Näin loppiaisen aikaan olisi loogista kirjoittaa loppiaisesta, mutta suhtaudun loppiaiskeskusteluun hieman samalla tavalla kuin pääsiäisnoitailuun –siis ovatko he trulleja vai noitia ja onko oikea palmusunnuntai vai lankalauantai. Loppiaiseenkin nimittäin liittyy maassamme kaksi perinnettä (itäinen ja läntinen), joista toisen mukaan joulunaika päättyy 6.1 eli 13 päivää jouluaaton jälkeen ja toisen mukaan taas se päättyy vasta 13.1 siis Nuutin päivänä. Vaikka loppiainen on nimenomaan kristittyjen juhla, niin Suomesta löytyy Nuutin päivään liittyvä vanha perinne eli nuuttipukki, joka kiersi kekripukin kaltaisissa varusteissa joulun jälkeen taloissa. Tämä perinne on tullut Ruotsista ja elää edelleen jossakin muodossa Länsi-Suomessa. Alun perin nämä nuuttipukit kiersivät meuhkaamassa ja kerjäämässä joulun jäljiltä jäänyttä olutta, mutta jossakin vaiheessa perinne muuttui hieman rauhallisemmaksi ja heille riitti mikä tahansa herkku, ja meno muistutti toteutukseltaan (ei maailmankuvaltaan) enemmänkin pääsiäisen noitimisperinnettä.

Pakana ei juuri loppiaista vietä, koska meille joulunaika päättyy päivän pitenemiseen ja päivä on pidentynyt nyt jo sen verran, että on aika muistaa jumalatarta, joka skandinaavisen mytologian mukaan on aurinkomme takana. Shamanistisessa maailmassa kuulee hyvin usein sanottavan ”äiti kuu ja isä aurinko”. Myös Roomalaisilla oli aikoinaan auringon jumalanaan nimenomaan miespuolinen jumaluus. Hänen alkuperänsä on Sol Invictuksessa eli voittamattomassa auringossa, syyrialaisessa jumalassa, josta keisari Aurelianus teki Rooman valtionuskonnon vuonna 274. Aurinko on monissa muissakin kulttuureissa kuten Babyloniassa, Kreikassa, Egyptissä, Intiassa ja inkojen keskuudessa rinnastettu nimenomaan maskuliniteettiin ja kuu vastaavasti feminiinisyyteen. Myös monissa idän muinaisukonnoissa aurinko on mielletty miehiseksi, mutta toisaalta taas Japanissa shintolaisuuden, jonka juuret ovat  shamanismissa, jumalien keskeisenä hahmona toimii auringon jumalatar. On myös esitetty, että suomalaisen muinaisuskon hahmo Päivätär olisi alkujaan ollut auringon jumalatar. Päivättären sisko oli puolestaan Kuutar, joten tämän vuorokausivaihtelun hoitivat Suomessa nimenomaan ja yksinomaan naiset. Osa tutkijoista on esittänyt, että suhtautuminen auringon voimiin on koettu maskuliiniseksi nimenomaan alueilla, joissa on hyvin kuuma. Kuumuus on tappavaa ja voimakasta ja siksi maskuliinista. Pohjoisemmassa taas aurinko on edustanut elämää, lempeyttä, lämpöä ja turvaa ja siksi se olisi mielletty juuri äidilliseksi ja naiselliseksi.

Skandinaavisen mytologian mukaan Sol, Sól tai myös Sunna, on nimenomaan kaunis naisjumalatar. Skandinaavisen luomiskertomuksen mukaan Yön jumalatar synnytti aikojen alussa pojan, Kuun ja tyttären, Auringon. Lopulta jumalatar synnytti vielä yhden pojan, Päivän ja niin maailman luomistyö oltiin saatu päätökseen. Kuu, Aurinko, Yö ja Päivä kulkivat taivaalla yksin hevosvaunuissaan vailla ohjastajia. Tähän oli kuitenkin pian tulossa muutos, josta saamme kiittää lähes raadollisen inhimillisiä aasajumaluuksiamme. Snorri Sturlusson nimittäin kertoo Eddassaan, että henkilö nimeltä Mundilfari sai kaksospojan ja -tyttären. Mundilfarista ei tiedetä, onko hän jätti, ihminen vai jumaluus, mutta hänen nimensä tarkoittaa vapaasti suomentaen ”hän, joka liikkuu aikataulun mukaan”. Lapset olivat isänsä mielestä niin kauniita, että hän päätti nimetä heidät auringoksi (Sól) ja kuuksi (Máni). Tämä lastensa nimillä mahtailu sai aasajumaluudet ärsyyntymään, ja rangaistukseksi Mundilfarin pöyhkeilystä he päättivät pistää Solin taivaalle Árvakr ja Alsviðr nimisten hevosten vetämiä aurinkovaunuja kuljettamaan. Sol on niin häikäisevä ja voimakas (ja tulinen), että maan ja hänen väliinsä piti asettaa kilpi nimeltään Svalinn. Kyseessä on ilmeisesti kääpiö, joka sai tämän kyseenalaisen tehtävän kulkea Solin rinnalla estäen tulisia kipunoita pääsemästä maahan ja sytyttämästä koko Midgårdia palamaan. Aina ajoittain susi nimeltään Skoll onnistuu näykkäisemään jumalatarta ja se näkyy meillä auringonpimennyksinä.  Mani kokee saman kohtalon kuin sisarensa, koska aasat eivät pidä hänenkään kauneudestaan yhtään sen enempää kuin isänsä pöyhkeilystä ja niin Manikin päätyy vetämään kuuvaunuja taivaalle. Hänen kintereillään vaanii toinen susi nimeltään Hati. Sol ja Mani eivät muuten ole ainoat, jotka aasat karkottivat kateuksissaan Aasagårdista. Myös Yön jumalattaren poika Päivä, koki saman kohtalon ja nimenomaan samasta syystä –hän oli liian kaunis aasojen mielestä. Ragnarökissä Fenrir-susi pääsee irti ja sen pojat, nämä  kaksi sutta nimeltään Skoll ja Hati, nielevät lopulta auringon ja kuun sekä heidän vaunujaan ohjastavat Solin ja Manin. Tämä johtaa siihen, että maapallo lopulta hukkuu suunnattomiin vesimassoihin. Ihmiset tiesivät siis jo tuolloin, mikä merkitys auringolla ja kuun vetovoimalla on vesimassoihin planeetallamme. Vaikuttavaa.

Auringon jumalattaren rooli ei hänen suunnattomasta merkityksestään (elämälle ja maapallolle) huolimatta ole ollut kovin suuri Skandinaviassa verrattuna auringon jumaluuksiin muualla maailmassa tai jumalattarien rooliin täällä noin yleensä. Kesän yöttömän yön eli ne 74 päivää vuodessa, jolloin aurinko ei kertaakaan laske horisontin alapuolelle, ajatellaan kuitenkin vieläkin olevan Solin voimannäytös. Häntä on myös kiittäminen esimerkiksi siitä, että viikonpäivä sunnuntai on nimenomaan nimeltään sunnuntai. Sunna on sanana nimittäin kaikkien germaanisten kielien sunnuntai sanan takana ja meidänkin sunnuntai on skandinaavinen laina noin tuhannen vuoden takaa.

 

Sain syksyllä toivomuksen, että kirjoittaisin jotakin siitä, mitä jumalille tapahtuu Raknarökin jälkeen ja tämä on osoittautunut todella haasteelliseksi tehtäväksi. Toki saagoista löytyy kertomus Ragnarökistä (mm. Völuspa) ja siinä on mainintoja jumaluuksien kohtaloista, mutta käytyäni läpi useita kymmeniä muita saagoja, joissa rivien välistä mainitaan Ragnarök, niin niissäpä onkin sitten ihan erilaiset tulkinnat. Osan mukaan esimerkiksi Odin ja Thor eivät oikeastaan kuole, he vain luopuvat asemastaan ja antavat tilaa lapsilleen. Palaan kuitenkin tähän aiheeseen jossakin vaiheessa kevättä, mutta tulevissa postauksissa palataan taas hetkeksi blogin alkujuuriin, eli seidriin ja shamanismiin.