Luut ja kallot

Luut ja kallot

Monien pakanoiden asumuksia koristavat erilaiset luut ja kallot ja osalla myös näiden lisäksi erilaiset täytetyt eläimet. Perinteisestihän ajatellaan, että tällaiset koristeet kertovat konservatiivisesta keski-ikäisestä lihaa syövästä ja metsästävästä miehestä, eivätkä siten tunnu sopivan animistisen ja mahdollisesti eriasteisen kasvissyöntiä harjoittavan nuorehkon naisihmisen asuntoon. Palataan tähän aiheeseen tuolla loppupuolella.  Haluan vielä varoittaa, että osa teksteistä voi olla liikaa herkemmälle lukijalle. 

Kalloja ja luita löytyy hyvällä onnella vaikkapa marjastus- tai sienestysretkellä luonnon eliöiden jo valmiiksi puhdistamina. Tällä tavalla kerääminen vie kuitenkin helposti eliniän ja siksi useimmat kerääjät hankkivatkin kallonsa hieman aktiivisimmilla keinoilla. Helpoimmalla pääsee ostamalla kalloja yms. Sopivia liikkeitä löytää ihan googlettamalla sanan taksidermia. Taksidermia tarkoitaa oikeastaan eläinten täyttämistä, mutta monet alan ammattilaiset käsittelevät myös myyntiin kalloja. Voin suositella mm. Suomalaista Studio Naturaliaa, jolla on eettiset arvot kohdallaan. Näin ei ikävä kyllä ole kaikkien niiden eläintenosien kohdalla, joita myydään nettihuutokaupoissa, markkinoilla ja toreilla.  Kallojen keräilijän on syytä tuntea Suomen laki hyvin. Jos löytää luonnosta raadon, pitää tietää, voinko kallon ottaa talteen ja keneltä lupa haltuunottoon on mahdollisesti pyydettävä. Koska kallot ovat eläimen osia, niiden hallussapitoa rajoittavat esimerkiksi luonnonsuojelulaki, jonka mukaan kuolleena tavatun rauhoitetun suomalaisen eläimen hallussapito on kiellettyä ja rauhoitetut eläimet ovat kuoltuaankin valtion omaisuutta. Suomessa rauhoitettuja ovat linnuista, nisäkkäistä, matelijoista ja sammakkoeläimistä kaikki muut paitsi riistalajit ja muutamat erikseen rauhoituksen ulkopuolelle jätetyt kuten tietyt pikkujyrsijät, haitallisiksi katsotut linnut kuten varis ja räkättirastas sekä kyy. Tavallisia koti-, lemmikki- ja riistaeläimiä sekä rauhoittamattomia lajeja saa kuitenkin keräillä mielensä mukaan.Eksoottisista eläimistä osa puolestaan kuuluu kansainvälistä uhanalaisten lajien kauppaa säätelevän CITES-sopimuksen piiriin ja kaikkien CITES 1-liitteen lajien myynti on kokonaan kiellettyä. CITES ei kuitenkaan koske antiikkisia kalloja.

Itselleni on todella tärkeää tietää, mistä omat kalloni ovat ja miten kyseiset eläimet ovat tiensä päähän tulleet, siksi suosin ns. roadkillraatoja, luonnollista syistä kuolleita ja joskus myös laillisen metsästyksen seurauksena kaadettujen eläinten osia. Viimeksi mainittuja kuitenkin huomattavasti harvemmin, mutta en missään nimessä halua kannattaa salakaatoa, joten en osta mitään, jos en saa jonkinlaista varmuutta alkuperästä. Toisinaan ruokakaupan tiskilläkin myydään esimerkiksi kokonaisia kaneja, joilla on pää yhä tallessa. Tässä kohden on pakko sanoa, etten itse harrasta eläinten osia, joissa on lihat kiinni, saati sitten koko eläin. Osaan eläimen lihoiksileikkaamisen noin teoriassa, mutta käytännössä kaikki kerrat ovat tyssänneet siihen, etten vain pysty. Onhan se erikoista, että olen ommellut ja paikannut ihmisen, jos toisenkin ja työurani nähnyt mitä karmeimpia ihmiskohtaloita, mutta kuollutta eläintä en pysty nylkemään tai leikkaamaan. Onneksi minulla on läheisiä, joiden apuun voin turvautua suurimpien lihojen irrottamisessa. Nämä läheiset myös suhtautuvat eläimiin samalla tavalla kuin itse ja jakavat hyvin pitkälle samankaltaisen maailmankuvankin, joten he jättävät leikattujen osien lisäksi aina maahan ruumiin kanssa jotain myös kiitosuhriksi, jolla kunnioitetaan eläintä ja kiitetään siitä, että se antaa osan itsestään meille. 

Entäs sitten kun käsissä on esipuhdistetut eläimen osat? Ensinnäkin on aina muistettava käyttää suojakäsineitä käsitellessään löydettyjä kuolleita eläimiä tai niiden osia, koska ei voi tietää mihin eläin on kuollut tai mitä parasiittejä siinä mahdollisesti on. Tässä vaiheessa kallossa tai luissa on vielä lihoja tallella ja ne on saatava mahdollisimman tarkasti pois. Osa käyttää luonnonmukaisia menetelmiä kuten maahankaivamista, muurahaispesään laittamista ja pihalle raadonsyöjien puhdistettavaksi jättämistä, mutta omakohtaisesti voin sanoa, että maahankaivaminen tummentaa ja haurastuttaa luuta, muurahaispesässä tuppaavat katoamaan kaikki pienet osat kuten hampaat ja raadonsyöjistä osa vie kokonaisia luita mennessään, joten en voi suositella näitä. Toinen tapa on keittää halutut kehonosat. Osat siis laitetaan runsaaseen veteen kattilaan ja annetaan kiehua hiljalleen. Keittoaika riippuu osien koosta. Jos osat ovat tuoreet niin haju on kuin lihakeittoa keittäisi, mutta muuten haju on melkoisen etova ja suosittelen tekemään tämän ulkona ja kattilaksi kannattaa muuten valita joku sellainen, jota ei käytä enää koskaan ruoanlaittoon. Jotkut nopeuttavat lihan irtoamista lisäämällä keitinveteen tiskiainetta ja osa käyttää hieman suolaa. Tässä kohdin kannattaa olla varovainen, ettei keitä liian kauan, jottei pienet osat haurastu. Hyvä mittari on esimerkiksi kalloa keittäessä kokeilla, irtoaako leuka kallosta vetämällä. Mikäli tulos tyydyttää, niin osat nostetaan vedestä ja irrotellaan loput pehmeät kudokset. Tähän voi käyttää kaikenlaisia apuvälineitä hammasharjoista ja -tikuista, veitsistä ja pinseteistä lähtien juuriharjaan.  Irronneet lihanpalat yms. voi kerätä talteen ja viedä myöhemmin ulos suorittaen pienen kiitosrituaalin eläimelle, jonka osista olet juuri hyötymässä.

Tämänkin vaiheen jälkeen ja varsinkin juuri kalloihin jää vielä roipetta. Osa suorittaa loppupuhdistuksen akvaariossa (kalat tms. puhdistavat) tai pitävät osia muutamia viikkoja ilmatiiviissä ämpärissä, mutta itse suosin etikkavedessä liottamista noin kymmenisen tuntia kerrallaan. Vesi vaihdetaan muutamia kertoja ja taas täytyy tarkkailla, etteivät luut haurastu liikaa. Etikka tekee luista kumimaisen pehmeitä, mutta tämä korjaantuu, kunhan luut saavat etikkakylpynsä jälkeen kuivua kunnolla. Toiseksi viimeinen vaihe onkin sitten osien mahdollinen valkaisu. Helpoin, mutta aikaa vievin tapa on se perinteisin, eli annetaan auringon valkaista luut. Siihen menee Suomen kesässä muutama viikko. Osa käyttää valkaisuun 6-9%.sta vetysuperoksidia, joka on kaikkein tehokkain ja nopein tapa. Aikaa menee noin tunti. Tässäkin kannattaa muistaa hanskat. Osa käyttää vetysuperoksidin ja liitujauheenseosta ja silloin aikaa menee noin kymmenisen tuntia riippuen luiden koosta. Sitten luut pestään ja kuivataan. Vetysuperoksidilla lopputulos on sitten muuten todella vakoinen. Viimeinen vaihe on kiillotus vaikkapa säämiskällä ja mahdollisten hampaiden lakkaus (muuten alkavat halkeilla). Niin ja hampaat alkavat jossakin vaiheessa lähes aina irtomaan ja ne voi liimata takaisin ihan puuliimalla. Osa kiinnittää vielä kalloissa ylä- ja alaleuat toisiinsa, mutta itselläni ne ovat irrallaan toisistaan. 

Palatakseni siihen, miksi ihminen sitten haluaa kalloja ja luita koristeiksi. Osa pitää luidenkerääjiä psykopaatteina, sarjamurhaajina tailievimmilläänkin erikoisuudentavoittelijoina. Valtaosa, joka ei sorru edellä mainittuihin typeriin olettamuksiin, olettaa kuitenkin, että esimerkiksi eläinten kallot kirjahyllyssä kielivät kuoleman ihannoinnista. Näin voi varmasti olla, mutta itselleni luut ja erityisesti kallot kertovat itseasiassa elämästä ja sen ihmeestä. Joku sanoi joskus, että kallon sisällä asuu tietoisuus ja sen aukoissa aistielimet, jotka toimivat ikkunoina ympäröivään maailmaan. Voiko tuota enää kauniimmin sanoakaan. Itselleni kallo symboloi elämää, elämän kiertokulkua ja siten luonnollisesti myös kuolemaa, mutta se symboloi myös sen nimenomaisen kallon omistajan (siis eläessään) olemassaoloa ja kallo kirjahyllyssä tai alttarilla on kunnioitusta tätä olentoa, sen elämää ja sen henkeä kohtaan. Osalle meistä kallo, luut, kynnet, hampaat, sulat tms. edustavat myös mahdollista voimaeläintä, esi-isiä, ilmansuuntia, elementtejä, suojausta, voimaa tai jotakin, joka kytkee meidät tähän maailmaan ja maailmanpuuhun sekä voimaverkkoon. Osalle taas kallo on yksinkertaisesti esteettisesti kaunis aivan kuten jollekin toiselle lomamatkalla löydetty simpukankuori tai kirpputorilta löydetty keraaminen lintupatsas.

Blogi saattaa jatkossa olla joitakin aikoja hiljaiselolla, koska olen aloittanut jotakin, joka vie nyt hieman aikaa ja keskittymistä. Tässä pieni maistiainen 😉”Talossa makasi mies, jota kutsuttiin Erik Larsinpojaksi. Hänet tunnettiin meren toisella puolen, Uppsalassa ja idässä, Holmgårdissa ja Gårdarikessa sekä etelässä Miklagårdissa, nimellä Erik Brosa eli Erik Hymyileväinen ja omilla kylillä mies kantoi myös nimeä Räntämäen Erik, koska mies oli Räntämäen pitäjästä syntyjään. Mies hengitti raskaasti ja välillä hän irvisti niin, että hänen viilatut hampaansa välkkyivät tulen loisteessa. Miehellä oli kova kuume ja hänen ajatuksensa kulkivat epäsäännöllisinä pätkinä. Pätkät alkoivat kuitenkin muodostaa loogista kokonaisuutta hänen elämästään.

 Räntämäki oli suuri pitäjä, joka ulottui aina Vähäjoelle asti ja etelässäkin se myötäili Topinojan uomaa. Räntämäki oli maanviljelysyhteisö, mutta se kävi myös kauppaa naapuripitäjien kanssa ja erityisesti saamelaisten ja ruotsien kanssa. Keväisin ja syksyisin pidettiin Linnavuorella käräjät. Käräjille saapuivat kaikki kynnelle kykenevät pitäjäläiset ja eksyipä sinne aina välillä muutama vapaa mies Liedon, Paimion, Halikon tai Perniönkin pitäjistä, joko vain uteliaisuuttaan, jotta voisi kotokylillä kertoa miten Räntämäen Leif sai tuomion vaimonsa pieksemisestä tai kertoa miten nykyään Räntämäessä asuvalta Taipalsaaren Luukolta katkaistiin käsi, koska tämä oli tappanut naapurin ainoan hevosen. Tai sitten he tulivat myymään aatrojaan, joiden tekijöinä he olivatkin ylivertaisia, tai ostamaan alun perin ruotseilta ostettuja miekkoja ja hopeita. 

 Ruotsit vaihtoivat nämä turkikset sitten kertomansa mukaan etelässä koruihin, aseisiin ja erilaisiin hopeaesineisiin ja kolikoihin. Muutamilla käräjillä Erik olikin saanut seurata isänsä Larsin talon pöydän alta, kun Uppsalasta tulleet ruotsit kertoivat tarinoita retkiltään. Ruotsit saapuivat usein vain muutamalla venekunnalla ollessaan tulossa vain käräjille ja sitten takaisin Uppslaan, mutta usein he jatkoivat matkaansa käräjiltä itään Djneprir-jokea pitkin aina Holmgårdiin asti. Silloin he olivat liikkeellä 5-6 veneen venekunnissa ja jokaisessa veneessä oli noin parikymmentä miestä. Näky oli vakuuttava, kun he hiljaa laskivat rantaan ja kylä kirjaimellisesti peittyi ruotseihin. Erik saattoi vain kuvitella, ettei vihollisilla kovinkaan usein ollut edes mahdollisuutta näiden venekuntien kanssa, niin taidokkaasti ja äänettömästi he veneillään liikkuivat. 

 Ruotsit eivät ulkoisesti eronneet oikeastaan kylän asukkaista. Ruotsit olivat samanmittaisia, lihaksikkaita ja vaaleita kuten kyläläisetkin, mutta siinä missä kylän miehet antoivat partojensa kasvaa vapaasti, niin ruotseilla parta oli punottu tai letitetty. Ruotsien parta oli myös punaisempi kuin kyläläisten ja Erik huomasi miettivänsä, josko nämä värjäisivät ne kuten hampaissaan olevat viilatut jäljetkin. Heillä oli nimittäin monella etuhampaissaan syvät, symmetriset viillot, jotka olivat tummiksi värjätyt. Nämä viillot olivat Erikin isän mukaan merkki vihkiytymisestä ruotsien sotajoukkoihin. Ruotseilla oli myös lähes kaikilla nahkaan piirrettyjä kuvioita, jotka ulottuivat navasta kaulaan asti. Usein kuvat esittivät puita tai muita kiemuroita ja Lars oli kertonut, että kuviot tehtiin terävillä veitsillä ja värjättiin tuhkalla. Vaatetus ei eronnut mitenkään kyläläisten vaatetuksesta, mutta vyöt olivat paksumpia ja niistä roikkui useita lenkkejä, joissa oli kiinni miekan tuppeja, pusseja, veitsiä ja niin edelleen. Kaulassaan osalla oli nahkainen nauha, jossa riippui pieni vasara. Ruotsitit olivat myös huomattavasti kovemman elämän eläneen näköisiä. Osalta puuttui sormia ja varpaita, tai korvanlehtiä ja erikokoisia arpia löytyi joka ikisestä. Nämä olivat tulleet joko palelluttamisesta tai taisteluissa, tai kummistakin kuten Erik päätteli.

Venekunnissa oli usein mukana myös naisia, varsinkin silloin kun matka jatkui vielä itään. Naisia oli kahta laatua. Toiset olivat pukeutuneet kuten kylän naiset, pitkiin villamekkoihin, huiveihin ja viittoihin, mutta osa naisista näytti ruotsien miehiltä, vain aavistuksen verran pienemmiltä ja sirommilta. Heillä oli myös pitkät vaaleat hiukset valtoimenaan auki. Lars kertoi, että ruotsien naisetkin saattoivat osallistua sotiin ja yksi heidän vahvimmista jumalistaankin oli itse asiassa jumalatar, joka saattoi yhtä hyvin pelastaa ja hoivata sodassa haavoittuneita kuin tappaa hetken mielijohteesta. Jumalatar johti naisista muodostuvaa sotajoukkoa, joka oli niin mahtava, että se liikkui itse ylijumalan käskystä lentävillä hevosilla. Erik ei kyllä nyt jaksanut muistaa tämän jumalattaren nimeä, mutta jostakin kumman syystä jumalatar näytti henkilöityvän Erikin mielessä Svenin laivalla olleeseen vaaleaan, lihaksikkaaseen naiseen, jonka hiukset ulottuivat vyötäisille asti. Tämä jumalatar kummittelisi vielä monena iltana ja yönä Erikin levottomassa mielessä.

 Ruotsien kieli oli tuttua, mutta murre oli outo ja piti oikein pinnistellä, että ymmärsi mitä miehet sanoivat. Lars ymmärsi ja nauroi miesten mukana, ja aina välillä nostettiin sarvia Odinin, Thorin tai jonkun muun ruotsien jumalan nimeen ja hulautettiin olut yhdellä kulauksella. Tarinat olivat Erikistä lähes hurmoshenkisen hienoja ja usein miehet innostuivat väittelemään, oliko miekka vaiko sotakirves parempi lähitaistelussa. Svenin mukaan kevyt, nopea, hyvin tasapainotettu sotakirves oli paras, koska se mahdollisti nopeat, tappavat iskut siinä missä kaikki muutkin rumat temput, kuten raajojen katkomiset. Miekka oli kallis, painava ja hankalaa siirtää kädestä toiseen. Lopputulemana oli, että jos veneellä pääsi laskemaan tarpeeksi hiljaa ja lähelle kylää niin kumpikin oli yhtä hyvä ase, mutta jos venekunta yllätettiin ennen kuin se ehti kokonaan kylään, niin silloin keihäät toimivat parhaiten. Sven ja Helge venekuntineen olivat kotoisin paikkakunnalta nimeltä Roden, Roslagenista, Uppsalan kupeessa, jossa he välillä kävivät alkuperäistä heimoaan tapaamassa, mutta he asuivat uusine sukuineen nykyään enimmäkseen idässä Holmgårdissa. Heitä kutsuttiin myös Russeiksi tai varjageiksi, mutta suomenkielessä käytettiin nimitystä ruotsit…..”

 

 

 

 

 

 

Comments are closed.