Sielujen kietoutuminen ja tarrahenget

Sielujen kietoutuminen ja tarrahenget

Shamanistisesta näkökulmasta ihmistä ei uhkaa vain fyysiset onnettomuudet tai koettelemukset vaan ihminen voi kadottaa myös elämänvoimansa, sielunsa palasia tai ihminen voi niin sanotusti olla valkeaverinen eli hän on menettänyt haltijayhteytensä (itse puhun fylgjasta tai voimaeläimestä). Ihminen voi menettää elämänvoimansa myös siten, että häneen tarrautuu tai kietoutuu jokin toinen henki.

Kaikki sielunpalasensa omaava henkilö ei yleensä joudu tällaisen tarraamisen kohteeksi, vaan yleensä homma etenee niin, että ihmisellä on syystä tai toisesta tavallaan aukko sielussaan, siis vaikkapa juuri kadonneen palasen jättämä aukko, ja siihen tyhjään tilaan imeytyy jokin sinne kuulumaton henki. Kuten luonnossa muutenkin, niin tyhjä tila pyrkii täyttymään aina jollakin. Aina tyhjä aukko ei pitkään aikaan täyty millään, mutta se vaikuttaa siihen, että ihminen tuntuu kadottavan elämänvoimansa ja -halunsa. Tätä tyhjyyttään hän saattaa alkaa paikata esimerkiksi ylen juomalla tai  syömällä, pelaamalla, himokuntoilemalla, hamstraamalla tai shoppailemalla. Näillä toiminnoilla yritetään paikata tyhjää aukkoa ja aina täysin turhalla menestyksellä.  Shamanistinen sielunpalautus on eräs tapa palauttaa ja ylläpitää ihmisen elämänvoima sekä hakea sieluun kuuluneet palaset takaisin eli shamaani hakee henkien avustamana puuttuvan sielunpalasen ja palauttaa sen takaisin omistajalleen, ja niin tyhjä tila on täytetty ja ihminen kokee olevansa eheämpi. Mutta, jos tyhjään tilaan on ehtinyt pesiytyä sinne kuulumaton henki, niin se on ensin poistettava, jotta tilalle saadaan sinne kuuluva palanen.

Mitä sitten ovat nämä henget, jotka ihmiseen voivat kietoutua tai tarrautua? Itse erotan varsinaiset tarrautujat kietoutujista ja vaikka tämä kuulostaa sanakikkailulta, niin taustalla on ajatus siitä, että ihmiseen voi vahingossa kietoutua jokin ja vastaavasti meistäkin osa voi kietoutua toiseen, usein jopa täysin tahattomasti. Tarrautumisessa taas on mielestäni astetta vakavammasta asiasta kyse. Kietoutuminen voi olla opittu tapa ja usein se kulkee perheittäin eli kokonaisilla perheillä on tapa kietoutua toisiinsa. He tekevät sen aina tiedostamattaan. Usein taustalla on ns. ylihuolehtiminen, joka ilmeisesti kulkee vanhempien osalta nykyään nimellä helikopteri- tai curlingvanhemmuus.  Joskus taas taustalla voi olla kateus tai tilanne, jossa sairaalloisesti fanitetaan jotakin ja halutaan suorastaan muuttua ihailun kohteen kaltaiseksi tai jopa häneksi itsekseen. Tilanteen taustalla on lähes aina se, että ihminen on luonnottoman voimakkaasti sidoksissa toisen elämään. Nyt ei siis puhuta normaalista vanhempien rakkaudesta tai rakkaudesta ylipäätänsä, vaan jollakin tasolla pakkomielteisestä tavasta tai kyvyttömyydestä nähdä itseään erillisenä toisesta. Tästä voidaan myös usein käyttää termiä läheisriippuvuus. Ihmiset, jotka ovat joutuneet tällaisen kietoutumisen kohteeksi kertovat, että se tuntuu kuin osa elämänvoimasta olisi kadonnut, aivan kuin jokin taakka painaisi hartioita ja suhteessa (jos siis toinen on kietoutunut toiseen) tuntuu ahdistavalta, kuin olisi häkissä, ei voi hengittää kunnolla ja tuntuu kuin tuntisi jonkun toisen tunteita ja ahdistuksia.

Näissä tapauksissa siis kietoutuja ei ole täyttänyt tyhjää tilaa vaan on vain kietoutunut toiseen ja heitä, sekä kietoutuvaa että kiedottua, voi auttaa vapauttamalla heidät tästä. Kietoutujalla on usein syynsä siihen, miksi hän kietoutuu -kenties häneltä puuttuu sielunpalanen ja hän yrittää täyttää omaa tyhjää oloaan näin.  Tällainen kietoutuminen on kuitenkin huomattavasti turmiollisempaa kuin ylensyöminen, koska siinä kärsii useampi ihminen. Yleisimmin käytetty hoitokeino tässäkin on shamanistinen sielunpalautus. Kun toisen tarve kietoutua katoaa, vapautuu myös toinen ja suhde normalisoituu. Joskus kietoutumista voi tapahtua myös yli perhe- tai ystävyysrajojen ja kietoutuja voi olla joku menneisyydestä. Silloin voi olla hyvin vaikeaa nimetä kuka ihmisessä roikkuu kiinni. Näissä tilanteissa shamaani henkineen joutuu käyttämään hieman erilaisia keinoja selvittääkseen kietoutujat, ja auttaakseen heitä tarvittaessa eteenpäin.

Tarrautujat ovat niitä, joista puhutaan esimerkiksi kristillisissä piireissä riivaajista tai pahoista hengistä. Luonnonuskoisena ajattelen, ettei ole olemassa absoluuttista pahaa tai hyvää, on vain asioita, jotka tapahtuvat ja se, miten ne näyttäytyvät taas voidaan nähdä hyvänä tai pahana. Olen joskus käyttänyt esimerkkinä koirankakkaa, mutta koitan nyt luovuuden nimissä keksiä toisen esimerkin. Mietitään vaikka lahottajasientä. Luonnossa puu kaatuu ja siihen iskee lahottajasieni. Ajan kuluessa sieni on tehnyt puusta maatuvaa ainesta ja puu muuttuu osaksi maata. Lahottajasieni on siis hyvä asia, mutta jos sama lahottajasieni iskee talon puisiin perustuksiin ja saa aikaiseksi lattiapalkkien tuhoutumisen, niin se ei olekaan enää hyvä vaan erittäin huono asia. Sama asia voi siis olla hyvä tai huono riippuen siitä mihin se asettuu. Samalla tavalla näen hengetkin eli mummon henki mummossa oli ihana asia, mutta jos hän kuollessaan siirtyykin tyttärentyttäreen ja alkaa sieltä käsin elää omaa elämäänsä, niin se ei todellakaan ole hyvä asia.  Joskus tarrautuja voi siis olla kuollut ihminen, joka ei halua päästää tästä elämästä irti tai vastaavasti kuolleen omainen ei halua päästää kuolleesta irti ja he tarrautuvat. Kuollut estää elävää elämästä omaa elämäänsä, ja jos taas elävä roikkuu kuolleessa kiinni, niin hän estää kuollutta pääsemästä eteenpäin.

Jos kyseessä on kuollut omainen, niin tarrautumisen syynä voi olla se, ettei hän halua lähteä tai se, ettei hän ymmärrä olevansa kuollut, mutta useimmiten syynä henkien tarrautumiseen on puhdas omaneduntavoittelu eli kun he huomaavat ihmisessä jonkin oven jääneen auki, niin he astuvat sisään.  Ennen vanhaan peloteltiin ouijalaudan käytöstä tai muista ns. spiritistisistä touhuista, joilla houkuteltiin henkiä, ja eivät nämä varoittelijat ihan väärässäkään olleet. Juuri tällaiset keinot, tai vaikkapa ihan normaali luonnonuskovien rituaalikin, voi houkutella paikalle kutsumattomia vieraita, jotka sitten voivat asettua ihmiseen. Joskus taas ajatellaan, että ovi voi olla auki huume- tai alkoholiriippuvuuden takia eli ihminen ei ole täydessä kontrollissa elämästään, mutta toisaalta ihminen voi kärsiä riippuvuuksista juuri siitä syystä, että se pala alun perinkin puuttuu. Tarrautujat tai tunkeutujat tuntuvat erilaiselta kuin kietoutujat. Tarrautujat aiheuttajat uhreissaan tunteen, että he olisivat ulkopuolisia omassa elämässään, kuin olisivat jonkun toisen kehossa, tai tuntuu siltä kuin kehoon olisi tullut jotakin epämiellyttävää ja jota ei saa ulos. Kerran eräs nuori nainen kuvasi sitä näin: ”on kuin olisin syönyt jotakin sopimatonta, ja nyt se painaa tuossa rintalastan alla, eikä tule ulos. Ihan kuin olisi tulossa ruokamyrkytys, mutta se ei vain tule”.  Tässä kohdassa on pakko sanoa, että nämä kaikki tuntemukset voivat myös olla psyykkisen sairauden oireita, ja on eettisesti erittäin kyseenalaista lähteä suorittamaan shamanistisia hoitokeinoja, mikäli ei ole täysin varma siitä onko kyse hengistä vai sairaudesta. Psyykkinen sairaus on aina hoidettava lääketieteellisin keinoin, muuten kyseessä on ihmisen hyväksikäyttö! Tällaisiakin ”parantajia”, joille etiikka on täysin vieras käsite, on ikävä kyllä liikenteessä.

Shamaanit poistavat tällaisia henkiä ihmisistä useilla eri keinoilla, mutta aina hoitokeinon valitsevat henget. Siis shamaanin henget. Yleisimmin tarrautunut henki poistetaan uhrista erilaisilla ”työkaluilla” tai sitten se tehdään shamaanimatkan avulla. Useimmiten nämä molemmat keinot yhdistetään. Tärkeimmän roolin tässäkin työssä esittävät shamaanin apuhenget ja voimaeläimet; ne usein paitsi poistavat tunkeutujan ja tuhoavat sen, mutta ne myös suojelevat shamaania saamasta tunkeutujaa itseensä. Se miten poistettu henki tuhotaan tai saatetaan pois päiväjärjestyksestä, riippuu monesta asiasta. Osa käyttää vettä, tulta, tuulta tai maata sen poistamisessa, ja osa sulkee sen jonnekin, kuten vaikkapa kiveen. Joskus henki saatetaan myös saattaa sinne, minne se kuuluu, eli tuonpuoleiseen jos kyse on vaikkapa sen kuolleen mummon sielusta. Keinot siis vaihtelevat, mutta tärkeintä on varmistaa, että henki todellakin on kadonnut ja sen jälkeen uhrille on tarvittaessa toimitettava sielunpalautus tai vähintäänkin siunaus, jotta tyhjään koloon ei asetu uutta.

Tilaisuus siis tekee varkaan, kuten sanotaan ja henget astuvat ovista, jotka ovat auki. Paras keino pitää heidät ulkopuolella on siis pitää ovet kiinni ja täyttää tyhjät aukot jollakin positiivisella. Voi olla, että puhun nyt vasten parempaa tietoani, mutta käsittääkseni reikiä harjoittavat käyttävät mielikuvaharjoittelua, jossa he täyttävät itse tyhjät kohtansa valolla (?). Kyseessä ei ole sielunpalautus vaan eräänlainen psyykkinen viikkosiivous, jossa pidetään huoli, ettei näihin tyhjiin kohtiin pääse asettumaan mitään, mikä ei sinne kuulu. Mielestäni tämä on hyvä idea. Jokaisen kannattaisi välillä tehdä viikkosiivous omaan itseensä, ja jos huomaa siellä olevan jotakin tyhjää, niin kannattaa täyttää sen pikimmiten jollakin mukavalla. Sellainen voi olla vaikka metsäkävely, istuminen rantakalliolla tai laulaminen, kunhan se voimaannuttaa pidemmäksi aikaa. Näin voi ihan yksinkertaisin keinoin pitää ne ovet kiinni, vaikka sielunpalasia puuttuisikin.

 

Comments are closed.