”Kunnia ennen kaikkea” ja muut viikinkiajan hyveet

”Kunnia ennen kaikkea” ja muut viikinkiajan hyveet

Usein kun halutaan puhua vähättelevään sävyyn elämästä pohjolassa ennen kristinuskon saapumista, mainitaan, miten sen ajan ihmisille kunnia oli tärkein arvo kaikista ja miten se on elämänarvona huonompi kuin esimerkiksi kristilliset arvot. Nykyään puhutaan myös kunniakulttuureista, joissa tärkeintä on säilyttää kasvonsa muiden silmissä, kostaa loukkaukset välittömästi sekä mielellään välttää toisen loukkaamista viimeiseen asti, jottei jouduttaisi koston kierteeseen. Kumpikaan käsitys kunniasta, kristittyjen tai kunniakulttuurien, ei vastaa sitä kunniakäsitystä, joka viikinkien aikaan oli.

Kunniaa käsitteenä tai arvona ei voi määritellä meidän ajan käsitteiden mukaan, koska kyseessä on käsite, joka eli tuhansia vuosia sitten. Sitä ei myöskään voi määritellä kristinuskon määritteiden mukaan, koska kristinuskon maailmankuva eroaa sen aikaisen ihmisten maailmankuvasta (siis ennen kuin heidät käännytettiin, jolloin käsitteiden sisältö muuttui) eli käsite on kulttuurisidonnainen. Rohkeus, rehellisyys ja muut hyveet, joita pohjolassa tuolloin arvostettiin eivät myöskään liittyneet jumaliin. Ne olivat arvoja tai hyveitä itsessään. Hyveet eivät siis olleet jumalilta saatuja tai olleet jumalien vaatimuksia kuten kristinuskon hyveet.

Käsitteen todellista merkitystä voi yrittää tarkastella tarkastelemalla sen aikaisia vastakäsitteitä. Siis mitä kunnia ei ollut. Saagojen mukaan kunnian vastakäsitteitä olivat muun muassa häpeä, arvottomuus, toimiminen arvottomasti. Saagoissa esiintyy myös määritelmä ”toimia pikkuihmisten lailla/tavalla”, jolla tarkoitettiin ihmistä, jolla oli heikko luonteenlaatu, joka ajatteli vain itseään ja omaa etuaan sekä oli ahne.

Elää kunniallisesti tarkoitti viikinkiaikana sitä, että ihminen eli hyvin. Sellaista elämää, jota hyvä ihminen elää tai pitäisi elää. Eli ihmiset elivät sellaisten ohjeiden mukaan, jotka olivat periytyneet sukupolvelta toiselle aina aikojen alusta asti. Siihen aikaan kunniakäsitys piti sisällään kaikki ne hyveet, joita arvostettiin.

Kunnia edellytti vieraanvaraisuutta. Vieraille ja satunnaisille kulkijoille tarjottiin aina jotakin ruokaa tai juomaa. Näin voitiin myös varmistaa, että itsellekin tarjottiin ruokaa, kun sitä matkoillaan tarvitsi. Vieraanvaraisuudella tarkoitettiin myös ruoan ja tarvittaessa muun avun antamista sitä tarvitseville vähäosaisille. Sukulaisista pidettiin huolta heidän kuolemaansa saakka.

Islantilaisissa saagoissa kerrotaan lukuisista tapauksista, joissa ihmiset ovat auttaneet hätään joutuneita ihmisiä joutuen itse vaaraan. Jopa monissa sodissa, joista saagoissa kerrotaan, viholliset auttoivat toisiaan antaen vettä, uusia aseita tai mahdollisuuden levätä hieman. Wilhelm Grönbech kertoo kirjassaan vastaavasti Vor Folkeæt i Oldtiden ”törmänneensä pohjoisen kansoissa yhteiskuntaan, joka perustuu yhteenkuuluvuuteen, uhrautuvuuteen, velvollisuudentuntoon ja yhteiskuntaan, jossa jokainen yksilö on sitoutunut syntymästä kuolemaansa asti läheistensä huomioimiseen. ” Kyseessä oli hyve, jota me kutsuisimme tänä päivänä lähimmäisenrakkaudeksi. Toisaalta rahan ottaminen vastaan silloin kun se olisi vahingoittanut antajaa oli kunniatonta. Raha tai valta itsessäänkään ei tuonut omistajalleen kunniaa. Useiden rikkaiden ja valtaapitävien katsottiin olevan ylimielisiä muita kohtaan ja sitä pidettiin kunniattomana.

Kunniallista oli myös pitää antamansa lupaukset. Kunnian vuoksi oli aina kerrottava totuus, vaikka siitä olisikin huonoja seurauksia itselleen. Ihmisen oli oltava rehellinen, vaikka hintana olisi mikä. Uskollisuus kuului myös kunniakäsitteen alaisiin hyveisiin. Hyvä ihminen ei pettänyt toisia ihmisiä, eikä varsinkaan sukulaisiaan. Rohkeus oli myös yksi hyveistä sekä se, ettei näyttänyt pelkoaan. Miehen tuli myös käyttäytyä kuin oikea mies, eli hän ei esimerkiksi saanut käyttäytyä naismaisesti.

Riippumattomuus ja vahva omanarvontunto olivat myös kunniaan liittyviä hyveitä. Se ei tarkoittanut ylimielisyyttä, itsekkyyttä tai omahyväisyyttä vaan sitä, että ihmisen tuli itse päättää asioistaan, ottaa vastuu elämästään omiin käsiinsä ja kantaa myös vastuu teoistaan ja sanoistaan. Toisia ihmisiä ei saanut syyttää omista teoistaan eikä puolustella tekojaan valheilla tai tekosyillä. Kunnia vaati myös, että ihminen eli niin kuin puhui. Ei siis saanut puhua yhtä ja tehdä toista. Kunniallista elämää elävä ihminen oli myös viisas ja harkitseva. Hän ei kuitenkaan ollut nöyrä, siinä merkityksessä kuin kristilliset arvot määrittelevät nöyryyden. Ihmiset eivät kehuneet itseään tai pitäneet itseään parempina kuin muita, ainakaan ne, jotka halusivat elää hyvin ja kunniallisesti, mutta he eivät kuitenkaan ymmärtäneet sitäkään, että ihmisen pitäisi pitää itseään huonompana kuin on, kuten kristillisten pappien oppien mukaan olisi pitänyt tehdä. Heille uuden uskonnon nöyryys oli kunniatonta. Ihmiset olivat uskollisia toisilleen ja yhteisöilleen, mutta samalla he kieltäytyivät nöyrtymästä kenenkään vallan alle. Hyvänä esimerkkinä tästä, on humoristinenkin kuvaus, vuosina 855-932 eläneestä viikinkipäälliköstä nimeltä Rollo, joka taisteluissaan tapasi frankkikuninkaan Karlin. Tuolloin frankeilla oli tapana, että alamaiset saivat kunnian suudella kuninkaansa jalkaa. Kun kuningas pyysi Rolloa suutelemaan jalkaansa, tämä kieltäytyi sanoen, ”ettei ikinä polvistuisi kenenkään toisen polvien eteen, eikä suutelisi kenenkään jalkoja.” Frankkien anelujen jälkeen Rollo pyysi palvelijaansa suutelemaan kuninkaan jalkaa hänen puolestaan. Palvelija tempaisi kuninkaan jalan ilmaan, suuteli sitä seisaaltaan, sillä seurauksella, että kuningas mätkähti selälleen.

Viikinkiaikainen kunnia käsitteenä ei siis ole ihan niin yksioikoinen kuin sen usein halutaan esittää olleen. Historiallisista saagoista ja kirjoituksista käy ilmi, että viikinkien aikaan elettiin ilmeisesti nykykäsityksenkin mukaan hyvin korkeamoraalista elämää. Esimerkiksi eräässä Eddan saagassa (Sigdrifan laulussa) kerrotaan miten vanhempi henkilö ohjeistaa nuorempaansa (Sigurdia) elämään oikein. Hän neuvoo esimerkiksi välttämään kaikkea pahaa ja valheellista, olemaan aina rehellinen ja olemaan uskomatta kaikkea kuulemaansa.  Myös Havamalissa, joka on kirjoitettu huomattavasti myöhemmin kuin varsinaiseen viikinkien aikaan ja kirjoittajana oli kirkonmies Snorri Sturlusson, Odin antaa ohjeita hyvään elämään ja nämä ovat kaikki sellaisia, joita pidämme vieläkin moraalisesti oikeina. Siihen aikaan ihmistä, joka taisteli valhetta, pelkuruutta, vastuunkantamattomuutta, riippuvuutta, laiskuutta ja tekopyhyyttä vastaan pidettiin kunniallisena. Nämä hyveet varmasti moni allekirjoittaa vielä tänäkin päivänä ja nämä hyveet olivat olemassa jo kauan ennen kristinuskon tulon aikaa.

One thought on “”Kunnia ennen kaikkea” ja muut viikinkiajan hyveet

Comments are closed.

Comments are closed.