Sielunkäsitykset seidrissä

Sielunkäsitykset seidrissä

Jokaisen alueensa muinaisuskoon liittyy voimakkaasti käsitys maailmasta ja koko olevasta, kuten myös käsitys ihmisestä siinä olevassa. Ihmisellä on ilmeisesti olemassaolonsa alkumetreiltä lähtien ollut tarve määritellä itseään myös jonakin muuna kuin fyysisenä olentona, ja henkisemmälle osalle on historiassamme annettu useita erilaisia nimityksiä ja niille sisältöjä.

Kuten suomalaisenkin muinaisuskon käsitteet ovat skandinaavisenkin muinaisuskon käsitteet löydettävissä vanhoista teksteistä, runoista, loitsuista ja vanhojen ihmisten puheista, mutta yhä useammin myös eri alojen tutkimuksista. Erilaisia sielunosia on löydetty seitsemän ja käyn niitä läpi vanhoine kansanomaisine selityksineen, mutta liitän mukaan myös pohjoisen shamanismin näkökulman, koska se on nimenomaan alue, jossa ne vieläkin elävät. Sanat ovat alun perin joko ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi tai islanniksi, mutta käytän niistä suomenkielisiä vastineita silloin kun sellainen on olemassa, mutta en lähde käyttämään niistä suomalaisen muinaisuskon termejä, koska kyseessä on kaksi eri traditiota ja traditiot pidetään hengissä olemalla nimenomaan uskollisia niiden omille vanhoille sanoille ja merkityksille. Kuten joskus olen maininnut, niin ydinshamanismista poiketen Suomessa esiintyvät suomalaiseen ja skandinaaviseen muinaisuskoon liittyvät shamanismin muodot ovat voimakkaasti kytköksissä perintöönsä ja ne ammentavat nimenomaan voimansa sieltä, joten sitäkin taustaa vasten sanojen omavaltainen yhdisteleminen ei tee traditiolle oikeutta vaan pikkuhiljaa tuhoaa sen.

Tässä käymäni sielunosat voivat erota vaikkapa tanskalaisten käyttämistä, koska heillä vaikuttaa eri kulttuuriperimä. Osa ihmisistä myös on yhdistellyt näitä sielunosia ja osa on seidrin perinteestä huolimatta omaksunut vaikkapa siperialaisen sielunkäsityksen. Onko silloin enää kyse seidristä? Siinäpä kysymys mietittäväksi?

Henki (önd, and, ande) Vastaa muinaissuomalaisten henkikäsitettä eli sen ajatellaan olevan osa, joka antaa ihmiselle elämän, ja niin kauan kun ihmisessä pihisee henki, on hän fyysisestikin hengissä. Henki on elämänvoima, -antaja, jota ilmentää sydämensyke sekä hengitys. Kaikissa elävissä olennoissa on siten henki. Mytologian mukaan ihmiset Askr ja Embla luotiin ajopuista, jotka Odin, Vili ja Ve löysivät kävellessään merenrannalla maailman luomisen jälkeen.  Odin puhalsi heihin hengen ja antoi sielun, Ve antoi heille ymmärryksen ja Vili antoi heille ruumiin ja aistit. Odinin ajatellaan puhaltaneen ihmisiin, ja muihinkin olentoihin, sen suuren mysteerin ja olemassaolomme taustaenergian hengen ja näin ollen ihmisessä virtaa se sama pyhä henki, joka on kaikkialla. Tämä ei siis sanavalinnasta huolimatta tarkoita kristittyjen Pyhää Henkeä.

Hug (hugr), tällä tarkoitetaan perinteisesti sielunosaa, joka unessa tai unenkaltaisessa muuttuneessa tietoisuuden tilassa voi poistua kehosta. Tämä on myös se sana, jota viikingit käyttivät tarkoittaessaan sielua. Heillä oli mm. sanonta hugstulen (stulen=varastettu) tarkoitti sitä, että ihminen on mielisairas eli häneltä oli varastettu sielu. Saagassa Thorista Utgårdalokin luona löytyy tarina tästä Hugista. Sen mukaan kyseiset herrasmiehet, siis jumala ja jätti, antoivat palvelijoidensa kilpailla nopeudessa. Thorin palvelija oli Tjalve ja Utgårdalokin Hug. Tjalve sai hyvän lähdön, mutta Hug jäi vain seisomaan paikalleen. Juuri kun Tjalve oli ylivoimaisena ylittämässä maaliviivaa, Hug säntäsikin hänen ohitseen kuin salama ja voitti kisan. Hugin sanottiin olevan jätin ajatus, koska mikään ei voi juosta nopeammin kuin ajatus. Shamanistisesta näkökulmasta Hug onkin nimenomaan ajatus ja edustaa tietoista ajattelua. Näin ajatellen se voisi vastata jossakin määrin muinaissuomalaisten itse-sielua, joka on ruumiin ulkopuolellakin itsenäinen, tietävä, tahtova ja tunteva olento.

Vard,vård. Tämä käsite on hyvin lähellä suomen luonto- ja haltijakäsitettä. Vanhassa kansanuskossa sen ajateltiin olevan ihmisen henkilökohtainen suojelushenki, joka pysyy matkassa syntymästä kuolemaan. Sana tulee muinaisskandinaavisesta sanasta varder, joka tarkoittaa vahtia tai suojelijaa. Vard tai vård saatettiin joskus nähdä pienenä valona tai kantajansa ulkonäön heijastumana. Aivan kuten luontokin, se saattoi matkustella kehon ulkopuolella ja varoittaa näin ihmistään etukäteen mahdollisista vaaroista. Ihmisten pihoilla kasvoi ennen vanhaa ikiaikaisia suvun puita, joita kutsuttiin vårdträdeteiksi. Niissä ajateltiin kaikkien pihapiirin ihmisten vårdien asuvan silloin kun eivät olleet ihmistensä kanssa. Seidrissä ajatellaan tämän sielunosan olevan eräänlainen sielullinen tutkimusmatkailija, joka voi siis matkustella ihmisestä riippumatta. Seidrissä lauletaan istunnon alkaessa ns. vardlockur, jolla on ikiaikainen perinne ja sen tarkoituksena on laulun avulla houkutella ”sieluja” osallistumaan ja tuomaan voimaansa ja suojelustaan rituaaliin.

Fylgja. Sana tarkoittaa naispuolista suojelushenkeä. Tämä sielunosa on tavallaan ihmisen alter ego, joka voi näyttäytyä eläinhahmoisenakin. Fylgja on ihmisen suojana syntymästä kuolemaan. Uskoisin Fylgjan olevan melko identtinen ns. voimeläimen määritelmän kanssa. Yleensähän shamaanin voimaeläin on juuri nimenomaan eläin, mutta se voi myös näyttäytyä ihmisenä. Vårdin ja Fylgjan välinen ero on välillä vaikea hahmottaa.

Hamingja on skandinaavisessa mytologiassa myös naispuolinen suojelushenki, joka vastaa ihmisen onnesta ja elämästä tämän kuolemaan saakka, mutta sen jälkeen se siirtyy suojaamaan yleensä samassa perhepiirissä olevaa ihmistä. Hamingja on siis eräänlainen suvun suojelija. Muinaiset suomalaiset puhuivat toteemieläimistä eli eläimestä, joka suojeli tiettyä nimenomaista heimoa tai sukua. Yleisimmät toteemieläimet ovat Suomessa olleet karhu ja hirvi. Hamingjan saattoi myös lainata toiselle ihmiselle tilapäiseksi suojaksi, vaikkapa metsästys-tai sotaretken ajaksi. Shamanistisessa mielessä Hamingja edustaa sitä sielunosaa, josta ihminen ammentaa kykynsä käyttää voimaa, jota myös tietyissä piireissä magiaksi kutsutaan. Tämä voima tulee Hamingjan kautta aina esi-isiltä asti ja se myös sitoo ihmisen yhden sielunosan suoraan esivanhempiin.

Hamr tarkoittaa yksinkertaisesti muodonmuuttajaa. Ennen ajateltiin, että ihmisen sielu (tai tämä osa siitä) saattoi liikkua ihmisen kehon ja toisten muotojen välillä. Yleensä tämä taito oli shamaaneilla, jotka saattoivat liikkua eläinhahmoisena tässä ja toisissa maailmoissa, ja hänen todellisen minänsä paljasti ainoastaan hänen silmänsä, jotka eivät muuttuneet. Odinin, Freijan ja Lokin kerrotaan saagoissa omanneet tällaisen taidon. Freija muuttui haukansulilla koristellun viittansa avulla haukaksi, Odin milloin miksikin ja Loki muun muassa hylkeeksi ja loheksi. Shamanistisessa mielessä tämä määritelmä on edelleen sama eli se tarkoittaa sitä sielunosaa, joka pystyy materialisoitumaan fyysiseen muotoon, esimerkiksi eläimeksi.

Gand on puolestaan se sielunosa, jonka shamaani lähettää matkaan silloin jos tätä edellä mainittua voimaa täytyy syystä tai toisesta lähettää tai kohdentaa jonnekin, vaikkapa aikaansaamaan muutoksia, parantamaan tai muuta sellaista.

Kaikki nämä kuusi sielunosaa ovat hengen ilmentymiä ja ne muuttuvat ihmisen elämän aikana. Fylgjankin muoto voi muuttua ihmisen kehittyessä, tai joskus ikävä kyllä myös taantuessa. Voimakkaalla ihmisellä voi olla myös useita Fylgjoja ja shamanistisesti ajatellen: ”mitä useampi Fylgja, sitä voimakkaampi shamaani”.

Kun shamaani puhuu sielunmenetyksestä, niin sillä tarkoitetaan juuri tuota viikinkien ajatusta sielun varastamisesta ja ettei siitä hyvä seuraa. Sielunosia voi varastaa tai ne voivat kadota vaikkapa vakavan traumatisoivan tapahtuman seurauksena, kuollut voi ottaa sen mukaansa lähtiessään tai joskus jopa pahantahtoinen shamaani voi viedä sen mennessään. (Kyllä vain, maailmalla shamaani on toisen shamaanin pahin vihollinen, mutta länsimaissa elämme konsensuksessa, ja tavoitteenamme on yhdessä saada hyvää aikaiseksi, niin kanssaihmisten kuin maapallonkin suhteen.) Mikäli ihminen menettää sielunosan, niin hän tuntee usein tyhjyydentunnetta ja saattaa alkaa täyttämään tätä tyhjyydentunnetta erilaisilla riippuvuuksilla ja pahimmillaan masentuu. Jos ihminen taas menettää koko sielunsa, niin hän kuolee. Shamaanin tehtävänä on kautta aikojen ollut palauttaa näitä kadonneita sielunosia takaisin.

Niin, mainittakoon vielä sen verran, että vaikka seidriläisittäin kaikilla on nuo kuusi sielunosaa (en siis laske henkeä sielunosaksi), niin kaikki eivät koskaan tule tietoiseksi näistä osista, ja edes kaikki shamaanitkaan eivät osaa muuttaa muotoaan.

One thought on “Sielunkäsitykset seidrissä

Comments are closed.

Comments are closed.