Influenssa ja noro peräjälkeen, tätähän ihminen talvilomaltaan toivoo. Noh, ainakin oli aikaa olla netissä, vaikkei kirjoittaa jaksanutkaan, jos tilanteesta nyt  jotakin positiivista haluaa löytää. Luin läpi kaikki facessa tulleet kommentit siitä, millaisia aiheita blogilta toivotaan ja olen todella iloinen sekä kiitollinen kaikista vastauksista. Pää olikin sairastaessa niin täynnä ideoita, mutta kun oli aika aloittaa kirjoittaminen, niin tautien jälkitautina iski ns. tyhjän sivun syndrooma –tunne, että mitä jos ei osaakaan vastata teidän toiveisiinne?! Kaikki, siis ihan kaikki, toivomanne aiheet kuuluvat omiinkin mielenkiinnonkohteisiin, joten ongelmaa ei oikeasti pitäisi olla, mutta on kuitenkin ja sen on luonut mielenkiintoinen käsite nimeltä ego. Tätä blogia on alusta asti kirjoitettu vain ja ainoastaan yksi tavoite mielessä, nimittäin tiedon jakaminen. Tässä on menty aina perinnetieto eikä persoona edellä, enkä ikinä voisi kuvitellakaan, että julkaisisin kuvia kirjoittajasta völvanasu päällä poukkoilemassa luonnonhelmassa rumpu kädessä, nahkat niskassa ja varustevyö lanteilla keikkumassa –en sen takia, että siinä olisi mitään väärää ja tiedonjakamistahan sekin on, vaan siksi, että tämä nimenomainen blogi ei ole yksittäisestä völvasta tai hänen työstään. Ei silloinkaan, vaikka välillä omia tuntojani jaankin. Nämäkin tunnot ovat päätyneet blogiin ainoastaan siksi, että ne ovat osoittautuneet universaaleiksi polunkulkijoiden tuntemuksiksi.  Mitään ego-ongelmaa ei siis pitäisi päästä syntymään, mutta tässä se ongelma nyt kuitenkin on.

Ego liittyy shamanismiin ja henkisen polun kulkemiseen ja jokainen meistä joutuu käymään läpi tämän asian useammankin kerran elämässään. Osa ei tiedosta egoa erilliseksi osaksi muusta minästään ja osalle ego toimii jonkinlaisena itsesuojelupanssarina, mutta valtaosa shamaaneista yms. kokee egon suunnattomana ongelmana työlleen ja kehittymiselleen. Usein ongelmana ovat toisten egot, mutta silloinkin viimekädessä perimmäinen ongelma ärsyyntymiselle on usein nimenomaan se oman egon heräily. Mikä sitten on ego? Noh, psykoterapiassa se käsitetään Freudin mukaan erääksi minuuden osaksi, tai oikeastaan nimenomaan minäksi. Shamanismi ei ole psykoterapiaa ja siksi ego tulkitaan hieman eri näkökulmasta meidän maailmassamme. Henkisyydessä ja nimenomaan uushenkisyydessä (new age) puhutaan hyvin paljon egosta luopumisesta. Puhutaan myös varjominästä sekä kärsimyskehosta ja niistä luopumisista. Kaikki nämä käsitteet ego, varjominä ja kärsimyskeho ovat oikeastaan lähes sama asia. Kärsimyskehosta olenkin jo kirjoittanut, mutta perinteiseen shamanismiin ei kuitenkaan varsinaisesti kuulu mikään edellä mainituista käsitteistä, vaan siinä ihmisen hengellä ajatellaan olevan useita muotoja, joilla on eri traditioissa eri nimet. Osa matkustaa, osa suojelee (fylgja), osa toimii eräänlaisena tietoisena minänä jne. Tämä tietoinen minä on se, jota kutsutaan psykologiassa ja normimaailmassa egoksi. Se muodostuu ihmiselle lapsuudessa ja nimenomaan suojelemaan kolhuilta. Se ei suojele samalla tavalla kuin fylgja, joka siis skandinaavisessa shamanismissa vastaa tavallaan voimaeläintä, vaan se suojelee kehittelemällä ihmiselle ulkoisesti arvostettavamman valeminän. Siis sellaisen valeminän, jonka ihminen kuvittelee saavan enemmän arvostusta tai positiivisia huomionosoituksia siltä vertaisryhmältä, johon hän haluaa kuulua.

Ego kehittyy lapsuudessa joka ikiselle meistä, jotta voimme voi kokea turvallisuuden tunnetta. Pelko siitä, ettei saa osakseen rakkautta, merkitsee jopa olemassaoloa uhkaavaa turvattomuutta. Egon tehtävänä on tuolloin ylläpitää turvallisuuden tunnetta lapselle opettamalla, millä tavalla rakkautta hankitaan. Osa lapsista on oppinut, että rakkautta saa vain hyvistä koulusuorituksista, huoneen pitämisestä järjestyksessä, tunteiden hillitsemisestä, menestymisestä urheilussa tms. Ego toimii siis pienen puolustuskyvyttömän lapsen suojelijana. Ongelmaksi se muodostuu silloin, kun ego vakuuttaa vielä aikuisenakin, että olet turvaton, ellet saa osaksesi rakkautta. Pelkäät, ettet kelpaa sellaisena kuin olet, ja alat suorittamaan elämääsi niin, että muut arvostavat ja rakastavat sinua. Todellisuudessa tällaista aikuista ajaa pelko. Pelko, ettei kelpaa. Tämä johtaa siihen, että alkaa jatkuvasti miettimään mitä muut ajattelevat sinusta tai miten he sinut näkevät. Ego pitää huolen, että todistelet jatkuvasti itsellesi ja koko maailmalle, miten tärkeä, osaava, pätevä ja merkityksellinen olet. Kaipaat jatkuvasti tunnustuksen saamista eli olet yksinkertaisesti sanottuna egosi vallassa.

Ego et kuitenkaan ole sinä. Ego vääristää todellisuutta. Se haluaa kaikin voimin esittää sinut sellaisena, kuin haluaisit olla, ei sellaisena kuin todella olet. Olet varmasti kuullut sanottavan, että jollakin on iso ego? Sillä ei kuitenkaan tarkoiteta samaa kuin, että ihmisellä on vahva itsetunto. Usein asia on juuri päinvastoin eli heikolla itsetunnolla varustettu ihminen peittää sitä vahvalla egolla. Ego suojelee muita huomaamasta, että ihminen on oikeasti aika heikoilla. Aikuisella ego estää ihmistä elämästä omana itsenään ja oman näkemykseni mukaan myös kokematta elämäänsä kunnolla ja lähes aina se estää ihmistä pääsemästä vaikkapa henkisellä polullaan eteenpäin. New agessa puhutaan paljon siitä, miten ihmisen täytyy päästä eroon tästä egosta ja oppia kuuntelemaan sielunsa puhetta. Shamanismissakin egosta on aina yritetty päästä eroon, koska se on este oikeastaan koko shamanistiselle maailmankuvalle. Ensinnäkin shamaani on aina yhteydessä henkimaailmaan ja luonnonvoimiin, eikä hänen voimansa tai taitonsa KOSKAAN tule hänestä itsestään, vaan hän on AINA henkien valitsema ja saa AINA heiltä voimansa sekä kykynsä (ne voidaan muuten myös ottaa pois, jolloin ihmiselle käy hyvin huonosti). Jos ego väittää shamaanille, että hän on yksinään, itsekseen ja minänä voimakas ja taitava, niin siinä mennään metsään ja suhteellisen lujaa. Toiseksi shamaani ei ole shamaani, mikäli hän ei tee parannustyötä ja tämä parannuskykykin tulee AINA henkimaailmasta. Shamaani kirjaimellisesti tekee mitä henkimaailma käskee. Kyse ei siis tässäkään ole shamaanin omista taidoista tai erinomaisuuksista. Mikään shamaanin toiminnassa ei lähde shamaanin minästä, mutta jos hänen egonsa näin hänelle valehtelee, niin toiminta tulee loppumaan lyhyeen ja todennäköisesti surullisesti.

Ennen vanhaan shamaanioppilaat saattoivat saada opettajaltaan käskyn vaikkapa kulkea viikon tai kuukauden takaperin, tanssahdellen kuin kurki, kontata ympäriinsä kasvot noettuina ja ääntelehtiä kuin mäyrä tai pukeutua eriskummallisiin vaatteisiin ja laulaa omituisia lauluja.  Syynä oli nimenmaan se, että he opettelivat näin pääsemään eroon siitä, jota me nykyään kutsumme egoksi. Jokainen meistä voi kuvitella, miten egoa nöyryyttävää on ollut joutua tilanteeseen, jota vastaan ego on koko ihmisen elämän yrittänyt estää joutumasta -naurunalaiseksi. He opettelivat näin siis tajuamaan, ettei ole vaarallista olla naurunalainen eikä uskottavuus ole siitä kiinni mitä muuta ajattelevat. Asiahan on juuri päinvastoin. Ihmisen ja shamaanin vahvuus, ja itsetunnon vahvuus, on suoraan verrannollinen hänen egonsa heikkouteen. Mitä heikompi ego, sitä voimakkaampi itsetunto (ja –tuntemus).

Ego on siitä mielenkiintoinen luomus, että se saattaa ponnahtaa pintaan silloin kun sitä vähiten kaipaa. Aivan kuten kärsimyskeho (tai varjominä), se luuraa nurkan takana aina silloin kun ihminen on fyysisesti tai psyykkisesti väsynyt eikä jaksa pitää sitä loitolla. Mutta se saattaa shamaanillakin ponnahtaa pintaan mitä ihmeellisimmissä tilanteissa, siitäkin huolimatta, että hän on oppinut hallitsemaan egoaan. Yksi tyypillinen esimerkki on tapaamiset, joissa on useita shamaaneja tai sillä polulla kulkijoita. Usein ei mene kovinkaan kauan, kun joku alkaa alleviivaamaan omia taitojaan sanallisesti/sanattomasti tai muut kokevat sen näin, ja tämä käy ennemmin tai myöhemmin toisten egojen päälle (”Minua on loukattu!”, ”Minua ei olla tarpeeksi huomioitu!”; ”Minut ja osaamiseni on kyseenalaistettu!”) ja alkaa kipakka keskustelu traditioista, niiden aitoudesta ja oikeutuksesta olla, kokemusiän riittävyydestä, voimaeläimistä, niiden olemassaolosta, käsitteiden oikeista nimistä, voiko shamaaniksi ryhtyä vai pitääkö aina olla henkien valitsema, onko itse oikeasti shamaani vai ei jne. Osa vetäytyy pois tilanteesta tajuten mistä on kysymys, mutta osalle syntyy varsinainen egojen taistelu. Sanomattakin on selvää mihin se johtaa. Nämä ihmiset eivät jatkossa arvosta toisiaan kovinkaan korkealle ja saattaa jopa syntyä suoranaisia vihollisuuksia ja syynä oli vain niin naurettava asia kuin ego.  Sivusta seuraamalla huomaa, miten lähes jokainen argumentti tällaisessa ”keskustelussa” alkaa sanalla minä, minun ja itse.

Noh, ego on onneksi asia, joka meiltä kaikilta löytyy ja aivan varmasti kaikilta meiltä löytyy myös miljoonittain esimerkkejä siitä, miten se on älämölönnyt omassa elämässämme, ja itselleni se alkoi siis viimeksi mölyämään teidän toiveidenne yhteydessä. Olen kiitollinen siitä, että oma opettajani aikoinaan opetti minulle egon ja ihmisen muiden sielunosien eron ja myös sen, mitä ego saa aikaiseksi. Käytyäni syväluotsaavan keskustelun (jälleen kerran) itseni kanssa, tajusin taas, että tehtävänäni on tuoda omalta osaltani tietoa shamanismista ja nimenomaan skandinaavista traditioista. Kyse ei ole minusta.

Jatkossa siis tulee tekstiä toivomustenne mukaan alkaen kansanparannuksesta, loitsuista pohjoismaissa, riimuista ja seidriläisistä rituaaleista.