Modernin asatrun synty

Modernin asatrun synty

Asatru sanana on esiintynyt ensimmäisen kerran 1800-luvulla, jolloin tansakalainen N.F.S Grundtvig käytti sitä. Sana muotoutui islannissa asatruksi ja norjaksi åsatruksi. Ruotsinkielessä sana on asatro. Virallista suomennosta sanalle ei ole ja täällä ”aasauskosta” käytetäänkin usein sen ruotsin tai islanninkielistä versiota.

Islantilainen asatru on edelleenkin yleisimmin käytetty nimi viikinkiaikaiseen mytologiaan perustuvasta uskosta, mutta vanhaan skandinaaviseen mytologiaan perustuvia uskoja ovat myös mm. vanatro (usko vaani-jumaliin), joka sanana tuli yleisemmin käyttöön vasta 1990-luvulla, ja vanatrulla tarkoitetaan uskoa nimenomaan Freihin, Freijaan, Njördiin ja jos Nerthukseen (äiti maa). Usko on eriytynyt asatrusta, koska sen kannattajat kokivat aasat ja vaanit niin erilaisiksi ominaisuuksiltaan, ettei heitä voi palvoa saman kultin alla.  Vanatrulaisten näkemyksen mukaan aasat ovat sivistyneen maailman jumalia ja vaanit puolestaan ovat luonnonjumalia. Uskontojen ainoa ero näkyy vanatrulaisten mukaan kuitenkin vain siinä, että vaaniuskoiset tukeutuvat voimakkaasti luontoon ja aasauskoiset taas yhteisöihinsä. Yhteiseen muinaisuskoon perustuvassa rökkatrussa (usko jättiläisiin) puolestaan ei nähdä, toisin kuin aasa-tai vaaniuskoisten joukossa, huurrejättejä tai jättiläisiä huonoina tai Utgårdissa eli Jotunheimissa asuvia muitakaan olentoja pahoina. Heidän mukaansa kaikki yhdeksän maailman olennot ovat yhtä pyhiä ja useat heistä palvovat mm. Lokia ja Helliä. Myös mm. Odinilla, Thorilla ja Freijalla on omat ”kirkkonsa”, jotka eivät kutsu itseään asatrulaisiksi vaan esimerkiksi odinisteiksi. Odinistit ovat selkeämmin sitoutuneet useiden jumalien tai jumalattarien sijasta juuri Odiniin.

Ennen kristinuskon tuloa pohjoismaissa ei tunnettu käsitettä “uskonto”, koska muinaisuskolla, kuten me sitä kutsumme, puuttui yhteinen uskontunnustus ja uskonto perustui juuri vanhojen perinteiden sekä rituaalien toimittamiseen. Skandinaavinen muinaisusko, johon nykyinen asatru pohjautuu, ei siis koskaan perustunut mihinkään uskonnolliseen yhteisöön eikä kehittynyt mistään uskonnollisesta järjestelmästä, se ei koskaan ollut nykyaikaisen mittapuun mukaisesti mikään yhtenäinen uskonto. Skandinaavinen muinaisusko kehittyi sen sijaan luonnonuskonnosta, ei perustetusta uskonnosta. Tämä tarkoittaa sitä, että se lähinnä toimi eräänlaisena teoreettisena viitekehyksenä hyväksytyille tavoille, eikä sillä ollut kovinkaan paljon tekemistä uskonnon kanssa vaan lähinnä perinteisiin ja luontoon, säähän, vuodenaikoihin ja inhimillisiin toimintoihin kuten sotiin ja maanviljelyyn liittyvien arvojen kanssa. Kristinuskon tultua skandinaavisesta muinaisuskosta käytettiinkin aluksi juuri termiä “vanha tapa” eli “forn sidr .

Nykyäänkin käytetään usein asatrusta rinnasteisena myös nimeä forn Sed tai forn Sidr, mutta näiden ei aina katsota vastaavan täysin toisiaan.  Asatrussa uskon kohteena saattavat olla pelkästään aasajumalat, vanatrussa vaanijumalat ja esimerkiksi rökkatrussa jättiläiset. Toisaalta näiden käsitteiden välillä voidaan nähdä ero myös siinä, että forn sediläiset kokevat rituaalit ja perinteet itse uskoa jumaliin tärkeämpänä ja asatrulaiset yms. kenties pitävät uskoa tärkeämpänä kuin rituaaleja. Erään näkemyksen mukaan forn sed voidaan nähdä muita käsitteitä kokonaisvaltaisempana ja sen saatetaan nähdä olevan näiden kaikkien muiden käsitteiden yläkäsite eli sen harjoittajan voidaan ajatella palvovan yhtä lailla kaikkia jumalia ja jumaluuksia sekä arvostavan rituaaleja ja vanhoja perinteitä. Tietysti osa kokee puolestaan tämän yläkäsitteen liian laajana ja epämääräisenä. Ruotsissa, Ruotsin ensimmäisessä yhteisössä, nimestä lopulta äänestettiin ja asatro muutettiin forn sediksi. He perustelivat sitä juuri tällä näkemyserolla eli heillä ei ole määritelty, miten tai mihin pitää uskoa, mutta heillä on tietyt, tosin erittäin löysät, linjaukset rituaalien suorittamisesta. Islantilaiset puolestaan käyttävät näitä kahta käsitettä rinnan tarkoittaen samaa asiaa. Skandinaaviseen muinaisuskoon liittyvän modernin uskon nimiasia, on siis kaikkea muuta kuin selvä. Suomalaista muinaisuskoa harjoittavat käyttävät omasta uskonnostaan Suomessa yksinkertaisesti käsitettä –Suomenusko- ja mielestäni vastaava –skandinaavinen tai pohjoinen muinaisusko- käsitteenä puolustaisi paikkaansa vastaamaan juuri tätä viikinkiaikaiseen mytologiaan perustuvaa modernia uskoa. Toisaalta ainoana pakanauskontona Suomessa rekisteröity uskonyhteisö, Karhun kansa, joka harjoittaa suomenuskoa, valitsi nimetä itsensä Karhun kansaksi juuri siitä syystä, että se kuvastaa paremmin sitä osaa suomenuskosta, jota he harjoittavat.

1800-luvun lopussa kiinnostus asatruhun jälleen lisääntyi. 1800-luvulla syntyi liike, joka pyrki herättämään muinaisuskon henkiin. Asatrun toinen aalto tuli 1920-luvulla ja kolmas aalto 1960-luvulla, jolloin oltiin yleisesti kiinnostuneita luonnonuskonnoista ja useat tunsivat vetoa itämaiseen mystiikkaan. Osa koki löytävänsä itäisiä uskontoja lähempää itselleen, perimälleen ja luonteelleen luontevamman vaihtoehdon omalta alueeltaan löytyvästä luonnonuskonnosta, asatrusta. Suurimmaksi osaksi tälle aikakaudelle ominaista kiinnostusta luonnonuskontoja kohtaan perustui kielteiseen asenteeseen porvarillisia ja jäykkiä arvoja edustavaa kristinuskoa kohtaan.

Nykyaikainen asatru on saanut alkunsa Islannissa, jossa mm. Sveinbjörn Beinteinsson perusti muinaispohjoismaiseen pakanuuteen perustuvan yhteisön vuonna 1972. Se sai nimen Asatruarfélagið ja se tunnustettiin, suureksi yllätykseksi, Islannin viralliseksi uskonnoksi, toisen valtionuskonnon, Luterilaisuuden, rinnalla vuonna 1973. Päätöstä edelsi poliittinen kädenvääntö ja salamanisku uskonnollisten asioiden ministeriön rakennukseen (ukonilma on Islannissa hyvin harvinaista). Liike sai suurta mediahuomiota ja asia uutisoitiin lukuisissa lehdissä niin, että kaikki islantilaiset olisivat kääntyneet asatrulaisiksi. Tosiasiassa kääntyneitä oli muutama sata, mutta kiitos median liike sai uutta jalansijaa myös Skandinaviassa ja Saksassa.

Yhdysvalloissa Stephan MacNallen perusti samoihin aikoihin eli vuonna 1973 aasauskoisten yhteisön nimeltä Asatru Free Assemblyn. Vuonna 1994 hän muutti nimen Asatru Folk Assemblyksi. Islannissa ja Yhdysvalloissa perustettujen uskontojen suurin ero löytyy Strmiskan ja Sigurvinssonin mukaan niiden suhtautumisessa jumalien palvontaan. Yhdysvalloissa pidetään jumalien tunteellista ja suureellista palvontaa huomattavasti tärkeämpänä kuin islantilaisen perinnön aasauskonnossa, jossa myös vanhoilla perinteillä ja tavoilla on suuri merkitys. Yhdysvaltalaisilla on tapana kaikissa uskonnoissaan kuten myös esimerkiksi kristinuskoisissa kirkoissaan suhtautua huomattavasti tunteellisemmin ja jopa teatraalisemmin uskonkappaleisiinsa kuin eurooppalaiset, joten ilmeisesti ero yhdysvaltaisen aasauskon ja islantilaisen välillä onkin enemmän kultturisidonnainen kuin opinkappaleisiin liittyvä. Ero tulee hyvin selkeästi näkyviin esimerkiksi blotteja seuraamalla. Yhdysvaltalaiset rakastavat voimakkaita ilmaisuja, teatraalisia pitkiä ylistyspuheita ja tunteellisia uhrauksia, ja islantilaiset taas ovat bloteissaan hyvin pohjoismaalaisten kaltaisia vähäeleisyydessään.

Pohjolassa asatruta tunnustavia yhteisöjä löytyy Islannin lisäksi nykyään muun muassa Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista sekä Euroopasta mm. Saksasta, Hollannista, Espanjasta, Ranskasta ja Isosta-Britanniasta. Rekisteröityneitä yhteisöjä löytyy Euroopan ulkopuolelta Yhdysvaltojen lisäksi myös Australiasta ja Kanadasta. Suomessa on asatrun kannattajia, mutta rekisteröitynyttä yhteisöä ei vielä ole.

Vaikka asatru perustuu vanhoihin kirjoituksiin ja vanhoihin perinteisiin niin se ei kuitenkaan vastusta modernia tieteen tarjoamaa maailmankuvaa. Vaikka monet myytit kertovatkin omaa tarinaansa esimerkiksi maailman synnystä, käsitetään ne nykyään vain symbolisina. Esimerkiksi maailman synnyn ja Ragnarokin voi katsoa noudattavan esimerkiksi prosessia, jossa aurinko aikanaan nielaisee maapallon ja räjäyttää pintakerroksensa avaruuteen. Aikanaan kaasupilvet taas kerääntyvät uudeksi aurinkokunnaksi ja kiertokulku jatkuu (syntyy uusi maailma).

Asatru on joskus haluttu jaotella eri lahkoihin mm. etniseen asatruhun, jossa nähdään, että asatru perustuu hyvin pitkälle kansalliseen yhteenkuuluvuuteen, mutta ryhmäläiset eivät pidä itseään rasistisina vaan puhuvat kansansielusta ja siitä, että jumalat kuuluvat myös juuri tähän tiettyyn etniseen ryhmään. Kulttuuriseen asatruhun, jossa puolestaan pidetään tärkeimpänä historiaa ja vanhoja tapoja. Panteistiseen asatruhun, joka nähdään eräänlaisena noituuden muotona (wicca), mutta usein aasauskoisten keskuudessa kuitenkin ajatellaan, että asatrussa ja wiccalaisuudessa ei ole juuri muuta yhteistä, kuin että molemmat ovat polyteistisiä uskontoja ja kuuluvat ns. pakana- ja luonnonuskontoihin ja maagiseen asatruhun, jossa ryhmien katsotaan harjoittavan magiaa muun muassa muinais-skandinaavisten symbolien ja riimujen avulla.

Asatrussa käytettävä magia tai taikuus perustuu tosin jo viinkiaikanakin käytettyihin vanhoihin tapoihin ja perinteisiin, Skandinaavisessa muinaisuskossa, ja muissakin muinaisuskoissa, uskontoa ei pidetty miltään osin yliluonnollisena vaan asiat, jotka me koemme maagisina, okkultistisina tai yliluonnollisina olivat sen ajan ihmisille täysin luonnollisia ja jopa elämänrealiteetteja. Heille ei ollut mitään eroa maallisella ja ylimaallisella, kuten meidän aikanamme. Heille tietyt rituaalit ja menot olivat osa uskontoa, elämää ja tapa kommunikoida jumaliensa kanssa. Tämä ero nykyihmisten täytyisi pitää mielessään leimatessaan uskontoja satanistisiksi tai okkulttisiksi. Tilanne voisi olla sama, jos osa ihmisistä olisi viettänyt viimeiset 1500 vuotta esimerkiksi toisella planeetalla ja tupsahtaisi keskelle kristittyjen jumalanpalvelusta, jossa kirkkokansan edessä puhuu paatoksellisella äänellä mekkoon pukeutunut mies ja pelottavasti sanoitettujen yhteislaulujen jälkeen kirkkokansa jonottaa syömään jumalansa ruumista ja juomaan tämän verta. Tämä saatettaisiin kokea hyvinkin eläimellisenä ja vastenmielisenä mikäli siihen ei olisi tottunut.  Tätä magiaa ei voi nykyajan asatrustakaan kokonaan sulkea pois, koska koko Eddan kuvaama maailmankäsityskin perustuu Näkijättären (Völuspá) ennustuksiin eli, magiaan. On myös muistettava, että saatana kuuluu kristilliseen maailmankatsomukseen ei muinaisskandinaaviseen maailmankatsomukseen ja, koska asatrulaiset eivät usko kristilliseen maailmankatsomukseen tai usko kyseisten hahmojen olemassaoloon nyt tai koskaan, niin asatrulaiset eivät siten myöskään usko saatanaan. Asatrulaiset uskovat ja ylistävät ainoastaan omia jumaliaan ja jumaluuksiaan

Comments are closed.