Keskikesänjuhla

Keskikesänjuhla

Wikipedia tietää kertoa, että juhannus tarkoittaa valon ja keskikesän juhlaa, jota vietetään kesäkuussa kesäpäivänseisauksen tienoilla. Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa juhannus on ollut alun perin muinaisuskontoon liittyvä juhla. Monet kristilliset kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan syntymäpäivänä, mistä tulee nimi juhannus. Joissakin murteissa juhannusta kutsutaan myös mittumaariksi ja kotimaisten kielten keskuksen mukaan se on käytössä vain paikoin läntisessä Suomessa. Tämä sana on alkuaan ruotsalainen laina (midsommar ’keskikesä’; suomen vanhassa kirjakielessä mitsu-, metsumaari(a)), mutta meillä se on loppuosaltaan liittynyt kansanetymologisesti Maria-nimeen.

Juhannusta vietettiin alun perin vuoden valoisimpana päivänä eli kesäpäivänseisauksen aikaan, josta katolinen kirkko siirsi juhlan vieton kesäkuun 24. päivään eli vietettäväksi puolta vuotta ennen joulua, ja Suomessa sitä vietettiinkin viikonpäivästä riippumatta aina 24. päivä vuoteen 1954 saakka. Juhannuspäivää vietetään nykyään Suomessa ja Ruotsissa kesäkuun 20.–26. päivälle osuvana lauantaina. Pakanallisena juhlana sitä vietetään edelleen nimenomaan kesäpäivänseisauksen aikaan, vuorokauteen, jolloin päivä on pisimmillään ja yö lyhimmillään. Tänä vuonna se osuu torstaille kesäkuun 21. päivään. Kesäpäivänseisaus houkuttelee myös esimerkiksi Ison-Britannian Stonehengeen vuosittain jopa tuhansia pakanahenkisiä juhlijoita odottamaan auringonnousua ja vuoden pisintä päivää.

Kuva © Andrew Dunn, 21 June 2005

Juhannus on siis edelleen yksi pakanallisimmista pyhistä, joita vietämme. Ruotsalaisten ja Suomen ruotsinkielisten seutujen edelleen ylläpitämän perinteen eli juhannussalon koristelun, noston ja sen ympärillä tanssimisen on katsottu olevan suoraan pakanallisten aikojen juhannusuhlista peritty tapa. Kukkasin ja nauhoin koristellun salon tai tangon on katsottu symboloineen Frejtä, joka on usein kuvattu ylisuuren sukupuolielimen omaavana hedelmällisyyden perikuvana. Salon toivat paikalle ja pystyttivät miehet, ja salkoon ripustettavat renkaat puolestaan toivat paikalle ja salkoon ripustivat, nimenomaan naiset. Ei tarvitse omata kovinkaan vilkasta mielikuvitusta tajutakseen mitä nämä symbolit edustavat. Osa modernin ajan aasauskoisista näkee juhannussalon myös symboloivan maailmanpuu Yggdrasilia.  Viikinkiaikaisissa juhannusjuhlissa kunniapaikalle kutsuttiin tuolloin ja kutsutaan nykyäänkin nimenomaan Frej ja Freija. Keskikesä on kasvun ja rakkauden ja sukupuolisuuden aikaa, jota nämä jumaluuden symboloivat. 

Juhannukseen valmistautuminen alkoi suursiivouksella ja kodin sekä pihapiirin koristeluilla. Pihoille tehtiin useimmiten koivuista lehtimajoja ja huoneisiin ripoteltiin haavan- ja pihlajanlehtiä, joiden ajateltiin suojelevan kotia vainajilta tai pahoilta hengiltä. Portaiden, ovien ja ikkunoiden pieliin pystytettiin nuoret ja vastakaadetut juhannuskoivut. Koivunoksista myös sidottiin tuoreita vastoja tai länsi-suomalaisittain vihtoja. Koivu on liitetty suomalaisessa perinteessä vainajiin ja ns. karsikkoperinteeseen, jossa puunrunkoon merkittiin vainajan syntymä- ja kuolintietoja eli ns. pilkkoja, mutta nuori koivu ei toiminut karsikkona, vaan se liitettiin nimenomaan hedelmällisyyteen. Navettojen portinpielissä sen ajateltiin takaavan karja- ja maito-onnen. Juhannussaunassa käytiin poikkeuksellisesti jo päivällä, jotta illalla oltiin puhtaina valmiina vastaanottamassa yötöntä yötä.

Yöllä poltetiin juhannuskokkoja. Suomessa juhannuskokkoja poltettiin aluksi maan itäisissä ja pohjoisissa osissa, mistä tapa lopulta levisi 1900-luvun aikana koko maahan.Aikaisemmin maan länsiosissa poltettiin myös helavalkeita ja pääsiäiskokkoja. Jälkimmäinen perinne elää edelleenkin Pohjanmaalla. Myös syksyllä mikkelin tai kekrin aikaan poltettiin kokkoja. Kokkojen polttaminen liittyi satoisuuden sekä karjan ja ihmisten menestyksen tuottamiseen sekä noitien ja vainajien torjuntaan. Kokkoihin liittyi myös magiaa ja ajateltiin muun muassa, että juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka pääsee pian naimisiin.

Juhannuksena on tehty runsaasti erilaisia juhannustaikoja.  Juhannustaiat pohjautuvat suoraan viikinkinaisten juhannusyön rituaaleista, joissa yritettiin ja yritetään vieläkin, saada vastauksia rakkauteen liittyvissä asioissa. Naimaikäiset tytöt koettivat saada selville tulevan sulhasensa esimerkiksi kiertämällä kolmesti saunan ympäri ja kurkistamalla lakeisesta sisään tai katsomaan keskiyöllä alastomana lähteeseen. Juhannussaunassa valmistauduttiin houkuttelevammaksi kosinnan kohteeksi lukemalla loitsuja ja kylpemällä kukista tehdyllä vastalla/vihdalla. Juhannuspäivä oli suotuisa myös erilaisten enteiden katsomiselle. Silloin katsottiin säitä, satovuotta ja karjaonnea. Viikinkiaikana ei kristinuskon moraalikäsitykset ohjanneet ihmisten toimintaa ja onkin esitetty väitteitä, että juhannuksen aika ja erityisesti juhannusyö oli hyvin seksuaalisesti vapautunutta aikaa. Juhannustaikoihin kuuluva niityn kasteessa alasti kieriskelemisen ajateltiin viikinkiaikana lisäävän nuorten naisten hedelmällisyyttä. Kasteen katsottiin muutenkin juhannusyönä olevan poikkeuksellisen vahvaa ja sitä saatettiin kieriskelemisen lisäksi myös kerätä talteen myöhempää käyttöä varten. Nuoret naiset myös loikkivat yöllä sammuneen juhannuskokon savun yli lisätäkseen seksuaalisia halujaan. Usein olut pantiin alulle juuri juhannuksena, koska sen ajateltiin tulevan poikkeuksellisen vahvaksi silloin. Ajateltiin myös, että juhannuksen aikaan alullepannut lapset olivat voimakkaampia ja terveempiä.

Yleinen nykypäiviin säilynyt taika on myös tapa laittaa tietty määrä, esimerkiksi seitsemän, tai aasauskoisilla aina yhdeksän, erilaista kukkaa tyynyn alle juhannusyöksi. Nukkuessa pitäisi sitten aviopuolison ilmaantua unessa. Toinen yleinen taika on kävellä juhannussaunan yhteydessä takapuoli edellä kohti puupinoa. Mihin halkoon takapuoli osuu, sellaisen rakastajan saa. Jos halko on halkaistu, se on toisen naisen varattu mies tai leski, ja jos puu on kokonainen, mies tulee täysin omaksi. Saniaisen (joka ei siis kuki koskaan), saattoi uskomuksen mukaan nähdä kukkivan vain juhannusyönä. Silloin kukka piti kiireesti poimia. Kukka toi poimijalleen mahtavia taikavoimia. Teerijärvellä puolestaan oli tapana kaivaa maahan kuoppa ja asetella kuopan ympärille kiviä, joissa kaikissa oli kyläläismiesten ja -naisten nimiä tai symboleja, jotka kuvastivat tiettyjä ihmisiä. Jos joku näistä kivistä yön aikana putosi kuopan pohjalle, niin kyseinen kivi kertoi tulevan puolison nimen.

Juhannusyö -vuoden pisin yö- on magian, rakkauden, hedelmällisyyden ja sukupuolisuuden aikaa, näin ovat jumalat ja jumaluudet päättäneet! Nauttikaa pohjolan kauniista keskikesästä, hyvästä ruoasta ja juomasta sekä toisistanne. Kohta on taas edessä pitkät pimeät yöt ja lyhyet päivät, jolloin ainoan ilon saattaa tuoda se juhannuksena alulle pistetty olut.

 

Comments are closed.