Olen nyt lähiaikoina törmännyt muutamankin kerran käsitteeseen shamanoita ja jäänyt kummallakin kerralla miettimään, mikä tarkalleen on shamanoita. Nykyään noidat liittävät sanaan noita etuliitteen, jolla he määrittelevät sen alueen, jolla toimivat tai joka kertoo heidän taustafilosofiansa. Löytyy siis mm. feministinen-, psyykkinen-, kyökki-, eklektinen-, perinne-, neo-, yrtti-, dianistinen-, aleksandrialainen-, garnerilainen-, gootti-, luonnon-, vihreä-, nyky-, kristalli-, valkoinen- ja luonnonnoita. Oletan, että shamanoita noudattaa samaa kaavaa eli hän joko harjoittaa shamanistisia tekniikoita toiminnassaan tai hänen taustafilosofiansa on shamanismi. Yleisessä keskustelussa shamanismia käsitteenä käytetään kuvaamaan hyvin monenlaisia henkisiä traditioita, niin uusia kuin vanhempiakin, joten oletettavaa oli, että jossakin vaiheessa joku keksii käsitteen, joka yhdistää noituuden ja shamanismin.

Käytännössä nämä käsitteet ovat olleet erottamattomat tai ainakin hyvin vaikeasti erotettavissa Pohjolassa aina. Aaro Salovaara esimerkiksi kuvailee teoksessaan Rautamäen Uutmanni, Noita vai shamaani, (1991) Fredrik Uutmannia, aikoinaan mahdollisesti noita-Jussin opissa ollutta miestä, joka menetti nuorena kaiken. Koki shamanistisen initiaation jossakin muodossaan ja alkoi toimia yhteisössään parantajana, näkijänä, verenseisauttajana, tulipalojen sammuttajana, eläinten hallitsijana, kirousten langettajana ja poistajana sekä henkien kanssa kommunikoijana. Oliko hän shamaani vai noita? Tuolloin ajateltiin, että noita aiheuttaa ihmisille pahaa ja shamaani auttaa ihmisiä. Mutta kuten tuosta Uutmannin mittavasta CV.stä voimme todeta, niin hän hallitsi molemmat. Kumpi hän siis oli? Tuolloin 1800-luvulla vastaus oli selkeä -sekä että.

Vielä sata vuotta sitten shamaani ja noita olivat esimerkiksi Suomessa sama asia. Noitavainojen aikaan toki Suomessakin päätyivät ”oikeuden eteen” aluksi nimenomaan miehet, joiden todettiin harjoittavan shamanismia eli vanhaa suomalaista harmitonta perinnettä ja hieman myöhemmin taas naiset, joiden luonnollisesti oletettiin harjoittavan puolestaan juuri tuota eurooppalaista noituutta luudilla lentelemisineen ja kyöpelinvuorineen eli demonista noituutta. Noituudesta tuli paha, vaikka se oli tuolloin edelleen täsmälleen samaa kuin miesten harjoittama shamanismi. Noitakäsitettä Suomessa sotkee vielä tuo saamelaisten shamaaneistaan käyttämä noaidi eli lapinnoita käsite.

Shamanismihan on tunnetusti yksi vaikeimmista käsitteistä määritellä ja tätä 30 000 vanhaa perinnettä on yritetty määritellä iät ja ajat, eikä siitä vieläkään olla päästy yksimielisyyteen. Shamanismi määritellään yleensä kahdesta eri näkökulmasta. Tämä tehdään ensinnäkin käsitteen shamaani kautta eli mietitään mikä tai kuka on shamaani ja missä kulttuuriympäristössä hän vaikuttaa. Yleisimpien määritelmien mukaan shamaanilla on: 1.animistinen maailmankuva 2.  hän käyttää erilaisia ekstaasitekniikoita toisiin maailmoihin tai todellisuuden toisiin tiloihin pääsemiseksi 3. hänellä on usko (tieto) kahteen tai useampaan sieluun 4. hänellä on tieto maailmankaikkeuden kolmikerroksisuudesta ja itsestään välittäjänä näiden todellisuuksien välillä̈ 4. hänellä on omakohtainen kokemus hengistä ja 5. henget ovat kutsuneet hänet tälle polulle joko verenperinnön tai muun perusteella ja kutsumukseen liittyy aina initiaatio. Shamaanin tehtäväksi puolestaan määritellään yleisimmin viestien ja tiedon väittäminen tai esim. sairauden syyn selvittäminen henkimaailmasta. Shamanismi voidaan toiseksi määritellä myös puhtaasti tekniikaksi. Antropologit tuntuvat useimmiten määrittelevän sen käsitteen shamaani kautta ja uskontotieteilijät puolestaan tekniikan kautta (anteeksi karkea yleistys).

Shamanoita. Tämä on oikeastaan hyvin raikas tuulahdus ja paluu Pohjolassa koko käsitteen alkujuurille. Uskoisin, että Uutmannikin hyväksyisi. Itse kutsun itseäni shamanoivaksi noidaksi silloin kun ihmisille on vaikea ymmärtää käsitettä völva, mutta shamanoitakaan ei historian havinassakaan kuulosta pahalta.