Loitsujen kirja, Marjut Hjeltin toimittamana
Kirjan takakansi lupaa seuraavaa.” Loitsujen kirja vie lukijan maagiseen aikaan, jolloin enteiden tarkkaileminen ja loitsiminen kuuluivat suomalaisen kansan arkeen. Esivanhemmillamme oli loitsuvarasto lähes joka lähtöön: loitsuilla sytytetään tai kylmennetään rakkaus, parannetaan sairauksia, torjutaan varkaita, suojellaan kotieläimiä ja vaikutetaan sääilmiöihin. Suomalaisella loitsuperinteellä on yhteisiä piirteitä myös muinaisten kulttuurien kuten Egyptin ja Mesopotamian maagisen tradition kanssa. Marjut Hjelt on palkittu tietokirjailija, joka on julkaissut kirjoja erityisesti kansanuskon, tarinaperinteen ja kulttuurihistorian aloilta.”
Ensinnäkin täytyy sanoa, että Hjeltin toimittama loitsukirja on hyvin laaja ja siihen on kerätty suuri määrä erilaisia loitsuja, mutta kirja on jotenkin kaikesta huolimatta irrallisen tuntuinen.
Irrallisuuden tunne syntyy melkein alkusivuilta asti. Johtuen siitä, että kirjassa käydään hyvin pintapuolisesti läpi vaivaisten kuuden sivun verran taikuuden elementtejä, loitsuja osana magiaa ja taikuutta menneessä maailmassa. Kun otetaan huomioon, että kirja keskittyy vain ja yksinomaan suomalaisiin loitsuihin, niin alkuteksteissä olisi ollut relevanttia puhua nimenomaan suomalaisesta näkökulmasta. Nyt kirjassa vedettiin suorastaan mutkia suoraksi väittäen ilman minkäänlaista siltaa, edes aasin siltaa, että suomalaisilla loitsuilla on yhteisiä piirteitä Egyptin ja Mesopotamian maagisen tradition kanssa. Näin epäilemättä on, mutta välissä on tuhansia vuosia ja tuhansia tapahtumia ja polkuja, jotka johtivat siitä yhtymäkohdasta siihen aikakauteen, jolta loitsut Suomessa ovat, ja ne olisivat ansainneet edes maininnan. Suomalaisilla on hyvin rikas mytologia ja uskomustraditio omasta takaa, joka ehdottomasti olisi pitänyt tuoda esille. Nyt tavallaan yritetään tehdä suomalaista traditiota hienommaksi liittämällä se menneiden kulttuureiden traditioihin, mutta suomalainen perintö on aivan yhtä rikas ja kunnioitettava kuin muinaisten egyptiläistenkin, joten mielestäni olisi kannattanut pysyä uskollisena sille. Varsinkin kun kaikki loitsut kirjassa ammensivat nimenomaan suomalaisesta mytologiasta, historiasta ja perinnöstä.
Kirja toimii hyvin sellaiselle, joka on vasta aloittelemassa loitsujen maailmassa, mutta kokeneimmille tai syvällisempää suomalaista loitsuista tietoa kaipaaville on edelleen olemassa vain yksi loitsukirja, nimittäin Elias Lönnrotin toimittama Suomen Kansan Muinaisia Loitsurunoja. Jo vuonna1880 ilmestynyt teos sisältää loitsuja melkein 400 sivun verran ja Lönnrotin kirjassa on muuten se myös kaipaamani laaja esipuhe suomalaisten vanhasta loitsu- ja taikaperinteestä.
Kirjailija: Marjut Hjelt toim.
Kustantaja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
E-kirjan julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 280
ISBN 9789522229441