Vanhan kansanuskomuksen mukaan metsässä asuu maan ja metsän väkeä kuten haltijoita ja maahisia. Jotkut näistä olennoista ovat ihmiselle ystävällisiä, mutta osa arvaamattomia – jopa vihamielisiä. Vihamieliset olennot saattavat lumota tai eksyttää varomattoman kulkijan, mikä tarkoittaa metsänpeittoon joutumista.

Wikipedia tietää kertoa, että metsänpeittoon joutuneelle tulee omituinen, vieras olo. Jotkut kertovat maailman samalla hiljentyneen, linnunlaulun ja muiden metsän äänten vaienneen. Tuttu metsä saattaa muuttua vieraaksi ja erilaiseksi, joskus jotenkin nurinkuriseksi, jopa ylösalaiseksi. Jotkut metsänpeittoon joutuneet jähmettyvät paikalleen pystymättä liikkumaan tai puhumaan, toiset taas kulkevat läpi tuntemattomaksi muuttuneen seudun. Metsänpeittoon joutuneen väitetään katoavan muiden näkyvistä, eivätkä muut löydä häntä, vaikka kulkisivat ohi. Metsänpeittoon joutunut saattaa myös näyttää kiveltä tai kannolta.

Metsänpeitosta pääsemiseksi on erilaisia keinoja, kuten vaatekappaleen kääntäminen nurin päin tai jalkojensa välistä katselu. On myös erilaisia keinoja löytää metsänpeittoon joutunut, kuten juuriston tai solmuun väännetyn puun läpi katselu, jalanjälkien kääntäminen ympäri tai veden kaataminen jälkiin. Myös kadonneen etsijä on voinut kääntää vaatteitaan nurin päin. Metsänpeitosta pääsemiseksi on myös useita loitsuja tai loruja, joiden avulla etsijät voivat rikkoa metsänpeittoon joutuneen päältä loitsun.  Päästäjä oli tietäjä, joka kykeni palauttamaan metsänpeittoon joutuneen.

Kirja on sarjakuvan muotoon luotu teos, joka koostuu yhdeksästä erillisestä sarjakuvasta. Ensimmäisenä on nimikertomus ”Metsänpeitto”, jossa metsässä leikkivät sisarukset ovat vaarassa jäädä metsänpeittoon. Tämän lisäksi kirjan aiheena ovat Suomessa kasvavat kahdeksan puulajia: ikivanha haapa, karsikkomänty, pyhä pihlaja, muinainen metsälehmus, noitien leppä, suojeleva koivu, shamanistinen kuusi ja tarunhohtoinen tammi. Kirja mukailee löyhästi Kalevalan Ison Tammen virttä, ja tekijät ovat valinneet sen käännöksestä nimenomaan vienankarjalaisen version, joka on Raisa Remsujevan tekemä. Näin he ovat halunneet kunnioittaa Kalevalan runojen alkuperäiskieltä sekä osoittaa kielen elinvoimaisuuden vielä meidänkin ajassa. Eräänä ajatuksena on varmasti ollut myös se, että tämä uusi käännös on meille lukijoillekin luettavampi kuin alkuperäiset runot. Kantavana voimana kirjassa on rakkaus metsään ja se huokuu läpi kirjan. Tämä kirja on hyvin selkeästi kahden metsää intohimoisesti rakastavan ihmisen tekemä.

En ole lukenut sarjakuvia sitten lapsuusvuosien, joten en voi mitenkään pitää itseäni sarjakuvien tyylien, sävyjen tai piilomerkitysten ymmärtäjänä. Jouduinkin tarttumaan tähän kirjaan kirjana, en sarjakuvana, mutta jo puoleen väliin pääsyäni jouduin myöntämään, että kirja toimii erinomaisesti juuri siksi, että se on sarjakuva. Nykyään liian harva meistä jaksaa lukea kirjoja ja varsinkaan aiheista, jotka eivät ihan täysin kiinnosta. Vai kuinka moni voisi rehellisesti sanoa lukevansa 400 sivuisen kirjan, joka kertoo suomalaisista puista? Uskaltaisin väittää, että aika harva. Hukkasen ja Aulan kirjassa ei ole tarkoituskaan käydä läpi biologista faktaa puista, vaan jokaisen osion tai sarjakuvan aluksi kerrotaan sivun verran kansanuskoon perustuvaa tietoa kyseisestä puusta ja sen jälkeen sarjakuvan keinoin välitetään tarina, joka liittyy kyseiseen puuhun. Tarinat ovat hyvin koskettavia ja keskenään erilaisia eli osa sarjakuvista sijoittuu tähän päivään, osa menneisyyteen ja osassa sekä että. Kirja on voimallinen ja herätti ainakin minussa voimakkaita surun ja haikeuden tunteita, mutta tunsin myös sydänalassa ilon tunteen ja huomasin kaipaavani juuri nyt metsään halaamaan kaikkia puita. (Rakastan puita ja metsää, mutta en ole varsinainen puunhalaajatyyppi). Uskon, että tekijät ovat halunneet meidän ymmärtävän sen ikiaikaisen viisauden, että ihmisellä ja puilla on yhteinen kohtalo.

Eräälle karjalaiselle sukulaiselleni puut ovat pyhiä. En ennen tätä kirjaa tajunnut miten pyhiä. Yhtään puuta ei saa hänen pihasta kaataa ja tietyt puut ovat vielä muita rakkaampia; niiden katkenneita oksia itketään kuin vahingoittuneita sukulaisia. Hänelle puut eivät ole puita vaan on koivuja, mäntyjä, kuusia, haapoja, leppiä ja tammia. Kuinka moni meistä osaa edes nimetä metsässä näkemiään puita? Emme kykene näkemään puita metsältä ja ajattelemme usein, että metsä on vain metsä, jossa on ”jotain” puita. Tämä kirja kertoo niin voimallisesti kaikista valitsemastaan kahdeksasta puusta, että uskoisin, ettei kukaan kirjan lukenut enää suhtaudu metsään mennessään puihin samalla tavalla kuin aikaisemmin.  Kirja antaa puille näkyvyyden ja hengen. Sen, jonka me kadotimme noin satakunta vuotta sitten, mutta joka edelleen elää metsässä ja sen joka ikisessä puussa.

Tekisi mieli lainata kirjasta enemmän tekstiä ja tietoa vaikkapa haavasta ja siitä, miten siitä tuli kirkon vihaama puu, mutta se pilaisi teiltä lukukokemuksen, joten en tällä kertaa ”spoilaa” vaan annan pidemmittä puheitta lämpimät suositteluni tämän sarjakuvan lukemiselle ja muistutan, että katso tarkkaan seuraavan kerran, kun menet metsään myös puiden lisäksi kaikkia kantoja ja sammaloituneita kiviä. Ettei joku niistä vain olisi metsänpeittoon joutunut marjastaja.

”Loppujen lopuksi kaikki maailman eri kulttuurien mytologiat nivoutuvat metsän tavoin valtavaksi kudokseksi -tai peitoksi. Se kietoutuu suojelemaan koko planeettaamme piittaamatta ihmisten keksimistä, metsän ikäpulla vain silmänräpäyksen kestävistä rajoista. Ymmärrys monimuotoisen metsän elintärkeästä arvosta on maailman yhteistä kulttuuriperimää.”

 

Kaikki kursivoitu teksti on suoraa lainausta kirjasta.

 

Kirjailija: Sanna Hukkanen (kuv.); Inkeri Aula
Kustantaja: Arktinen Banaani
Kirjan julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 168
ISBN: 9522703850