Kun kaikki ketuttaa kuin kuivan kesän oravaa

Kun kaikki ketuttaa kuin kuivan kesän oravaa

Palataanpa blogissa alkuun eli siihen mistä kaikki alkoi ja mikä on koko blogin tarkoitus. Itseasiassa blogin tarkoitus on levittää tietoutta seidristä, skandinaavisesta shamanismista, mutta mennään hetkeksi vielä syvemmälle, shamanismin ytimeen, henkiin ja niiden ohjaukseen. Se on tässä matkan varrella jäänyt omassa elämässäni viime aikoina liian vähäiselle huomiolle. Tämä postaus on henkilökohtaista diipadaapaa eli jos kaipaat raffia viikinkimeininkiä, niin tämä postaus kannattaa jättää lukematta. Jos taas olet hakusessa juttusi kanssa, niin kenties löydät tästä jonkun samaistumispinnan.

Olen ollut vedenjakalla reilut puoli vuotta liittyen omaan polkuuni. Kolmekymmentä vuotta olen tehnyt tätä omaa juttuani ja noudattanut suhteellisen tunnollisesti omaa traditiotani. Viimeisen puoli vuotta se on kuitenkin alkanut tuntua työläämmältä ja työläämmältä; asiat takkuavat, ihmissuhteet rikkovat ja rikkoutuvat, keho sanoo sopimuksia irti, blogialusta temppuilee, face ei toimi ja mieli on vetämätön ja maassa. Yleensä tässä vaiheessa annan vapaapudotukselle vallan, koska aika Hellin valtakunnassa on aina aikaisemmin pidemmän päälle tervehdyttänyt ja tuonut kipinän takaisin. Mutta ei tällä kertaa. Yllättäen olen kuullut samanlaista usealta shamanistisen polun kulkijalta, jopa niiltä kaikkein voimakkaimmilta on kadonnut kipinä ja tuntuu kuin kävelisi metrisessä umpihangessa. Tuntuu kuin olisi tavallaan joutunut tyhjään tilaan. Tilaan, jossa tuntuu vedottomalta, yhteydet henkiin ja kanssaihmisiin tuntuvat katoavan, tuntuu kuin olisi kadottanut suuntansa ja kaikki voimansa. Aivan kuin seisoisi kallionjyrkänteellä ja katsoisi alas. Järki sanoo, että käänny ympäri ja palaa polullasi taaksepäin niin kauan, että vastaan tulee uusi tienhaara, mutta henki sanoo, ”hyppää”. Voimat ovat kuitenkin niin kadoksissa, ettei sitä tee kumpaakaan, sitä vain seistä tönöttää siinä reunalla. Usein näissä tyhjissä tiloissa asuu viisaus ja tällaisten jälkeen polku on aina vain selkeämpi, mutta tämä tyhjyys on todellista tyhjyyttä.

Tein syksyllä henki-/shamaanimatkan/istunnon/meditaation tai miksi sitä kukin haluaakin kutsua, tavoitteena saada selvyys tämän tyhjäntilansyndroomaan. Vastaus tuli, selkeänä, mutta ei kovin mieluisana. Viesti oli, että on lähdettävä avartamaan reviiriä. On perehdyttävä syvällisesti toisiin traditioihin, oltava avoin, verkostoiduttava, yhdistettävä voimansa äiti maan hyväksi. Kaunista vai mitä? Ihmiselle, joka on ollut kovin urautunut omaan juttuunsa ja jopa kokenut toiset traditiot ajoittain vähintäänkin kyseenalaisina, tällainen käsky on melko pelottava.  Omalta mukavuusalueeltaan poistuminen on usein suorastaan vastenmielistä, mutta vuosikymmenien saatossa olen kuitenkin oppinut, että hengille vastaan hangoitteleminen on huomattavasti vaarallisempaa kuin vaikkapa veroviranomaisille vastaan hangoitteleminen ja se johtaa täydelliseen katastrofiin, joten valintaa ei ole.  Hengiltä ei kannata koskaan kysyä mitään, jos ei oikeasti ole valmis tekemään kuten he neuvovat, tämä lienee shamanismin ainoa sääntö ja ohjenuora.  Päätin siis totella ja ilmiintyä eri traditioiden kursseille, tapaamisiin yms. ja avartavaa on ollut, ei käy kieltäminen. Hyvin viisaita ihmisiä, jotka vain katsovat asioita hieman eri suunnasta tai näkövinkkelistä, mutta kuten olen sanonut, niin tarina on aina sama, riippumatta siitä kuka sitä kertoo.  Loppupeleissä shamanismissa on kyse samasta asiasta.  Ymmärrän henkien viestin. Voima on yhdistymisessä, ei eroavaisuuksien etsimisessä. Voima kasvaa, kun sitä täydennetään eri suunnista ja eri osaamisilla. Keho on kuitenkin vinkeä otus ja se reagoi voimakkaasti mielen metkuihin tai tässä tapauksessa mielen passiiviseen muutosvastarintaan. Puhutaan kärsimyskehosta.  Tai shamanismissa ei puhuta kärsimyskehosta, se on Eckhart Tollen, Kanadalaisen filosofin keksimä käsite. Shamanismissa ajatellaan vain, että keho reagoi, kun hengessä on häikkää ja tämän häikän aiheuttajia voi olla monia. Kärsimyskeho on kuitenkin mielestäni juuri oikea sana kuvaamaan sitä, mistä on kyse, joten käytän sitä. Viimeksi henget ohjasivat minut tilaisuuteen, jossa olivat läsnä usean eri tradition harjoittajia ja siellä tuli aivan yllättäen puheeksi juuri tämä kärsimyskeho, jota olen pähkäillyt tässä koko tämän tyhjäntilansyndroomani aikana. Kärsimyskeho on asia, josta en ole koskaan ajatellut teille kirjoittaa, koska on mukavampaa kirjoittaa jumaluuksista, myyttisistä olennoista ja riimutulkinnoista. Kärsimyskehon ymmärtäminen on kuitenkin niin olennainen osa shamanismia, että kaiken välttelemisen jälkeen päätin kuitenkin kirjoittaa siitä, ja nimenomaan shamanistisesta näkökulmasta eikä psykoterapeuttisesta tai (uskonto)filosofisesta näkökulmasta.

Osa ajattelee, että kaikki koostuu verkosta ja, että tähän verkkoon kohdistuu painetta, jota helpottaakseen osa verkossa olevista joutuvat toimimaan paineentasaajina. Tämä hirveä kohtalo johtaa siis siihen, että osalla ihmisiä on jatkuvasti selittämättömiä kipuja, sairauksia, oireita tai vähintäänkin jatkuva karvas vitutus. Oma käsitykseni tästä verkosta, eli omassa traditiossani Wyrdistä, ei kuitenkaan vastaa painekattilaa, eikä sitä sen vuoksi tarvitse kenenkään tasata. Yleisimmin ajatellaankin shamanismissa, että kaikki ihmisen kivut, sairaudet ja oireet ovat seurausta kolmesta ja vain kolmesta asiasta, MIKÄLI ne eivät ole selkeästi lääketieteellistä perustaa. Siis, jos ihminen tulee kotiin metsäreissultaan kaverin ampuma haulisto takalistossaan, niin silloin on kyse lääketieteellisestä ongelmasta ja sen hoito kuuluu terveydenhuoltohenkilöstölle. Sama pätee myös muihin lääketieteellisiin ongelmiin. Kun lääketieteelliset syyt on poissuljetut, niin tämän jälkeen selittämättömät oireet ovat seurausta kolmesta asiasta: 1. ristiriidoista ja epäharmoniasta 2. pelosta ja 3. sielunmenetyksestä. Kahdessa ensimmäisessä on oikeastaan kyse energian menetyksestä/vähyydestä ja ne itsessään altistavat erilaisille oireille. Kuinka monta kertaa olemme lukeneet pariskunnista, jotka ovat kuolleet hyvin lyhyen ajan sisällä toisistaan. Tässä sydänsuruun ja ikävään kuolemisessa on kyse usein juuri tuosta epäharmoniasta. Pelko ja ahdistus puolestaan muuttavat ihmisen immuunisysteemiä ja sen on tieteellisestikin todistettu lisäävän sairastuvuutta. Pelko myös avaa sellaisia portteja henkimaailmaan, joiden olisi parasta pysyä suljettuina. Sielunmenetys on vakavin ja usein se seuraa, mikäli kahta aiempaa ei hoideta tai sitten se syntyy jonkun hyvin dramaattisen ja rankan kokemuksen seurauksena. Vanha kansa puhui valkeaverisyydestä ja se johtaa hoitamattomana kuolemaan. Kärsimyskeho on shamanistisesti ajatellen seurausta kahdesta ensimmäisestä.

Kaikilla meistä on vastoinkäymisiä, ristiriitoja ja ainakin ajoittaisia pelkoja sekä ahdistuksia elämässään ja jokainen niistä jättää jäljen. Suurimmalla osalla nämä eivät kuitenkaan ole jatkuvasti elämässä läsnä ja ajatellaankin, että tämä kärsimyskeho voi olla tavallaan uinuva tai jatkuvasti päällä oleva. Uinuvassa tietyt asiat, kuten satunnainen lisääntynyt energiavaje, herättävät kärsimyskehon ja ihminen esimerkiksi tuntee fyysisiä oireita hetkellisten stressien aikana. Jatkuvasti päällä olevalla taas oireet ovat jatkuvia. Jotkut ihmiset elävät melkein yksinomaan kärsimyskehonsa kautta. Ei ole päivää, jolloin ei jostain juilisi tai kivistäisi, jos ei muuta niin ainakin pinnaa. Uinuvan kärsimyskehon heräämisen aistii usein ärsyyntymisen lisääntymisenä. Kaikki pännii, naapurit ovat ääliöitä, puoliso on tyhmä ja lapset liian hitaita. Tulee tunne, että haluaa loukata tai ainakin aloittaa riidan jonkun kanssa. Osalla se alkaa alakuloisuutena ja masennuksena. Tästä kärsimyskeho saa voimansa ja kohta kaikki vituttaa kuin kuivan kesän oravaa.Et kenties tajua sitä siinä hetkessä, mutta haluat lisää ja lisää kärsimystä ja ahdistusta, joko itsellesi tai ympäristöllesi. Saatat ajatella, että nyt tuo eukko puhuu ihan pehmosia, koska kuka nyt haluaisi lisää kärsimystä ja, että käytöksesi ja tunteesi ovat vain seurausta ympäristön toiminnasta. Jos kuitenkin saat hieman etäisyyttä niin huomaat, että ajatuksesi ja käyttäytymisesi ovat sellaisia, että ne nimenomaan ylläpitävät tätä ahdistusta ja kärsimystä. Osa shmanaaneista ajattelee, että kärsimyskeho on seurausta tarrahengestä tms. ja saattaa se joskus ollakin, mutta ihmisiin tunkeutuvat henget ovat kuitenkin niin äärimmäisen harvinaisia, että yleisin syy on kyllä ihmisen oma ego. Mitä enemmän ihmistä ärsyttää, sen itsekkäämmäksi ihminen tulee ja mitä itsekkäämmäksi hän tulee, sitä todennäköisempää on ärtyä kaikista muista, koska ”muut/yhteiskunta nyt vaan ärsyttää minua”.

Tästä kärsimyskehosta voi päästä eroon tai ainakin oppia hallitsemaan sitä. Kyse on omasta halusta. Osa tulee shamanistiseen hoitoon, jossa palautetaan ihmiselle energiaa ja tällä energialla hän pystyy tavallaan taistelemaan sitä heräävää kärsimyskehoaan vastaan. Tai oikeastaan siinä ei taistella vaan saadaan voimaa olla huomioimatta se. Ajatuksena on, että ihminen oppii hyväksymään sen, että hänellä on tällainen kärsimyskeho, mutta se ei määrittele häntä eikä hän suo sille sen enempää ajatusta. Kärsimyskehon huomioiminen ja varsinkin sen kanssa taisteleminen vain lisää sen voimaa. Osa käyttää tämän kehon heräämisen estämiseen tietoista positiivista ajattelua ja se toimii toki hyvin, mutta se vie paljon energiaa ja kun ihminen väsyy niin sieltä se taas putkahtaa esille ärsyyntyneempänä kuin aikoihin. Siksi siis shamaanit hakevat asiakkaalle lisää voimaa, jonka avulla jaksaa olla välittämättä. Osa elää tämän kärsimykehonsa kanssa niin kauan, että alkaa uskoa sen olevan hän tai ainakin voimakas osa hänen identiteettiään. Ihminen saattaa ajatella olevansa alakuloinen, helposti ärsyyntyvä tai aggressiivinen luonteeltaan. Tai sitten hän etsii koko elämänsä lääketieteellisiä syitä jatkuville epämääräisille kivuilleen. Mitä enemmän hän keskittyy kärsimyskehoonsa, sitä voimakkaammaksi kaikki nämä oireet tulevat. Ja jälleen kerran muistutan, että en nyt puhu lääketieteellisesti hoidettavissa olevista sairauksista tai niiden oireista. Se, ettei lääketiede löydä kaikille oireille selitystä ei vielä tarkoita, etteikö kyse kuitenkin olisi lääketieteellisestä ongelmasta. Tällainen ihminen ei halua menettää identiteettiään ja kärsimyskehon varaan rakennettua minuuttaan, ja hän joko torppaa täysin tällaisen puheen huuhaana tai sitten hän yrittää, mutta homma kaatuu hirvittävän voimakkaaseen sisäiseen vastustukseen. Kärsimyskroppa voimistuu ja ihminen ei enää näe sen ulkopuolelle. Tällaisen ihmisen hoitaminen on pitkä prosessi, mikäli he koskaan apua lähtevät hakemaankaan.

Niin, tämä kaikki alkoi siis siitä, kun huomasin oman kärsimyskroppani heräävän siitä ajatuksesta, että hyppäisin tuntemattomaan ja lähtisin avaamaan reviiriäni alueille, joita olin aiemmin jopa jollakin tasolla ylenkatsonut. Pääni mielestä kyse oli niin suuresta ristiriidasta, ettei se käy. Sen sijaan, että olisin heittäytynyt, niin jäinkin seisomaan siihen kielekkeelle ja mitä enemmän ajattelin sitä, miten typerää heittäytyminen olisi, sitä enemmän minua alkoi ärsyttämään ja kierre olikin valmis. Kärsimyskeho ja suunnaton raivostunut ego oli päässyt valloilleen. Mitä sitten tein? Sanotaan, että suutarin lapset ovat ilman kenkiä ja usein ihminen ei tajua/ehdi hoitaa tai auttaa itseään, mutta shamaanin on pakko, muuten hän ei voi olla avuksi muillekaan. Tein siis matkan, sain vastauksen, toimin vastauksen mukaan ja tukahdutin kärsimyskehoni. Yksinkertaista! No ei todellakaan, mutta ei elämän kuulukaan olla.

 

 

 

 

 

 

 

Keskitä huomio sisäiseen tunteeseesi. Ole tietoinen siitä, että kyseessä on kärsimyskeho. Hyväksy sen olemassaolo. Älä ajattele sitä. Älä anna tunteen muuttua ajatukseksi. Älä tuomitse ja erittele. Älä muodosta siitä identiteettiä itsellesi. Ole läsnä, pysyttele jatkuvasti sisäisten tapahtumiesi tarkkailijana. Ole tietoinen paitsi emotionaalisesta kärsimyksestä myös siitä joka tarkkailee, tyynestä katselijasta. Tässä on läsnä olevan hetken voima, oman tietoisen läsnäolosi voima. Tarkkaile sitten, mitä tapahtuu.

Mikäli näin on kohdallasi, tarkkaile kärsimykseen samaistumistasi. Ole hyvin valpas. Tarkastele sitä omituista mielihyvää, jonka saat siitä, että olet onneton. Tarkastele pakonomaista tarvetta puhua siitä tai ajatella sitä. Jos pysyt nostamaan sen tietoiseksi, vastustus päättyy. Voit kohdistaa silloin huomion kärsimyskehoosi, olla läsnä tarkkailijana ja panna alulle kärsimyskehon muuttumisen.

Vain sinä voit sen tehdä. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Mutta jos sinun onnistuu löytää joku syvästi tietoinen, olla hänen luonaan ja olla yhdessä hänen kanssaan läsnäolon tilassa, se voi auttaa ja nopeuttaa asiaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Comments are closed.