Lokakuu, oheneva verho ja kiitollisuus

Lokakuu, oheneva verho ja kiitollisuus

Ohi syyskuun läpi repaleisen lokakuun…Kesä ja jopa syyspäiväntasaus on takana. Joka ikinen päivä on tästä eteenpäin joulukuun 21 päivään asti lyhyempi ja lyhyempi kunnes se saavuttaa lakipisteensä talvipäivänseisauksen aikaan. Päivänä, jolloin aurinko ei pohjoisen napapiirin pohjoispuolella nouse lainkaan. Aika ironista, koska työskentelen henkien kanssa ja juuri se aika, jolloin verho on ohuimmillaan ja rako elävien ja kuolleiden välillä pienimmillään, olen lähes lamautunut tästä pimeydestä. En yleensä blottaa, koska, kuten usein olen maininnut niin olen völva enkä aasauskoinen (siis sanan uskovaismerkityksessä). Mutta pyhäinmiestenpäivään ajoittuva Álfablót on minulle kaikesta masentavasta pimeydestä huolimatta vuoden kenties tärkein pyhä.

“Álfablót, the night when great divisions between the worlds are diminished. The spirits of the dead and those yet to be born walks amongst the living. The dead returns to the places where they had lived. Honor your dead ancestors and friends with a horn of mead and offer them something to eat and drink. This is the time when we can be at one with our past, present and future.”

Álfablót tai kotoisammin Alvablot on juhla, joka ajoittuu noin suurin piirtein samoihin aikoihin kuin vuoden pimein aika alkaa eli lokakuun loppuun ja marraskuulle. Juhla tarkoittaa kirjaimellisesti haltioille uhraamista. Juhla on nykyisellään lähinnä aasauskoisten kehittämä rekonstruktio menneestä, koska kyseisen juhlan toteuttamisesta ei löydy kovinkaan paljon kirjoituksia. Itse juhlan suurin piirteisestä ajankohdasta ja siitä, mitä juhlittiin, puolestaan löytyy jonkin verran saagoista.

Austrfararvísur saagassa, noin vuodelta 1032, norjalainen skaldi (runonlaulaja) Sigvatr Þórtharson kulkee pitkin poikin Ruotsia ja illan pimetessä hän saapuu Värmlantiin. Hän on väsynyt ja nälkäinen ja kaipaisi nukkumapaikkaa, mutta talo toisensa jälkeen kieltäytyy, koska heillä on menossa Álfablót. Hän myös mainitsee, että taloissa olevat ihmiset kertovat olevansa pakanoita ja, että skaldi ei kristittynä saa tulla taloon, koska Odin raivostuisi.  Kristitty Snorri Struluson, muun muassa Proosa-Eddan, Heimskringlan ja Norjan kuningastarinoiden talteen kirjoittaja, kirjoittaa saman tarinan parisataa vuotta myöhemmin. Myöhäiseltä 1200 –luvulta peräisin olevassa Kormákin saagassa taas samainen skaldi Sigvatr Þórtharson kertoo, miten hän vakavasti haavoittuneena saapuu taloon, jossa talon emäntä kehottaa häntä teurastamaan härän ja valuttamaan veret hautakumpuun haltioiden juotavaksi ja jättämään lihatkin heidän ”raadeltavaksi” ja vastalahjaksi haltiat parantaisivat hänet.

Haltiat tarkoittavat skandinaavisessa mytologiassa luonnosta löytyviä henkiä, mutta haltioilla tarkoitetaan myös kuolleiden ihmisten, joiden majapaikat ovat hautakummuissa, sieluja tai henkiä. Haltiat ovat skandinaavisen mytologian mukaan nimenomaan miespuolisia vainajien henkiä ja heidän jumalansa on Frey. Naispuolisten vainajien ja henkien sekä heidän jumalattarensa Freijan päivää juhlitaan Dísablótissa, joka ajoittuu helmikuulle. Haltiat voidaan jakaa valoa hohtaviin haltioihin, joiden ajatellaan olevan kuolemattomuuden saavuttaneita sieluja. Nämä haltiat asustavat kolmessa ylimmässä taivaassa Gimléssä, Andlángrissa ja Vidbláinissa. Näihin taivaisiin ei edes jumaluuksilla ole asiaa. Sitten on mustat haltiat, jotka elävät maan alla. He ovat saagojen mukaan tummia kuin terva. Nämä maan alla asuvat haltiat ovat kaikkein voimakkaimmat sielut, joiden kanssa tavalliset ihmiset voivat kommunikoida ja he ovat kaikkein voimakkaimmillaan juuri pimeimpien kuukausien aikana, jolloin raot eri maailmojen välillä ovat suurimmillaan. Näiden haltioiden voimat ovat niin suuret, että ihmiset pyrkivät joko pitämään heidät loitolla polttamalla vuorokaudet läpeensä kynttilöitä aina Yuleen asti, jotta henget eivät pimeän turvin pääsisi tupaan, tai sitten rohkeimmat ja kyvykkäimmät pyytävät tänä aikana apua haltioilta. Näiden rohkeiden mukaan haltioiden ilmestyminen on merkki siitä, että he haluavat ottaa yhteyttä ihmisiin, Ajatuksena on, että he palaavat, jotta elävät ja kuolleet voivat hetkeksi yhdistää voimansa.

Blót on siis aasauskon tärkein uskonnollinen seremonia, mutta siitä ei ole olemassa mitään strukturoitua kaavaa, miten se suoritetaan. Jokainen yhteisö noudattaa omaa tapaansa ja jokainen yksilö vielä omaansa.  Sana Blot tarkoittaa sananmukaisesti vahvistamista. Blotissa vahvistetaan suhteita jumaliin ja jumalattariin, vahvistetaan elämänvoimia, vahvistetaan ihmissuhteita toisiin yhteisön jäseniin. Blotissa uhrataan jumalille ja usein uhraaminen tulkitaankin jumalien lepyttämiseksi tai lahjomiseksi, jotta saataisiin mitä halutaan, mutta todellisuudessa uhrilahja annetaan kiitollisuudesta siitä mitä ollaan saatu ja mitä tullaan mahdollisesti samaan. Lahjojen antamisessa, uhraamisessa ja jakamisessa on kyse molemminpuolisesta kunnioituksesta. Ihmiselle, jota ei voi kunnioittaa, ei myöskään anna lahjoja, tai ihminen ei mielellään jaa juomaansa ihmisen kanssa, jota ei voi kunnioittaa. Sama pätee usein suhteessa jumaliinkin, suhteen on perustuttava molemminpuoliseen kunnioitukseen ja uhrausten tai lahjojen ei tarvitse olla suuria.

Álfablótissa siis uhrataan haltioille, vainajille. Siinä muistellaan kuolleita esi-isiä, ystäviä ja muita itselleen merkittäviä vainajia. Alttarilla on usein kuvia ja esineitä, jotka liittyvät nimenomaisiin vainajiin ja usein myös Freyn, haltioiden jumalan ja Odinin, ylimmän jumalan patsaat. Nykyään uhraus tarkoittaa konkreettisesti sarvellista tai maljallista juomaa, joko viikinkiajan simaa, josta Edda runoissa mainitaan mm. Korkean- ja Vafthrudnirin runoissa, joka lienee ollut enemmänkin hunajaviiniä tai hunajaolutta. Juomien lisäksi uhrataan leipää, kukkia, hunajaa, kananmunia ja viljaa yms. Nykyään ajatellaan, että ihminen voi myös uhrata kirjoittamansa runon, aikaansa, tekoja tai muita epämaterialistisia asioita.

Minulle Álfablót on päivä, jolloin kunnioitan kaikkia niitä esi-isien henkiä, joiden jälkeläinen olen tai jotka muuten ovat osa elämääni. Mutta kunnioitan myös kaikkia niitä henkiä, joiden kanssa saan työskennellä ja joiden apua ilman en voisi völvana toimia. Álfablót on päivä, jolloin kiitän ja kunnioitan oikeastaan koko henkimaailmaa. Blottini ei välttämättä noudata tuota aasauskoisten kaavaa vaan se voi olla alttarin rakentamista, lapsille Halloweenjuhlan luomista ja heidän esivanhemmistaan kertomista, rummuttamista, ulkona tähtitaivaan alla istumista ja juomauhria, se voi olla matka henkimaailmaan tai se voi olla istumista yöllä hautausmaalla. Se voi olla mitä tahansa, mutta aina se on kiitollisuutta.

Comments are closed.