Kipakan palautteen viikko näemmä jatkuu ja sain melko suorasanaisen palautteen, joka kuuluu näin: ”olipas ikävä huomata sinun sittenkin kuuluvan niihin enkeli ja valoihmisiin, joiden käyttövoima on lässyn lässyn kiitollisuus ja muu päälle liimattu naiivius”. Minut tuntevat tietävät, että naiivius ei ikävä kyllä kuuluu persoonallisuuteeni kuten eivät enkelitkään harjoittamiseeni. Valoihmisiinkään en oikein katso kuuluvani, mutta siinä viestin lähettäjä oli oikeassa, että kiitollisuus on kyllä käyttövoimani.

Kiitollisuuden voi määritellä monella eri tavalla ja esimerkiksi Duodecimin terveyskirjasto määrittelee sen näin: ” Kiitollisuus on määritelty positiiviseksi tunnetilaksi, joka syntyy ottaessamme vastaan jonkin vapaaehtoisen lahjoituksen tai teon. Monissa uskonnoissa se on sisäänrakennettuna ja usein osana harjoitettavia rituaaleja. Positiivisen psykologian piirissä on kuitenkin osoitettu, että kiitollisuuden tunne voi olla hyödyllinen kenelle tahansa ihmiselle. Alan uranuurtaja Robert Emmons korostaa sen olevan vastalääke negatiivisille tunteille. Se myös merkitsee, että emme ota asioita itsestään selvinä ja annettuina, vaan osaamme arvostaa sitä, mitä meillä jo on.”  Valonkulkijat taas kuvailevat sitä useimmiten voimakkaimmaksi tavaksi kohottaa energioita. Kiitollisuus on heille kuin taikatyökalu, joka nostaa henkilön niin korkeisiin ulottuvuuksiin, että hän pystyy elämään koko elämänsä ihmeiden taajuuksilla ja nämä taajuudet auttavat kokemaan rakkautta, iloa ja pysyvää mielenrauhaa. Oma määritelmäni kallistuu enemmän tuon terveyskirjaston määritelmän suuntaan, mutta monet shamaanit kyllä määrittelevät kiitollisuuden nimenomaan tärkeimmäksi työkalukseen.

Mitä siis on shamanistinen kiitollisuus ja miksi sen harjoittaminen on niin voimallista. Tuossa ensimmäisessä määritelmässä on oikeastaan se ydin eli positiivinen tunnetila, joka syntyy ottaessamme vastaan jonkin vapaaehtoisen lahjoituksen tai teon. Shamanismissa nämä lahjoitukset ja teot tulevat shamanistisen polun kulkijalle päivittäin henkimaailmalta. Kiitollisuus siitä, että saa olla osa laajennettua käsitystä olemassaolostamme, osana paitsi materiaalimaailmaamme kuin myös henkimaailmaa ja kaikkeutta. Tämä kiitollisuus tulee oikeastaan automaationa siinä vaiheessa polkua, kun alkaa konkreettisesti huomaamaan miten shamanismi muuttaa elämää. Ihminen alkaa huomaamaan luonnon, eläimet, toiset ihmiset ja oikeastaan aivan kaiken täysin uusin silmin. Ja kiitollisuus tulee siis usein ihan itsestään. Tämä muutos saa ihmisen avaamaan silmänsä ja sydämensä vastaanottamaan tämän kaiken vielä suuremmissa määrissä. Ja shamanismissa tai henkien kanssa työskennellessä, mitä kiitollisempi ihminen on, sitä enemmän hän saa aihetta kiitollisuuteen. Suomeksi sanottuna, hänen yhteytensä henkimaailmaan voimistuu kiitollisuudesta. Kiitollisuus liittyy myös voimakkaasti ns. shamanistiseen näkemiseen, siis siihen, että näkee animistisesti hengen kaikessa olevassa. Shamanistinen näkeminen on nimenomaan hyvän näkemistä. Shamaani näkee esimerkiksi ihmisen ”yli” eli hän kykenee näkemään nimenomaan hengen ihmisessä. Sen saman hengen, joka on ihan meissä kaikissa ja kaikessa.

Elämme fyysisesti materiaalimaailmassa eli shamanistisesti ajatellen ns. keskisessä maailmassa, jossa lähes kaikki ei shamanistisin silmin näkemämme voi olla ahdistavaa, pelottavaa, väsyttävää, ärsyttävää ja stressaavaa. Kiitollisuus voi ajatuksena olla valovuosien päässä, kun aamulla herää kello kuusi ehtiäkseen töihin, ulkona sataa kaatamalla, sateenvarjo hajoaa tuulessa ja linja-auto porhaltaa juuri nenän edestä, pysäkillä odottaa kaikesta valittava seinänaapuri ja töissä odottaa kasa tekemättömiä töitä. Miten olla kiitollinen, kun yksikään asia ei ole mennyt kuten oli suunnitellut, ja pienempiä sekä suurempia vastoinkäymisiä tulee tasaisena virtana. Sanotaan, että ihminen saa mitä tilaa tai, että ihminen saa enemmän sitä, jota hänellä jo on. Eli jos kaikki menee perseelleen ja fiilis on jatkuvasti alakuloinen ja ärsyyntynyt, niin tämän logiikan mukaan sitä tulee samassa suhteessa vain lisää. Tässä piilee toinen vastaus tuohon kiitollisuuteen. Ihmisen pitää alkaa tietoisesti tilaamaan jotakin muuta kuin sitä jatkuvaa paskamyrskyä.

Osa ihmisistä on syntynyt sikäli onnellisten tähtien alla, että heille tietynlainen peruspositiivinen elämänasenne on tullut syntymälahjana, mutta muutkin voivat opetella ja kerran tietoisesti tunnistaessaan kiitollisuuden tunteena, myös laajentaa sitä elämässään. Kaikki, jolla on lapsia tietävät sen tunteen, kun lapsi esimerkiksi nukahtaa syliin ja sitä vain haluaisi, että aika pysähtyisi ja sen onnen sekä kiitollisuuden tunteen voisi pitää ikuisesti. Kiitollisuuden tunteen voi myös tunnistaa, kun istuu kukin mieleisessään maisemassa mieleisessään säässä, esimerkiksi siis vaikka rantakalliolla lämpöisen tuulen pörröttäessä hiuksia ja auringon lämmittäessä tai sateella metsässä sammalmättäällä istuessa tai rapsuttaessaan lemmikkiään yms. Jokaisella on jokin hetki elämässä, jonka olisi halunnut jatkuvan ikuisesti ja jonka kokemisesta on kokenut iloa. Tämän saman ilontunteen voi saada ihan itse aikaiseksi muissakin tilanteissa. Optimisteille se ei ole ongelma eikä mikään, mutta muut joutuvat kyllä alkuun tekemään hieman töitä periaatteella, jota amerikkalaiset kutsuvat ”fake it until you make it”. On siis ihan tietoisesti alettava näkemään niitä hopeareunuksia kaikissa mahdollisissa pilvissä ja tietoisesti jätettävä ne itse pilvet näkemättä. Varoituksen sanana sanottakoon, että tämä vaihe, jossa jatkuvasti tuo vain positiivisia asioita esille, ärsyttää yleensä kanssaihmisiä ihan pirusti.

Usein ihmiset sekoittavat tässä fyysisessä todellisuudessa syntyviä tunteita epäkiitollisuuteen tai pahimmassa tapauksessa alkavat kieltämään negatiivisia tunteitaan peläten, että he ovat epäkiitollisia tuntiessaan satunnaista ärsyyntymistä, vihaa tai kiukkua. Tällaisilla tunteilla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä sen pohjimmillaan olevan kiitollisuuden kanssa, vaan ne kertovat enemmänkin esimerkiksi temperamentista. Läpeensä kiitollinen ihminen voi olla temperamentiltaan äärimmäisen tulinen tai lehmänhermoisen rauhallinen. Tulisieluisinkin kiitollinen ihminen pääsee kuitenkin näiden tunteiden ohi, eikä jää niihin rypemään saati, että alkaisi kostamaan. Eli hän kykenee tunteestaan huolimatta näkemään sen hyvän (ja olemaan kiitollinen).

Tätä tarkoitan kiitollisuudella. En sitä päälle liimattua -minun on oltava kiitollinen ja loputtoman kärsivällinen ollakseni muiden silmissä hyvä ihminen -tyyppistä kiitollisuutta, joka kuuluu erityisesti ulkokultaisiin valtauskontoihin. Shamanistinen kiitollisuus ei lähde siitä, että pitäisi todistaa mitään kenellekään, vaan se tulee loppupeleissä yhteydestä henkimaailmaan, kuten aivan kaikki shamanismissa.