Shamaanirumpu

Shamaanirumpu

Shamaanin välineistä varmasti tärkein, tai ainakin tunnetuin, on rumpu.  Rummusta käytetään myös nimitystä noitarumpu ja kannus. Se on väline, jonka avulla shamaani matkustaa toisiin maailmoihin eli sen avulla langetaan loveen. Tutkimuksissa on todettu, että rummun monotoninen rytmi aiheuttaa aivojen siirtymisen normaalista hereilläolo taajuudesta theta-taajuudelle ja tämä edesauttaa pääsemistä unenkaltaiseen tilaan, jota osa kutsuu transsiksi. Shamaani on kuitenkin koko ajan tietoinen muuttuneesta tajunnantilastaan ja kykenee toimimaan siinä hallitusti. Selvennyksen vuoksi todettakoon, ettei shamaanin matkoilla ja ns. rentoutumisrummutuksella ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

Rumpuja on ollut käytössä eri puolilla maailmaa ja niitä on löydetty jonkin verran myös Skandinaviasta. Kristinuskon saapumisen myötä shamaanien rumpuja tuhottiin ja osan he piilottivat itse. Puinen kehikko ja nahkakalvo eivät ikävä kyllä kovin kauaa väärin säilytettynä tai maahan kaivettuna säily, ja niin osa historiaa on sen myötä lopullisesti tuhoutunut. Kööpenhaminan museon palossa tuhoutui 1700-luvulla suuret määrät kerättyjä rumpuja ja suomalaisten näkökulmasta palo oli erityisen tuhoisa, koska suurin osa tuhoutuneista rummuista oli kerätty myös Suomen alueelta. Nykyään luotettavimmat tiedot vanhoista saamelaista rummuista löytyvät enää ruotsalaisen Ernst Mankerin kirjoista Die Lappische Zaubertrommel. Yhteensä yli 1300-sivuinen teos esittelee sekä rakenteensa, että kuvituksensa puolesta kaikki alkuperäisinä, kuvattuina tai suusanallisina kuvauksina säilyneet saamelaiset rummut.

Suomalaista rummuista ei tietääkseni ole olemassa juurikaan tietoa tai tutkimuksia muita kuin Mansuetus Fellmanin ruotsiksi n. Vuonna 1650 kirjoittama kuvaelma Kemin-Lapin lappalaisten ja suomalaisten pakanallisista tavoista. Hän kertoo ”noitamenoista”, joissa noidat lyövät rumpua. Menoissa noidat laulavat runonlaulua (siis eivät joikaa) ja eräs heistä lankeaa kuvaelmaa tutkineen Martti Haavion tulkinnan mukaan loveen (menee siis transsiin). Fellman kirjoitti myös, että noidat sanovat olevansa suvultaan nimenomaan suomalaisia ja olleensa ortodokseja ja, että he asuivat lautamökeissä, eikä siis kodissa, kuten saamelaiset vielä tuolloin. Lisäksi Fellman käyttää rummusta nimitystä kannus, joka on itämerensuomalainen nimitys rummulle, ei saamelainen.  Kaikki tämä puhuisi Haaviston mukaan sen puolesta, että kyseessä oli karjainen heimo, eikä saamelainen. Haavio kertoo myös Ernst Mankerin vuonna 1938 todenneen, että Kemin-Lapista tulleella tunnetulla rumputyypillä ei ole ollenkaan saamelaista nimeä, vain suomalainen nimitys kannus. Nimitys voi Haavion mukaan siitä, että rumpuja käyttivät suomalaiset, ja taidokkaina tekeleinä rummut tuskin olivat kopioita toisen ryhmän (saamelaisten) rummuista, vaan jatkoa pitkälle perinteelle jonkun muun heimon piiristä. Tämä tieto puhuisi sen puolesta, että suomalaisillakin heimoilla on saattanut olla käytössään rumpuja.

Nykyään rummun käyttö on Suomessa joka tapauksessa yleistymässä. Osa käyttää sitä meditoimiseen ja osa edelleen, vai pitäisikö sanoa taas, nimenomaan apuvälineenä shamanistisessa toiminnassa. Rakenteeltaan rummut noudattavat samaa kaavaa kuin vanhatkin rummut eli niiden runko on puuta, jonka päälle on pingotettu nahka. Puuna käytetään yleensä joko mäntypärettä tai haapalautaa ja nahkana poron tai hirven nahkaa. Siis yleensä, olen myös törmännyt liikenteessä kuolleen mäyrännahasta tehtyyn rumpuun.

Vanhoista dokumentoiduista saamelaisrummuista ja nykyäänkin shamanismia harjoittavien Siperialaisten kansojen rummuista löytyy usein runsaasti kuvia. Kalvon kuvat kuvastavat yleensä omistajansa maailmankuvaa ja saamelaisten rummut edustavat ns. kolmijakoista maailmankuvaa. Rumpukalvo oli siis jaettu kolmeen osaan.  Osat kuvaavat ylistä, alista ja keskistä maailmaa. Toisin kuin esimerkiksi ruotsalaisten rummut, jotka edustivat ns. heliosentristä maailmankuvaa, eli niissä oli aurinko kuvattuna keskellä rumpua. On löydetty myös rumpuja, joissa molemmat maailmankuvat on tavallaan yhdistetty eli kolmijakoisen maailmankuvan keskellä on aurinko. Siperiassa rummuissa on usein kuvattuna maailmanpuu tai kannatinpilari, joko puuna tai ihmishahmoisena ja evenkien rummuissa on taas nelijakoinen maailmankuva. Olennaista on se, että kuvilla on shamaanille itselleen merkitystä. Rummun kuvitus on nimittäin itseasiassa kartta. Osassa rumpuja symboliikka ulottuu myös rummun sisäpuolelle, ja rummun nahan sitominen ja kahva voivat toimia maailmankuvan jäsentäjinä. Kolmijakoisuus voi näkyä punoksissa tai kahva voi edustaa maailmanpuuta. Ajatellaankin, että rummussa on yleinen ja yksityinen puoli. Kalvopuoli on vapaasti toisten nähtävissä, mutta sisäpuoli on shamaanin yksityisaluetta. Siellä asuvat henget ja haltiat. Sinne ei muilla kuin shamaanilla ole asiaa. Sisäosa voikin olla rummun koristelluin osa, ja siellä voi roikkua jos jonkinlaista tavaraa aina kulkusista eläinten kynsiin ja huiveihin. Rumpu on pyhä ja kun shamaani ennen kuoli, niin rummun kalvo halkaistiin (jottei kukaan muu voi sitä käyttää) ja se haudattiin shamaanin kanssa.

Vihittyä shamaanirumpua saa käyttää vain shamaani itse. Osassa maailmaa ajatellaan, että shamaanin tai noidan rummun koskeminen voi olla jopa vaarallista. Noidan rummuista en osaa sanoa, mutta shamaanirummun koskettaminen ei liene vaarallista, mutta on vähintäänkin epäkohteliasta koskea hänen rumpuunsa kysymättä lupaa.

Mikä tahansa rumpu ei siis ole shamaanirumpu, vaikka se olisikin ulkomuodoltaan shamaanirummun kaltainen. Se pitää siis vihkiä käyttöönsä tai muuten se on vain tavallinen soitin. Vihkimiseen löytyy netissä paljon ohjeita, mutta idea niissä kaikissa on hengen tai henkien hakeminen rumpuun. Itse valmistan rumpuni itse ja silloin vihkiminen tai käyttöönotto tapahtuu hieman eri tavalla kuin valmiina ostetun rummun. Itse tehtynä valmistus voi kestää jopa kuukausia, ja jokaisessa vaiheessa mukana ovat henget. He siis ohjaavat rummun rakennusta ja asettuvat siihen tavallaan vaihe vaiheelta. Sanotaankin, että rumpu synnytetään. Rummun rakentaminen näin pitkän kaavan mukaan on erittäin voimallinen kokemus ja rummusta tuleekin tekijänsä henkinen jatke tai osa. Pala sielua. Ei vain rumpu tai hevonen, jolla matkataan, vaan paljon enemmän. Siihen syntyy aivan erilainen suhde kuin valmiina ostettuun tai valmiista aineksista kasattuun rumpuun. En väitä, että jokaisen olisi rakennettava rumpunsa itse, mutta suosittelen sitä lämpimästi.

One thought on “Shamaanirumpu

Comments are closed.

Comments are closed.