Kun kursseilla keskustellaan Ylisistä ja Alisista, niin aina löytyy niitä, jotka nopeasti sanovat, etteivät he halua olla Alisten kanssa tekemisissä tai, että he saavat voimansa jostakin muualta kuin Alisista. Jo pelkkä ajatus voimaeläimen hakemisesta Alisesta (josta se perinteisesti haetaan) voi tuntua epämiellyttävältä ajatukselta.  Näin voi shamanistisessa maailmassa ollakin ja on todellakin olemassa ihmisiä, jotka ovat enemmän kallellaan Ylisiin tai Alisiin. Siperiassa on tänä päivänäkin mustia shamaaneja, jotka saavat voimansa, ja työskentelevät, nimenomaan Alisten voimien kanssa ja valkoisia shamaaneja, jotka puolestaan työskentelevät vain Ylisten voimien kanssa. He eivät koskaan työskentele ristiin eri voimien kanssa. Näitä shamaaneja ei kuitenkaan lajitella hyviin tai pahoihin sen perusteella, vaan ajatellaan, että heillä on erilaiset voimat, taidot sekä auttajat ja ihmiset hakevat heiltä apua eri asioihin riippuen siitä mistä ongelmasta on kyse ja mitkä voimat siihen voivat auttaa. Skandinaviassakin jo aikoinaan ajateltiin, että parantajat, viisaat miehet ja vaimot, tietäjät, näkijät, noidat, völvat yms. työskentelivät kaikkien voimien kanssa. Myöhemmin kristinuskon myötä ajatus muuttui, ja kaikki edellä mainitut kuuluivat pahoihin (ja kristinuskoiset luonnollisesti hyviin).

Tämä kristinuskon jako hyvään ja pahaan näkyy meissä ja ajatuksissamme hyvin voimakkaasti vieläkin, myös niissä tapaamisissa, jossa puhutaan Ylisistä ja Alisista. Täytyy kuitenkin muistaa tai ymmärtää, että nämä käsitteet eivät ole samoja kuin kristittyjen taivas ja helvetti. Niihin ei liity minkäänlaista arvolatausta tai moraalipsykologista hyvä/paha-asetelmaa. Ne ovat paikkoja, joissa asuu/oleilee erilaisia henkiä. Eli se, miten suhtaudumme näihin paikkoihin, kertoo itseasiassa meistä enemmän kuin näiden paikkojen hengistä. Se kertoo, että kristittyjen arvomaailma ja pelot, istuvat meissä kasvatuksestamme johtuen. Moni tapauskovainen tai jopa ateisti kieltää usein jyrkästi tämän, mutta hänkin on yleensä kasvanut kuunnellen tai lukien satuja, joissa paha saa aina palkkansa ja hyvä voittaa. Kas kummaa, että se paha on aina noita, peikko, maahinen, susi tai muu luonnonhenki kuten vetehinen. Nämä sadut ja niiden arvomaailma perustuu kristilliseen arvopohjaan ja sen näkemyksiin hyvästä ja pahasta. Paha esiintyy maailmankuvassamme myös viikatemiehenä, Tuonelan lautturina ja kuolemana. Puhumattakaan sitten itse kuolemanvaltakunnan hallitsijoista. Heidänhän täytyy olla perimmäisen pahan ilmentymiä? Itseasiassa kuolema on ihan yhtä luonnollinen osa elämää kuin syntymäkin, eikä kuolema ole paha. Me vain pelkäämme elämän menettämistä ja mahdollisesti sitä, minne joudumme kuoleman jälkeen eli jälleen omat pelkomme tekevät kuolemaan liittyvistä asioista pahoja. Eli halusimme tai emme, niin tämä hyvä-paha-asetelma istuu meissä hyvin tiukasti.

Kristinuskossa hyvä ja paha, tai oikeastaan pahan ongelma on olennaisin filosofinen ongelma. Tämä uskontofilosofinen ongelma on perinteisesti muotoiltu näin: ”jos Jumala on täydellisen hyvä, hän haluaa poistaa pahan, jos hän on kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan. Paha on kuitenkin olemassa, joten Jumala ei voi olla samaan aikaan kaikkivaltias ja kaikkihyvä.” Ratkaisu näin rankkaan ongelmaan on luonnollisesti ihminen ja hänen valintansa, joka siis aiheuttaa tämän pahan, koska Jumala on kaikkihyvä. Kaikki alkoi ilmeisesti syntiinlankeemuksesta (siis se Aatami, Eeva ja omena -juttu) ja sen seurauksena annetusta mahdollisuudesta valita hyvän ja pahan väliltä. Ihminen siis omilla väärillä valinnoillaan aiheuttaa kaikki maailman pahan. (Tässä on kyllä tietty pointti näin syväekologisesta näkökulmasta katsottuna –täytyy myöntää.) Tämä ihmisen syyllistäminen on toiminut hyvin tehokkaasti ja ihminen pelkää, jopa alitajuisesti, jatkuvasti aiheuttavansa jotakin pahaa tai olevansa ainakin välillisesti syypää kaikkeen pahaan, siinä missä taas kaikki hyvä tulee aina Jumalasta.  Kristinusko piti ja pitää varmasti vieläkin, pahuutta myös sivistymättömyytenä ja pakanat (siis sivistymättömät maalaistollot) eivät tienneet Jumalasta ja siksi aiheuttivat ja altistivat itsensä pahalle rukoillessaan kaiken maailman epäjumalia. Tähän oli ratkaisuna ihmisten pakkokäännyttäminen ja -kastaminen sekä epäjumalien julistaminen pahoiksi tai jopa paholaisiksi. Yhteiskunnan maallistuessa ajateltiin, että pahuus oli enemmänkin ihmiskunnassa vallitsevia vääryyksiä, ja niitä voitaisiin poistaa kehittämällä rationaalista ajattelua ja sivistystä ja parantamalla yhteiskuntajärjestystä.  Pahuus vaikuttaa kuitenkin olevan jotain, josta ihmiskunta ei pääse eroon pakkokäännytyksistä huolimatta, eikä vaikka vuosisatojen aikana on tapahtunut valtavaa kehitystä niin tieteessä kuin myös sivistystasossa.

Filosofisesta näkökulmasta hyvää ja pahaa on tutkittu aina filosofian alusta asti ja ne ovat varmasti käsitteinä tutkituimpia asioita ihmisen olemassaolon tarkoituksen selvittämisen jälkeen. Filosofian mukaan hyvä on joko positiivinen arvo teolle, luonteelle tai tarkoitukselle sekä etiikassa toiminnan kohde.Käsite on kuitenkin äärimmäinen monimutkainen ja sen hyvän todellisesta luonteesta on paljon eriäviä näkemyksiä. Etiikan eri teorioissa hyvä määritellään vaihtelevasti mm. mielihyväksi, toteuneeksi haluksi, yhteiskunnan tavoitteeksi yms. eli hyviä voi olla joko yksi hyvä tai monta hyvää, ja yksi metaetiikan kysymyksiä onkin se, onko oletettava yksi hyvä, johon kaikki muut palautuvat vai useampi yhtäaikainen hyvä. Filosofiassa paha jaetaan luonnolliseen ja moraaliseen. Luonnollinen paha seuraa esimerkiksi luonnonkatastrofeista kuten maanjäristykset ja tulvat kun taas moraalinen paha seuraa ihmisen tahallisesta toiminnasta. Joidenkin filosofien mukaan paha maailmassa on kuitenkin vain harhaa tai seurausta tietämättömyydestä eli ihmisen tahallisesta toiminnasta seuraava paha ei välttämättä ole tarkoituksellista. Tarkoituksellista, irrationaalista pahaa onkin tutkittu filosofian parissa melko vähän ja sitä tutkiikin nimenomaan psykologia ja lääketiede. En kuitenkaan aio tässä kaivautua psykopaattien ja sosiopaattien sielunelämään. Hyvä ja paha ovat kuitenkin käsitteinä asioita, joita on tutkittu paljon ja niihin liittyy vielä sitäkin enemmän uskomuksia, ennakkoajatuksia ja pelkoja. Pelko lamauttaa, vääristää ja estää ihmistä pääsemästä eteenpäin. Joku viisas on joskus sanonut, ettei ihmisellä ole mitään muuta pelättävää kuin pelko. Ja joku toinen viisas totesi, että pelko toteuttaa pelkoja. Tosin sanoohan joku myös, että Herran pelko on viisauden alku. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että Herran pelko on nimenomaan viisauden loppu ja pelkojen alku.

Miten sitten shamanistisesti ajatteleva näkee Ylisen, Alisen, hyvän ja pahan? Kristittyjen dualistinen hyvä ja paha -ajattelu on vierasta luonnonuskonnoille ja shamanistisessa ajattelussa. Hyvä ja paha eivät ole meille käsitteinä janan ääripäissä eikä meille ole olemassa absoluuttista hyvää tai pahaa. Aivan kuten ei luonnossakaan ole hyvää tai pahaa. Ei susi syö koiraa, koska se on paha, vaan siksi, että sillä tai sen pennuilla on nälkä ja ilman ruokaa ne kuolevat. Se miten ihminen tulkitsee tämän asian ei tee sudesta pahaa.  Ei edes se, että kissa leikkii hiirellä ennen tappamista tee siitä pahaa, se vain harjoittelee ruoan pyydystämistä (kissa muuten harjoittelee sitä myös lankakerällä ja lattialta löytyvillä roskilla). Ei rankkasade kaada viljaa ilkeyttään, eikä ihminen välttämättä hauku toista pahuuttaan, vaan kenties hänet on vain huonosti kasvatettu, hän on ajattelematon, itsekäs tai häntä itseään on satutettu. Nyt en siis väitä, että on ok. käyttäytyä kuin idiootti toisia kohtaan vain, koska itse kokee olevansa oikeutettu siihen tai, että toisten täytyisi sitä sen takia sietää. Sanon vain, ettei tällainen toiminta välttämättä tarkoita sitä, että hän olisi paha. On olemassa asioita, joista seuraa positiivisia asioita tai sitten negatiivisia asioita. Ne eivät ole hyviä tai pahoja. Ne vain ovat.  Ylisissä asuu jumaluuksia ja hyvin viisaina pitämiämme henkiä, mutta heilläkin on tapana ajoittain tehdä asioita, joita me tulkitsisimme pahoiksi (eli heidän toimintansa seuraukset voivat olla meille negatiivisia). Myös Alisissa asuu jumaluuksia ja hyvin viisaita henkiä ja hekin voivat aikaansaada asioita, jotka ovat meille negatiivisia, mutta yhtä lailla heidän toimintansa voi tuoda meille positiivisia seurauksia. Kummassakaan paikassa ei asu hyviä tai pahoja henkiä, vaan vain henkiä. Joskus tarvitsemme apua ja neuvoja, joita voi antaa vain Alisissa vaikuttavat henget ja joskus taas vain Ylisissä olevat. Shamanistiseen maailmankuvaan ei myöskään kuulu ns. riivaajahenget. Ihmiseen voi asettautua henkiä, joiden läsnäolosta koituu ihmiselle negatiivisia asioita, mutta se ei johdu siitä, että henki olisi paha, vaan lähinnä siitä, että se on väärässä paikassa. Osa puhuu energioista, ja se onkin sanana sopivan neutraali kuvaamaan näitä asioita, koska usein sana ”henki” liitetään edelleen kristinuskoon, ja sitä kautta päädytään taas siihen hyvä-paha-henki-ajatteluun. Eli kyse on energioista, positiivisesti tai negatiivisesti vaikuttavista energioista (joita me kutsumme hengiksi).

Puhutaan myös korkeammasta ja matalammasta magiasta. Tämäkään ei liity hyvä-paha-akselille vaikka osa, jopa tässä skenessäkin touhuavista, usein niin omaa egoaan pönkittääkseen haluavat ajatella. Siinä taas on kyse siitä, millä tasolla magiaa harjoittaa, ja nytkään taso ei tarkoita sitä, että korkeampi taso olisi synonyymi paremmalle tai edes voimakkaammalle magialle. Tässäkin varmaan helpottaa, jos puhutaan taas energioista. Korkeammalla tasolla operoivat työskentelevät korkeamman värähtelytason energioilla ja matalamman taas vastaavasti matalamman energiatason värähtelyllä. Siis hieman samantapaisesti kuin esimerkiksi osa eläimistä kommunikoi niin korkealla äänellä ja vastaavasti osa eläimistä niin matalalla, ettei ihminen voi niitä kuulla. Kummankaan tapa ei ole parempi tai huonompi, vain erilainen.