Sain viime postaukseeni varsin kiperää palautetta, jossa epäiltiin, ettei ”kirjoittajalla ole kaikki muumit samassa laaksossa” ja olen toki jäävi arvioimaan muumieni mahdollista sijaintia, mutta muistuttaisin kuitenkin, että shamanistinen tapa katsoa maailmaa, saagoja, mytologioita ja jopa ihan arkielämää eroaa huomattavasti tavallisesta. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tavallinenkin tapa luonnistu, mutta nyt olikin nimenomaan tarkoitus raottaa tätä shamanistista näkökulmaa erona esimerkiksi Wikipedian antamiin yleiskuvauksiin Skandinaavisista jumaluuksista sekä tavallaan sukeltaa syvemmälle niiden saagojen symboliikkaan ja maailmankuvaan eli mennä sinne ns. saagojen esoteeriseen maailmaan. Shamanistinen tapa katsoa ei ole yksityiskohtiin pureutumista tai niihin takertumista vaan pyrkimystä nähdä niiden taakse, ohi ja viereen sekä yritystä ymmärtää tai yritystä nähdä laajempia kokonaisuuksia.

Tällä kertaa tutustutan teidät vanhan Eddan Odiniin. Siinä missä monet suomalais-ugrilaiset pitävät Väinämöistä suurena, jos ei suurimpana, shamaanina niin seidriläisille Odin on se suurin shamaani. Sillä erotuksella shamaaneihin noin muualla maailmassa, ettei kummankaan perinteeseen kuulu sana shamaani tai edes suomalaisittain samaani. Tietäjä iänikuinenlienee käsite, joka sopii paremmin kuin shamaani molempiin. Huomasin, etten voi kirjoittaa Odinista seidrin (shamanismin) näkökulmasta ilman, että linkitän tähän sen viime postauksessa mainitsemani siman, koska Odinin eräs tehtävä tuntuu läpi saagojen olevan nimenomaan siman löytäminen ja juominen. Hän siis etsii suurta viisautta läpi elämänsä ja sitä hän myös löytää, mutta ei todellakaan helposti tai ilman uhrauksia. Hyvin monet saagat liittyvät juuri tähän etsintään, tiedon saavuttamiseen liittyviin initiaatioihin ja siihen, mitä tällä saavutetulla tiedolla voi tehdä.

Odinilla kerrotaan olevan sata nimeä ja kuten tuossa Freijaan liittyvässä kirjoituksessani kirjoitin, niin nämä nimet kertovat nimenomaan ominaisuudesta tai taidosta. Odinilla on siis vähintään sata erilaista ominaisuutta, joista alla muutama:

Atrid, Atríþr: Hän, joka ratsastaa edessä (sotaan).Biflinde, Biflindi: Kilvenravisuttaja. Bileyg, Bileygr: Yksisilmäinen.Båleyg, Báleygr: Leiskuvasilmäinen. Bölverk, Bölverkr: Hän, joka harjoittaa pahan taitoja, synnyttää tuhoa.Feng, Fengr: Saalis, Vanki.Fjölne, Fjölnir: Hän, jolla on monta olomuotoa. Fjöldrvir,Fjölsvinn, Fjölsvinnr: Erittäin viisas.

 Gagnråd, Gangráder: Hän, joka antaa hyviä ohjeita/hallitsee menestystä elämässä. Vaeltaja. Ganglere, Gangleri: Vaeltamaan väsynyt. Gaut, Gautr: Gottlantilainen. Glapsvidr, Glapsvinn, Glapsvinnr: Hän, joka voi tehdä viholliset hulluiksi. Grim, Grime, Grímr: Naamioituja. Grimne, Grímnir: Hän, joka naamioituu/salattu. Göndle, Göndlir: Sauvankantaja.

Hangagud, Hangaguþ, Hangatyr, Hange (Hangi): Hirtettyjen jumala, roikkuva/hirtetty. Haptagud, Haptaguþ: Vankien jumala. Har, Hárr, Háarr, Harbard, Hárbarþr: Harmaaparta.Have, Hávi: Korkea. Helblinde, Helblindi, Herblinde: Hän, joka sokaisee sotajoukot. Herjafader, Herjaföþr: Sotajoukkojen isä. Herjan, Herjann, Herran, Herteit, Herteitr: Hän, joka on iloinen sotilaiden keskuudessa. Hjalmbere, Hjalmberi: Kypäränkantaja. Hnikar, Hnikarr: Hän, joka loukkaa. Hroptatyr, Hroptatýr: Jumalien, Aasojen jumala.  Jafnhar, Jafnhár: Tasaveroinen, yhtä korkea. Jalk, Jálkr, Jálg: Ruuna. Korpguden: Korppijumala. Od, þr: Raivostunut. Oske, Òski: Toive. Ottan, Óttan, Wodan: Tuuli.

Sann, Sannr, Sanngetal, Sanngetall: Se, joka arvaa oikein. Sidgrane, Sídgrani: Hän, jolla on pitkä parta/viikset.  Sidhatt, Síþhöttr: Hän, jolla on roikkuva lippa (hatussa). Sigfader, Sigfaþir: Voittojen (sota) isä, Sotien isä. Sigtyr, Sigtýr: Sota. Svidre, Sviþrir, Svidur, Sviþurr, Svipal, Svipall: Hän, joka muuttaa muotoaan. Thor: Nimi, jota Odin käytti itsestään käräjillä. Tund, Thuldr, Þundr: Jyrähtelevä, Kuohuva.

Vafud, Váfuþr: Ympärillä väreilevä. Valfader, Valföþr: Válr, Sodassa kaatuneisen isä, Valhallan isä.Vegtam, Vegtamr: Samooja. Veratyr, Veratýr: Ihmisen jumala. Vidre, Viþrir: Hän, joka hallitsee säätä. Vidur, Viþurr: Vastustaja. Ygg, Yggr: Hirvittävä (Hän, joka on hirvittävä). Yggdrasil: Maailmanpuu.

Odinilla on vanhan Eddan mukaan tapana vaellella kaikissa yhdeksässä maailmassa, niin jumaluuksien, jättien, kääpiöiden, haltioiden kuin ihmistenkin keskuudessa naamioituna, mutta tämä vaeltaminen sekä naamioituminen milloin ihmiseksi ja milloin eläimeksi on myös Odinin kohdalla mitä suurimmassa määrin niin sanottua shamanistista matkustelua ja hahmon muuttamista. Hän siis fyysisesti makaa aloillaan, mutta sielunosa matkaa. Shamaanit osaavat muuttaa hahmoaan ja matkustaa tässä hahmossaan toisissa maailmoissa ja Odinin kerrotaan tekevän tätä hätä hyvinkin usein. Miksi hän sitten tekee sitä? Todennäköisesti täsmälleen samasta syystä kuin shamaani yleensäkin eli hakeakseen vastauksia. Odinilla on kaksi sutta Geri (teko) ja Freki (tahdonvoima) sekä  kaksi korppia Hugin ja Munin, jotka hän lähettää maailmoihin hakemaan tietoa, mutta myös ajattelemaan ja muistamaan (korpit ovat siis nimeltään ajatus ja muisti) hänen puolestaan. Odin siis käyttää apueläimiä shamanistisessa toiminnassaan. Hänellä on myös maaginen hevosensa Sleipnir, joka kykenee kulkemaan paikkoihin, joihin ei muuten pääse, kuten esimeriksi Hellin valtakuntaan. Jälleen hyvin suora viittaus shamanistiseen toimintaan. Nämä ovat asioita, jotka ovat helppoja poimia shamanistisina ilman minkäänlaista esoteerista otetta saagoista. Yleensä puhutaan myös Odinin roikkumisesta Yggdrasilissa ja hänen siten antamastaan uhrauksesta shamanistisena, mutta se ei olekaan enää niin yksinkertaisesti tulkittava tapahtuma. Sen tulkintaa varten on kaivauduttava vähän syvemmälle, kuin vain siihen ilmeiseen kuvaan Odinista roikkumassa ja saamassa riimut. Miksi Odin roikkuu juuri Yggdrasilissa ja mitä siinä oikeasti tapahtuu? Ja mikä loppupeleissä on Yggdrasil?

Ensin meidän on siis mietittävä Yggdrasilia. Puuta, josta Völvan ennustus sanoo näin:

Minä tiedän saarnin,

se on Yggdrasill,

valkosuora vihmoo

sen korkeaa vartta;

siitä lähtevät kasteet

jotka lankeavat laaksoon,

se Urdrin kaivolla

viheriöi aina.

Yggdrasil on siis puu, jonka völva tietää/muistaa eli se on ollut aina. Nornat valelevat sen juuria Urdrin lähteen vedellä, jotta se pysyy hengissä ja terveenä. Tämän veden avulla se myös pystyy vastustamaan allaan vellovia tuhoisia voimia (lohikäärme yms.).  Yggdrasil on ikivihanta puu, joka edustaa maapallon luomisvoimaa.  Ensimmäisissä vanhan Eddan käännöksissä Yggdrasilista puhutaan feminiinisenä (she/hon). Yggdrasil on tavallaan koko kosmologiamme tiivistelmänä, jossa näkyy koko elämän ja olemassaolon kehä; syntymä, kypsyminen, kuolema ja uusiutuminen loputtomana kehänä. Se luo ja ylläpitää elämää, mutta myös kuolemaa. Nämä ominaisuudet tulkitaan universaalisti feminiinisiksi piirteiksi. Yggdrasilia kutsutaan maailmanpilariksi eli siksi voimaksi, joka pitää koko kosmosta kasassa, mutta myös nimenomaan elämänpuuksi, joka voidaan nähdä taas Äiti Maan eräänä ilmentymänä.

Shamanistisessa maailmankuvassa kaikki on yhteydessä kaikkeen ja sanotaankin, että ”niin ylhäällä kuin alhaalla sekä niin alhaalla kuin ylhäällä”. Tämä on Hermeettisen filosofian ns. Kybalionin seitsemän luonnonlain vastaavuuden laiksi kutsuttu ajatus, mutta se toimii muidenkin traditioiden osalta erinomaisesti kuvaamaan sitä, että mikrokosmos ja makrokosmos vastaavat loppupeleissä toisiaan. Siis Yggdrasil voi yhtä lailla symboloida Äiti Maata ja koko kosmosta samaan aikaan sekä samaan hengenvetoon myös ihmistä itseään. Monissa shamanistisissa kulttuureissa maailmanpuun tai -pilarin tilalla onkin nimenomaan ihminen, joka kurottaa maasta taivaisiin ja levittää kätensä sivuilleen. Tämä ei symboloi ihmistä maailmankaikkeuden keskuksena vaan nimenomaan tuota vastaavuuden lakia. Yggdrasil ei ole siis vain puu vaan tavallaan kaikki, joka yhdistää kaiken. Kuulostanee ei shamanistisen ihmisen korvaan oudolta, mutta näin Yggdrasil shamanistisesta näkökulmasta näyttäytyy.

Odin sanoo Grimnesmål saagassa, että Yggdrasilia uhkaavat monet asiat kuten sen juuria nakertavat käärmeet, jotka symboloivat pimeitä ja tuhoavia voimia, mutta Yggdrasilia uhkaa näitäkin enemmän tyhmyys ja ahneus. Noh, sen olemme saaneet huomata tässä meidän ajassamme, jossa ainoa voima on raha ja sen haaliminen hinnalla millä hyvänsä. Nornat pystyvät Yggrdrasilin juuria valelemalla suojelemaan sitä näitä tuhoisia voimia vastaan, mutta ihmisten tyhmyys ja ahneus voivat koitua sen kohtaloksi. Tämäkin on näkökulma, joka toistuu uudelleen ja uudelleen maailmanlaajuisesti erilaisissa shamanistisissa traditioissa, siis, että ihminen tuhoaa Äiti Maan.

Yggdrasilin huipulta ja sen lehtiä nakertavan vuohen Eikþyrnirin utareista tihkuu vettä, joka kulkeutuu läpi koko Yggdrasilin erilaisina puroina, jokina ja koskina päätyen Urdrin lähteeseen sekä lopulta Helheimiin Hvergelmirin lähteeseenja sieltä takaisin latvan lehvistöön, josta Eikþyrnir sen taas syö. Tämä virta symboloi myös osaltaan ikuista kiertokulkua ja kehää. Vesi luo elämää, koska sillä valellaan puun juuria, se ravitsee maailmoja matkallaan, siinä kulkevat vainajat Helliin ja lopulta he kulkevat virran mukana takaisin latvustoon ja kenties uusiutuvat uuteen elämään (tai poistuvat kierrosta). Tämä vesi virtaa paitsi Urdrin ja Hvergelmirin lähteisiin niin myös niin sanottuun Mimirin lähteeseen eli tiedon lähteeseen. Saagoissa sanotaan, että Mimirin kaivon vesi sisältää sunnatonta viisautta ja siitä juotuaan maailmankaikkeus avautuu juojan silmissä. Myös yksi maailmanpuu Yggdrasilin kolmesta juuresta imee ravintoa siitä. Völvan ennustuksessa sanotaan:

Minä tiedän, Odin,

mihin silmäsi kätkit:

mainekkaaseen

Mimirin kaivoon.

Mimir juo simaa

joka ainoa aamu

Valfödrin pantista –

joko tiedätte vai ette?

Kuten aikaisemmin kerroin Freijasta, niin hän tuottaa tätä viisauden simaa, joka päätyy myös Mimirin lähteeseen. Mimir oli siis hyvin älykäs jätti, Odinin äidin veli, jonka kaula katkaistiin hänen ollessaan vaanien vankina. Odin balsamoi pään ja antoi sille voimallisten loitsujen avulla (galdr) puhekyvyn.  Tämän viisaan jätin pää siis juo viisauden simaa lähteestä ja on saavuttanut sellaisen viisauden, josta kaikki haluavat osansa, myös itse Odin. Tämän saadakseen hänen täytyy uhrata toinen silmänsä, joka jää lähteen pohjalle symboliseksi osoitukseksi viisauden hinnasta. Shamanistisesta näkökulmasta voimme miettiä mitä tämä silmän uhraaminen tarkoittaa. Ensinnäkin Mimirin kerrotaan juovan simaa Valfödrin pantista ja Odinin nimiä katsoessamme huomaamme, että Valfödr on yksi Odinin nimistä. Mutta miksi hän sitten uhraisi silmän itselleen, jos kerran lähde jo on hänen? Noh, saamme huomata, ettei tämä ole ensimmäinen kerta, kun hän uhraa jotakin itselleen. Mutta tässä kohdassa ei shamanistisessa mielessä ole välttämättä kyse uhraamisesta vaan silmän asettamisesta lähteen pohjalle, jotta hän voi nähdä kaiken. Kaiken, joka on tapahtunut aikojen alussa ja jopa silloin kun ei vielä ollut aikaa. Toisella silmälläänhän (joka on päässä) hänen kerrotaan näkevän kaikkiin maailmoihin. Mimerin lähteen avulla Odin siis toteuttaa erästä hyvin vanhaa ja perinteistä shamanistista tapaa eli käyttää niin sanotusti shamanistista katsetta, jolla voi nähdä ajan ja paikan yli. Hän tarvitsee simaa, viisautta voidakseen tehdä näin ja sen siman hän on saanut Freijalta eli Äiti Maalta. Tämäkin on ikiaikainen shamanistinen ajatus, viisaus tulee Äiti Maalta.

Odin käyttää siis vanhan Eddan ja myös Snorrin Eddan mukaan paljon aikaa ja energiaa tämän siman eli viisauden löytämiseen. Shamanistisesti ajatellen ei riitä, että juot simaa ja yht’äkkiä kaikki viisaus urkenee kerralla, vaan sinun on juotava sitä aina halutessasi oppia jotain uutta. Kenties tämä sima antaa kyvyn ja halun oppia uutta, eikä viisautta itsessään. Tämä maaginen sima kulkeutui aikoinaan kääpiöiden kautta jättiläiselle nimeltä Suttung ja Odin tekeytyi käärmeeksi päästäkseen jätin luoliin, vietti kolme yötä jätin tyttären kanssa saadakseen kulauksia simasta. Lopulta hän sai juotua kaiken, muutti itsensä haukaksi ja lensi viisaudenjuoma suussaan Asagårdiin. Pahaksi onnekseen Suttungkin osasi muuttaa itsensä ja kotkan hahmossa sai melkein napattua Odinin. Odin kuitenkin ehti sylkeä siman astiaan, jonka aasat olivat asettaneet esille ja niin sima saatiin palautettua Asagårdiin. Tässä kuvataan jälleen hahmonmuuttamisia, mutta tässä kuvataan paljon muutakin. Suttungin tytär on nimeltään Gunnlöd, joka yhdistetään myös Heidiin, joka siis on Freijan yksi nimi. Paitsi se, että Odin vietti aikaa siman ja Gunnlödin kanssa, joka jo itsessään voisi tarkoittaa ns. seksimagiaa, niin se, että kyseessä olisikin Freija tekee asiasta vielä mielenkiintoisemman. Olisiko tässä se hetki, jolloin Freija opetti Odinille seidriä? Myönnän itsekin, että tämä kuulostaa paikoitellen hyvin hullulta, mutta varoitin teitä siitä, ettei näitä asioita voi pistää kirjalliseen muotoon.

Edda on täynnä tällaisia kuvauksia, joita ei voi muuta kuin tulkita shamanistisina, koska niin yleismaailmallisesti ne vastaavat shamanistista toimintaa ja kokemusta. Tunnetuin niistä lienee Odinin riimujenhakumatka. Tässä tarinassa on mitä suurimmassa määrin kyse initiaatiosta eikä vain tiedon hankinnasta. Kirjoitin, että Odin haki siman jätiltä takaisin Asagårdiin ja sen jälkeen Odin istui, joi simaa, äänsi, kaiversi ja mietti riimuja. Mimirin viisaus puhui tuolloin saagan mukaan ensimmäisiä kertoja ja kertoi mihin kaikkialle 24 riimua on kaiverrettu. Hän sanoi, että niitä on kaiverrettu karhun luihin, suden kynsiin, kotkan nokkaan ja nornan kynteen. Mimir ei kuitenkaan kertonut Odinille riimujen merkityksiä, ne saadakseen hänen oli tehtävä paljon suurempi uhraus kuin vain juoda simaa. Riimujen salatun tiedon saadakseen hänen oli keihästettävä itsensä omalla keihäällään ja roikuttava Yggdrasilista yhdeksän päivää ja yötä. Hän haastoi kuoleman ja tavallaan syntyi uudelleen (hyvin tyypillinen shamanistinen initiaatio) saavuttaen samalla ”jostakin syvältä altaan” riimujen viisauden. Tarkoittaako tuo syvältä alta sitä, että tieto tuli Äiti Maalta vai tarkoittaako se, että tieto tuli jostakin menneisyydestä, ajasta, jolloin ei ollut muuta kuin suuri tyhjyys? Mielenkiintoiseksi tämän initiaation tekee myös se, että hän todellakin uhrasi itse itsensä itselleen. Hän roikkui puussa, joka on samanniminen kuin hän itse ja hän keihästi itsensä omalla keihäällään.

Kursseilla tässä kohtaa tulee yleensä kysymys, että uskonko Odinin siis olevan ylijumala tai se kaiken takana oleva kaikki? Sehän olisi loogista, mutta en usko. Uskon, että kaikki, myös jumaluudet, ovat osa sitä suurta kaiken takana olevaa kaikkea, mutta en usko sen ”kaiken” olevan personoitu jumaluus. Kuten tuossa ylempänä tuolla vastaavuuden lailla tarkoitin, niin kaikki on yhteydessä kaikkeen ja loppupeleissä kaikki ilmentää kaikkea. Niin ihminen, muurahainen, tammenterho kuin jumaluuskin. Me kaikki olemme sen suuremman kaiken ilmentymiä. Emme kenties täysin tasa-arvoisia mitä tietoon tulee, koska uskon, että on olemassa olentoja ja jopa viisaita ihmisiä (joita kutsumme esi-isiksi), jotka ovat meitä huomattavasti viisaampia ja he osaavat, ymmärtävät ja tietävät kaiken. Kenties he ovat päässeet yhteyteen sen suuren kaiken takana olevan voiman kanssa.

Eddat, kuten Kalevalakin, ovat eepoksia, joiden sisällön esoteerisen puolen voi ymmärtää ja nähdä vasta kun on hyvää matkaa taivaltanut shamanistisella polulla. Eli se ei onnistu käänteisessä järjestyksessä kuvitellen, että näiden teosten kautta avautuisi jokin suuri viisaus, jonka avulla voisi ryhtyä shamaaniksi. Se menee juuri toisin päin. Syy miksi kuitenkin käsittelen tämän kursseilla heti aluksi, on se, että haluan kytkeä nämä eepokset (ja erityisesti Saagat) suurempaan kokonaisuuteen kuin vain hauskoihin tarinoihin tai tiukasti rajattuihin kuvauksiin personoiduista ja hyvin yksioikoisesti kuvatuista jumaluuksista. Haluan auttaa teitä ymmärtämään, että näissä tarinoissa on syvempi puoli, joka avautuu sitä etsivälle, mutta se tieto ei tule helposti. Nämä saagat kuitenkin kertovat seidrin koko ytimen.

Näiden kirjoittamisen hankaluudesta huolimatta haluaisin vielä kirjoittaa Lokista, koska hän on varmasti kaikkein väärinymmärretyin hahmo koko Skandinaavisessa mytologiassa.