Sanotaan, että shamanismi on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Shamanismi ei kuitenkaan ole uskonto vaan lähinnä uskonnollinen ilmiö, jonka kaltaisia ilmiöitä näemme itseasiassa monissa kulttuureissa ja uskonnoissa ympäri maailmaa. Tai näin oli vielä muutama vuosi sitten, kunnes Norjassa shamanistinen yhdistys virallistettiin uskonnolliseksi yhdyskunnaksi (Sjamanistisk Forbund). Kyseisellä yhdyskunnalla on omat uskontunnustuksensa ja sääntönsä, ja he nimenomaan määrittelevät shamanisminsa uskonnoksi, joten olemme oikeastaan väärässä väittäessämme, ettei shamanismi ole uskonto. Valtaosa shamanistisella polulla kulkijoista ei kuitenkaan miellä shamanismia uskonnoksi.

Täytyy taas muistuttaa teitä, että kaikki mitä kirjoitan blogissa tai puhun kursseilla liittyen shamanismiin ja seidriin käytännön toimintana ei teoriana, perustuu omiin kokemuksiini ja näkemyksiini. Ne eivät ole faktoja (sellaisia ei edes ole, muuten tiedeoerientoituneena olisin etsinyt ne) vaan omia kokemuksiani yli 25 vuoden ajalta. Jos luet Setälän kirjoja, huomaat, että hänellä on erilaisia kokemuksia ja vaikkapa Harnerilla on taas ihan erilaiset kokemukset kuin kummallakaan meistä. Periaatteessa perusrakenne on kyllä kaikkien kokemuksissa sama, mutta kuitenkin erilainen. Siinä se ei eroa tästä maailmasta mitenkään –kaikilla on sama maailma, mutta kokemukset siinä elämisestä voivat erota täysin toisistaan.

Mistä päin maailmaa shamanismia sitten katsookin, niin kaikki traditiot siis muistuttavat toisiaan hyvin paljon ja varsinkin sen suhteen, miten näemme maailmamme ja maailmankaikkeutemme rakentuvan. Shamanistiseen maailmankuvaan kuuluu kaikkialla ajatus siitä, ettei tämä maailmamme ole ainoa maailma. On olemassa myös ei-fyysinen, henkinen maailma. Ihmiset voivat matkustaa tähän maailmaan ja siellä asuvat olennot voivat matkustaa meidän maailmaamme. Yleisesti, riippumatta shamanistisesta traditiosta, ajatellaan, että meidän fyysinen maailmamme sijaitsee ns. keskisessä maailmassa, joka kuulostaa fantasiakirjallisuudelta, mutta vaikkapa Tolkienin taruista poiketen on olemassa myös ylinen ja alinen. Ylisessä noin pääsääntöisesti asuu jumaluuksia ja alisessa kuolleita. Siis noin yleensä, jos oikein tarkasti katsotaan, niin jumalia löytyy myös alisista (mm. Hel) ja kuolleita ylisistä (mm. kuolleet viisaat). Tosin keskinenkään ei tarkoita vain tätä näkemäämme fyysistä maailmaa, vaan siinä on myös sellainen Stranger Things-tyylinen rinnakkaistodellisuus, jossa shamaani voi matkustaa.

Ihminen voi myös shamanististen maailmankuvien mukaan luoda eriasteisia suhteita näihin muissa maailmoissa asuviin olentoihin, henkiin. Usein nämä olennot esiintyvät eläinhahmoisina, mutta myös ihmishahmoisina. Erityisesti ylisissä hahmot ovat ihmishahmoisia. Suhteita on erilaisia ja eriaseisia, kuten suhteet tässäkin maailmassa ovat. Osassa maailmoja ihmisellä voi olla apuhenkiä, jotka auttavat shamaania tarvittaessa tai itse niin halutessaan. Kaikki henget eivät ole mukavia tai vaarattomia ja siksi shamaani tarvitseekin voimakkaampia apulaisia kuin suhteellisen omapäiset apuhenget. Voimakkaimpia shamaanin ja hengen välisiä suhteita ovatkin ihmisen ja voimaeläimen välinen suhde. Voimaeläin tai –eläimet ovat shamaanin tuki ja turva aina ja kaikkialla. Ilman voimaeläintään shamaani ei lähde koskaan matkaan ja joskus shamaani voi myös matkata ja suorittaa tehtäviään voimaeläimenään, siis sen hahmossa ja sen ominaisuuksilla. Osan tehtävistä taas voimaeläin voi suorittaa yksin ilman shamaania ja osan shamaanin pyynnöstä ilman, että shamaani matkaa minnekään. Voimaeläin ei kuitenkaan koskaan petä tai vahingoita shamaania. Se/ne ovat ainoa, joihin shamaani voi täysin luottaa. Shamaani ylläpitää suhdettaan voimaeläimiinsä jatkuvasti erilaisilla rituaaleilla tms. Nämä suhteet ovat shamaanin elinehto ja oikeastaan ainoa mahdollisuus toimia shamaanina. Ilman voimaeläintä ei ole shamaania. Suhde on niin läheinen, ettei shamaani useinkaan puhu niistä muille ja osa voimaeläimistä ei taas halua, että heistä puhutaan. Usein voimaeläimet kuitenkin näkyvät shamaanin rituaalivaatetuksessa tai -välineissä, koruissa tai tavassa liikkua tai äänellä vaikkapa rumpumatkan aikana.

Rumpumatka on siis yleisin tapa matkustella näissä eri maailmoissa, mutta maailmalla on käytetty ja käytetään myös laulua, tanssia, paastoa, valvomista ja keskushermostoon vaikuttavia aineita. Nämä eri traditioita yhdistävät tekijät eivät niinkään kerro siitä, että kulttuurit sinänsä olisivat olleet lähellä toisiaan vaan lähinnä siitä, että ihmisen tietoisuus toimii kaikkialla samalla tavalla ja, että siihen voidaan vaikuttaa samoilla keinoilla. Shamaanit ovat ympäri maailmaa huomanneet ihmiskunnan sarastuksesta lähtien nämä samat keinot ja shamaanin silmin kyse on myös siitä, että maailmankuva on samanlainen, katsoipa sitä sitten Australian aboriginaalien, Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön, pohjoismaiden saamelaisten tai suomalaisten muinaisuskoisten silmin.

Rummutuksen tasainen, monotoninen rytmi saa shamaanin lankeamaan loveen, kuten ennen vanhaan sanottiin eli vaipumaan erilaiseen tietoisuuden tilaan, eräänlaiseen transsiin. EEG.n avulla voidaan mitata aivoaaltoja ja tutkimuksissa on todettu, että muutaman minuutin rummutuksen kuuntelemisen jälkeen aivoaallot siirtyvät alfa- ja thetataajuuksille, jotka kuvaavat syvää meditatiivista tilaa. Tässä tilassa ihminen kokee, että hänen sielunsa tai osa hänen tietoisuudestaan poistuu kehosta ja lähtee matkoille toisiin maailmoihin.

Shamaanimatkojen tekeminen ei ole kovinkaan vaikeaa ja reilut 90 prosenttia kaikista, jotka sitä kokeilevat, myös onnistuvat siinä. Käytännössä homma menee niin, että käydään lattialle makaamaan, suljetaan silmät, rentoutetaan koko vartalo ja kuvitellaan mahdollisemman selvänä kolo tai reikä, joka voi olla luola, tunneli, reikä lattiassa tai maassa, kolo puunrungossa tms. Sitten laitetaan rummutusta soimaan (CD, YouTube tms.). Rummutuksen aikana kuvitellaan, että kuljetaan tästä reiästä läpi ja alas tunnelia pitkin. Kulkea voi kävellen, liukuen tms. kyseessä on visualisointiharjoitus, joten mikä tahansa keino, joka on helpoin kuvitella, käy. Ennen pitkää tunneli loppuu ja sitä tulee ulos yleensä johonkin maisemaan, alisessa. Siellä voi tavata voimaeläimensä, saada vastauksia kysymyksiinsä ja kokea vähintäänkin mielenkiintoisia seikkailuja.

Tämä samankaltainen tapa opetetaan myös mm. ydinshamanismissa. Voin kuvitella, että juuri nyt mietit, että onko se näin naurettavan helppoa kutsua itseään shamaaniksi? Tehdään mielikuvitusmatka ja sitten ollaankin jo shamaaneja?! Varmaan jossakin takaraivossa aavistat, että vastaus on ei. Tämä ei ole shamanismia. Shamanismia on se, miten näillä matkoilla oppii, toimii ja tekee ja miksi niille lähtee. Valtaosa matkoista, joita shamaanilla on takanaan tuhansia ja taas tuhansia, eivät ole leppoisia tai mukavia hetkiä, joissa tutustutaan toisiin maailmoihin ja niiden mukaviin olentoihin. Yllätys yllätys, joissakin paikoissa ihminen voi päätyä kirjaimellisesti palasiksi, ja jos hän ei hanskaa tilannetta tai tiedä mitä tekee, niin se voi jäädä viimeiseksi reissuksi minnekään. Puhumattakaan siitä, että pään on oltava kunnossa ennen tällaisia matkoja, muuten lienee sanomattakin selvää, ettei loppu välttämättä ole se onnellisin ja päihteitä en suosittele missään tapauksessa, en edes sitä yhtä olutpulloa. Näistä syistä suhtaudun vähintäänkin pienellä varauksella shamanistisiin itseapuoppaisin, joissa koko juttu kuvataan kevätretkenä jukujukumaahan.

Suhtaudun nykyään suurella ihmetyksellä myös sanaan shamaani. Osittain syy on juuri tuossa ylläkuvatussa eli jokainen yhden matkan tai kymmenen matkaa tehnyt ihminen ajattelee olevansa shamaani, vaikka shamanistisessa mielessä hän ei ole vielä päässyt edes oppipojan asteelle. Siinä ei ole mitään pahaa, ihminen on vapaa kutsumaan itseään miksi haluaa, mutta todellisuudessa se on johtanut siihen, että shamaani on sanana kokenut inflaation. Toinen syy on se, etten ole varma voiko sanaa shamaani enää ylipäätänsä käyttää länsimaisen shamanismin kohdalla, koska shamaani on ihmiskunnan alusta asti toiminut nimenomaan osana yhteisöä ja auttaen yhteisöä. Ilman yhteisöä shamaanilla ei ollut tehtävää. Nyt ihminen toimii yksin, ilman, että kukaan välttämättä edes tietää hänen olevan ”shamaani”. Hänen toimintansa muistuttaa enemmän meditaatiota, jonka tarkoituksena on itsetuntemuksen lisääminen, positiivisen minäkuvan vahvistaminen eli psykologinen itsehoito, tai matkat ovat osa hänen uskontonsa ilmentämistä. Mikään näistä ei vastaa millään tavalla sitä, mitä shamanismi on ollut.

Meidän (siis meidän vanhojen ukkojen ja akkojen) on kenties muutettava näkemystämme siitä, mitä shamanismi on tai mitä kaikkea se voi olla, koska tänä päivänä shamanismin piiriin tulee ihmisiä hyvin erilaisilla taustoilla ja tavoitteilla. Kursseilla on hyvin eri-ikäisiä ihmisiä, ihmisiä jotka tulevat eri sosiaaliluokista, ammatit vaihtelevat työttömistä yritysjohtajiin, mutta heitä kaikkia yhdistää sama halu löytää jotakin ja kurssin edetessä kaikki erottavat tekijät katoavat ja ihmisyys roolien takaa on ainoa, jolla on merkitystä. Heitä myös yhdistää se, että kaikki löytävät kursseilla voimaa elämäänsä. Se, mitä ihmiset näiden kurssien jälkeen tekevät on myös mielenkiintoista. Osan tavoite on voinut olla nimenomaan saada oppia tullakseen shamaaniksi (tai völvaksi) ja osalla kenties tavoite on ollut oppia tuntemaan itsensä paremmin. Kursseilla lähes kaikki saavuttavat tunteen oman elämänsä hallinnantunteen voimistumisesta ja osalle tulee tarve ja halu muuttaa elämänsä täysin. Yllätyksekseen se, joka vain halusi oppia tuntemaan itsensä peremmin löytääkin itsensä Siperiasta oppimasta lisää shamanismista tullakseen itse shamaaniksi ja se, joka nimenomaan halusi tulla shamaaniksi voikin huomata, että hänen polkunsa onkin jossakin ihan muualla.

Kiinnostus shamanismiin ei ota laantuakseen vaan peremminkin päinvastoin. Yhä useammat hakeutuvat tälle polulle ja uskon, että tämä polku (olipa traditio sitten mikä tahansa) tarjoaa voiman ja tiedon loputtoman lähteen. Oman polkuni alussa olin ehdoton oman traditioni kannattaja, mutta polulleni on varsinkin viime vuosien aikana tullut asioita, tapaamisia ja ihmisiä, jotka ovat saaneet minut tajuamaan, että shamanismin syvin tehtävä on pyrkiä tasapainottamaan ja löytämään yhteyksiä, ei repimään rikki, lokeroimaan tai kyseenalaistamaan toistensa traditioita.

Olen somepaastollani valmistellut kevään kursseja ja siinä yhteydessä löysin muutamia matkani varrelta keräämiäni palautteita siitä, mitä shamanismi ihmisille on (nyt siis kyseessä on seidr-kurssilaiset).

”Minulle shamanistinen polku on tuonut elämääni tietynlaista voimaa ja selkeyttä ja tämä liittyy oikeastaan siihen, että tapasin voimaeläimeni. Tuntuu, ettei flunssatkaan enää iske. Joo tuo nyt oli vähän jo vitsi, mutta jotenkin on vahvempi olo myös kropaltaan.”

”Lähdin kurssille, koska kaipasin jotakin jännittävää ja erilaista. Aluksi se oli juuri sitä jännittävää ja erilaista, kuin sellainen harrastus jota saattoi tehdä silloin kuin huvitti tai oli aikaa. Jonkin ajan kuluttua aloin kuitenkin tajuta mistä shamanismissa oikeasti on kysymys. Se ei ole harrastus vaan elämäntapa, jossa kunnioitetaan luontoa, Äiti Maata, henkiä ja kaikkia eläviä olentoja. Minusta on tullut suvaitsevaisempi, pehmeämpi ja avoimempi kuin aikaisemmin. Ennen piti näyttää kovalta, että sai olla ihmisiltä rauhassa.”

”Enää ei taloudelliset tai aineelliset jutut ole tärkeitä…tai niin tärkeitä. Ennen ura ja palkka olivat tärkeimmät jutut, mutta nykyään panostan siihen, että voin hyvin myös henkisesti ja että mulla on jatkuva yhteys luontoon ja henkiin. Tuntuu, että olen löytänyt tasapainon näiden juttujen välille. Lähden nykyään jopa mieheni kanssa pilkkimään, koska se hiljaisuus puhuttelee minua ja huomaan pääseväni matkalle istuessani siinä jakkaralla. Aikaisemmin puhuin itse taukoamatta ja mieheni ei halunnut minua koskaan mukaan.”

”Olen lapsesta asti ollut jotenkin outo ja jutellut hengille ja mielikuvituskavereille, joten tälle kurssille osallistuminen oli oikeastaan vaan jatkoa sille. Yhteys henkiin katosi kun aikuistuin, mutta nyt minulla on taas keino saada heihin yhteys. Tunnen taas olevani kotona ja jonkun suuremman edessä. Haluaisin shamaaniksi, mutta se polku ei taida olla vain minun päätös.”

”Halusin saada elämääni jotakin joka puuttui. Olen jo melko vanha ja tuntuu siltä, että nämä kaikki uskontoasiat on jo nähty, eikä ne antaneet vastauksia. Ne vastaukset täytyy löytyä jostakin muualta, ehkä itsestäni. Ensimmäisen kurssin jälkeen tein paljon matkoja ja hain vastauksia, mutta tajusin, ettei tätä voi tehdä ihan yksin. Siksi käyn kursseilla tapaamassa muita ja reflektoimassa omia kokemuksia.”

”Olen käynyt ydinsamanismikursseilla ja ne ovat antaneet ihan hirvittävästi. Olen myös lukenut kaikki samanismikirjat, jotka on suomennettu ja nyt tuntui siltä, että halusin nähdä, miten viikinkisamanismi eroaa näistä kursseista. Ei se oikeastaan sitten eronnut mitenkään muuten, kuin että maailmoja on paljon enemmän ja jumalat on paljon näkyvämmin mukana. Siis minulla ainakin oli niin. Tämä on kuitenkin vielä aika uusi juttu minulle, joten en ihan osaa sanoa. Sittenhän on vielä se jatkokurssi jossa on ryhmäseidri-istunnot, jotka on kuulemma ihan eri juttu kuin tämä perinteinen matkailu. ”

”Minulle kurssit ovat avanneet uuden maailman ja monista kurssilaisista on tullut lähimpiä ystäviäni. Osan kanssa tavataan vieläkin rumpupiireissä tai vaan jutellen omista kokemuksista. Me ollaan tavallaan löydetty samanhenkisten kerho, jota ei todellakaan ole muuten helppoa löytää.”

”Minulle luonto on tärkein asia maailmassa. Kuulun muutamaan luonnonsuojelujärjestöön ja shamanismi on jotenkin sellainen juttu, joka vaan kuuluu siihen. Se kunnioittaa syvimpänä voimanaan nimenomaan luontoa ja jumalatkin ovat minun mielestäni lähinnä luonnonvoimien ilmentymiä. Luonnonsuojelu ei ole vain puistojen rakentamista vaan se on sen ymmärtämistä, että koko maapallo on se luonto ja ilman sitä ei ole meitä. Meidän pitää varjella sitä ja shamanismi on juuri sitä, syvintä luonnon rakastamista!”