattoi kuulla muminaa tai hengitystä pedatuista sängyistä jouluyönä. Yulena myös jätettiin aina ruoat ja juomat pöydälle, jotta vainajien lisäksi myös kaikki muut henget saivat syödäkseen.

 

Yule nykyään

Osa tutkijoista näkee alvablotin (vastaa kristittyjen pyhäinmiestenpäivää) alun perin olleen eräänlainen jouluun valmistautumisjuhla. Vuodenvaihteeseen ja joulun odotukseen liittyy modernissakin asauskossa kuuden viikon jakso, joka ajoittuu alvablotin ja yulen väliin. Viikot lasketaan kynttelikön avulla eli jokaisen viikon päättyessä, sytytetään yksi kuusihaaraisesta kynttelikön kynttilästä. Kynttilä sytytetään usein torstaina, jolloin se yhdistetään Thorin juhlintaan.

Nykyään yulea vietetään samoihin aikoihin kristittyjen joulun kanssa, usein juuri talvipäivänseisauksen aikaan eli muutama päivä ennen jouluaattoa. Sana Yule on kärsinyt pienen inflaation pakanoiden keskuudessa, ja varsinkin täällä pohjolassa ja osittain se johtuu siitä, että yule sanana liitetään usein nimenomaan wiccojen pyhien viettoon. Moni pakana kutsuukin Yulen aikaa nykyään ihan jouluksi, siinä missä kristitytkin. Onhan sana joulu johdettu yulesta (joka tarkoittaa auringonpyörää).

Yulena juhlitaan auringon paluuta ja talven murtumista. Yulen aika on sitä aikaa, jolloin kuolleet esi-isät ovat kaikkein lähimpänä meidän maailmaamme, siksi heitä muistetaan erityisesti jumaluuksien ohella. Heille viedään esimerkiksi kynttilä haudalle ja/tai katetaan paikat juhlapöytään. Jumalista juhlitaan erityisesti Odinia, joka on Jolnirin hahmossa pyhien aikaan pitkällä metsästysmatkallaan, Thoria, joka taistelee jättejä vastaan ja suojelee ihmisiä pimeimpänä aikana ja hedelmällisyyden jumalia, jotta tuleva vuosi olisi hyvä sekä tietysti Sunnaa (tai myös Sol), auringon jumalatarta. Völuspa saagassa kerrotaan miten Fenrir-suden poika Hate syö auringon jumalattaren, mutta juuri ennen kuolemaansa hän synnyttää tyttären, joka jatkaa äitinsä tehtävää kuljettaen aurinkoa perässään hevosten vetämissä vaunuissa. Juhlapyhät kestävät noin kaksi viikkoa ja niiden aikana mm. poltetaan ulkotulia (esim. ns. jätkänkynttilää), joka alun perin oli siis tammea ja sitä poltettiin Thorin kunniaksi. Ulkotulia tosin poltettiin myös siksi, että niillä saatiin kuolleet pysymään poissa niin kauan, kunnes elävät menivät nukkumaan. Useimmilla on sisällä jokin vihreä puu, kuten joulukuusi, joka symboloi uuden elämän alkua (vihreys) tai Yggdrasilia. Talon haltioille tarjotaan vieläkin vaikkapa lautasellinen puuroa ja pihan- sekä luonnon eläimille tarjotaan tavallisesta ruokinnasta poiketen juhla-ateriat.

Yuleblot on kaikista juhlista juhlallisin. Juhlassa uhrataan edelleen meidänkin aikana jumalille, jotta he siunaisivat tulevan vuoden ja sadon. Juhlassa poltetaan paljon kynttilöitä, jotka symboloivat aurinkoa.  Blotin jälkeen nautitaan usein runsas perinteinen jouluateria. Perinteisellä ei tässä tarkoiteta kristittyjen jouluateriaa, vaikka ne hyvin samankaltaiset ovatkin, vaan skandinaavisen muinaisuskon mukaista perinteistä jouluateriaa. Viikinkien tiedetään syöneen hyvin paljon lihaa mm. naudanlihaa, sikaa, lammasta, riistaa ja vuohta. Eläimet teurastettiin yleensä syksyllä, mutta suuria juhlia, kuten yulea varten teurastettiin eläimiä erikseen. Kalaa, erityisesti suolattua kalaa, syötiin lihan lisäksi paljon. Perunaa ei tunnettu viikinkiajan Skandinaviassa vaan kasviksina syötiin muun muassa metsästä kerättyjä pähkinöitä, marjoja, nokkosia ja villiomenia. Myös juureksia, kuten porkkanoita, nauriita ja palsternakkoja tiedetään tuolloin syödyn. Mausteina käytettiin ilmeisesti yrttejä ja sipulia. Hautalöytöjen perusteella on myös arveltu, että viikingit leipoivat leipänsä hiivataikinasta, ainakin hiiva aineena oli tunnettu jo tuolloin, koska tiedetään, että viikingit joivat mm. hunajasimaa ja olutta, jotka oli käytetty hiivalla. Viikingeillä ei ollut mitään erityisesti kiellettyjä ruokia tai juomia.

Aivan kuten aikoinaan esi-isät täällä pohjolassa tekivät, niin tehdään vieläkin eli juhlan päätyttyä pöydän antimet jätetään paikoilleen yön yli, jotta esi-isät, henget, haltiat ja vaikkapa alisten koko väki voi käydä nauttimassa juhlayön aterian.

Tuleeko muuten mieleen alun perin ruotsalainen joululaulu ”Tonttujen jouluyö”:

Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu, väki nukkuu.
Öitten varjoon talon touhu hukkuu, touhu hukkuu.
Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap, tip, tip, tap.

Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan,
varovasti hiipii alta sillan, alta sillan.
Tip-tap …

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki.
Raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki.
Tip-tap …

Pöydän päälle veitikaiset rientää, veitikkaiset,
syövät paistia ja juovat lientä, juovat lientä.
Tip-tap …

Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista.
Kuiske kuuluu: ”Miltä ruoka maistaa, ruoka maistaa?”
Tip-tap …

Sitten leikitellään kuusen alla, kuusen alla,
kunnes päivä koittaa taivahalla, taivahalla.
Tip-tap …

Hiljaa hiipii joukko varpahillaan, varpahillaan,
kotikoloihinsa alle sillan, alle sillan.
Tip-tap …

 

 

 

Comments are closed.