Syyspäiväntasauksen aikaan aurinko siirtyy pohjoiselta pallonpuoliskolta eteläiselle pallon puoliskolle. Tasauspäivänä päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Syyspäiväntasaus on yksi neljän vuodenajan kulmakivistä.

Suuri osa uuspakanoista juhlii syyspäivän tasausta ns.  toisena sadonkorjuujuhlana. Ensimmäinen ajoittuu elokuun alkuun ja kolmas lokakuun loppuun. Uuspakanoille syyspäiväntasauksella on monia nimiä ja wiccat mm. kutsuvat sitä kelttiläisille lainasanoilleen uskollisesti Maboniksi. Vanha kansa kutsui sitä aikoinaan Suomessa syys-Matiksi, mutta siitä puhuttiin myös mukula-, hauta- tai nauris-Mattina, koska päivä oli paras aika poimia omenat ja nostaa perunat ja nauriit. Itseasiassa on olemassa toinenkin Matti ja se talvi-Matti, joka ajoittuu helmikuun loppuun. Ennen sanottiinkin, että ”Matti puhteet tuo, Matti puhteet vie” eli syksy tuo puhteet ja talvi vie. Sanottiin myös, että jos ennen Syys-Mattia on niin kylmä, että härän paska jäätyy, niin ei tarvitse jouhikasta nuotanvedossa, on sulaa ja lämpimiä ilmoja. Sekä jos syys-Matti maat jäähdyttää, niin joulunaikaan ei lunta tule.  Syys-Matin tehtäviin kuului myös kiven kuljettelu. Hän nimittäin haki järvestä Jaakon sinne heittämän kylmän kiven. Säistä pyrittiin tekemään johtopäätöksiä juuri näinä vuodenaikojen murroskohtina, koska sää ja luonnon kiertokulku määrittivät kokonaan ihmisen elämää ja jopa hengissä pysymistä. Matti-sananlaskujen lisäksi ajateltiin, että revontulet syyspäiväntasauksen aikaan tietävät pakkasia ja palokärjen huudot kauniita talvikelejä. Tasauspäivän myrskyt puolestaan enteilivät hyvää viljavuotta ja runsaslumista talvea.

Siinä missä kevätpäiväntasaus lupaa ja ennakoi elämää, niin syyspäivä ennakoi luonnon ja valon kuolemaa. Käärmeiden ajateltiin syyspäiväntasauksen aikaan hakeutuvan horrostamaan ja Etelä-Suomessa myös karhun ja mäyrän sanottiin etsivän näihin aikoihin talvipesän paikkaa. Ennen ajateltiin jopa karhun, lähes myyttisenä olentona, kuolevan talvella ja syntyvän uudelleen keväällä. Edessä on pitkä pimeä kausi ja vanha kansa kunnioitti tällaisina murrosaikoina myös omia vainajiaan ja vaikka varsinainen vainajienmuistamisaika ajoittuukin tuonne lokakuun loppuun (pyhäinpäivä, halloween, samhain, alvablot), niin syyspäiväntasauksenkin aikaan tiedetään vanhan kansan järjestäneen pienimuotoisia juhlia, joihin omat vainajat kutsuttiin. Pimeän ajan saapumisen katsottiin myös aloittavan ajanjakson, jolloin verho kuolleiden ja elävien välillä oli hyvin ohut, ja vainajat kannatti pitää hyvällä päällä, jotta he eivät tulleet verhon läpi. 

Saagojen mukaan Skandinaavisten kansojen suurimmat rituaalit pidettiin nimenomaan vuodenaikojen taitekohdissa, kuten keskikesällä kesäpäivänseisauksen eli nykyisen juhannuksen aikaan, kevät- ja syyspäivänseisausten yhteydessä sekä erityisesti talvipäivänseisauksen eli nykyisen joulun aikaan. Syyspäiväntasausblotissa jätetään jäähyväiset valoisalle vuodenajalle ja toivotetaan tervetulleeksi syksy ja pimeä aika. Aasauskoisten juhlassa, jossa painottuu pimeän ajan tervetulleeksi toivottaminen, kunnioitetaan erityisesti Odinia, Skadia ja Ullria ja jopa Heliä. Osa yhdistää juhlaan myös toisen sadonkorjuujuhlan ja kunnioittaa myös Freijaa, Freyta ja Thoria kiitoksena menneestä satokaudesta.

Seidrin näkökulmasta syyspäiväntasaus on paitsi kiitosjuhla menneestä satokaudesta, mutta myös nimenomaan tulevan pimeänkauden vastaanottamista ja sen ohenevan verhon huomioimista. Itse en varsinaisesti blottaa, oikeastaan koskaan, vaan teen tiettyjä rituaaleja näissä murroskohdissa. Joskus ne ovat suuria ja joskus hyvinkin pieniä. Tällä kertaa päivään yhdistyi mökin pistäminen talviteloille, laiturin nostaminen, viimeinen nuotio ja sienestys. Päivän kruunasi runsas sienisaalis ja suhteellisen tuore karhunjätös 20 metriä mökistä. Siis itse jätös ei ollut se kruunaus, vaan tieto siitä, että karhu asustelee samoja alueita kuin me. Se oli kuopinut kaksi muurahaiskekoa auki ja ulosteesta päätellen popsinut muutamat puolukat ennen talviunille menoa. Päivän päätteeksi suoritin pienen rummutuksen ja kiitin jumaluuksia ja paikan henkiä sekä äiti maata menneestä keväästä ja kesästä, sadosta ja siitä, että saamme luonnon lailla hiljentyä pimeän kauden myötä. Toivottavasti en herättänyt karhua orastavilta talviuniltaan.