Sivusin riimuja jo pintapuolisesti täällä ja täällä, joten en kirjoita enää niiden historiasta vaan otan tähän nyt hieman erilaisen näkökulman ja tarkastelen niitä pintapuolisesti seidrin näkökulmasta. Pintapuolisesti siksi, että riimujen oppimiseen menee vuosia, eikä niihin ole olemassa sellaista ”oikotie onneen” tai ”runes for dummies –opi tulkitsemaan riimuja viikossa” versioita, joten pintapuolinen käsittely on ainoa vaihtoehto.

Tiedän, että varsinkin Suomessa riimuja käytetään mielellään kuten tarot-kortteja, mutta niillä ei ole mitään tekemistä tarotkorttien kanssa, eikä kukaan opi tulkitsemaan riimuja kenenkään, vaikkapa netistä printtaamillaan, ohjeilla tai tulkinnoilla. En mitenkään kyseenlaista tarot-kortti-tulkinnan osaamista, mutta usein se tunnutaan tehtävän täysin lonkalta ja suhtaudun siihen täsmälleen samalla tavalla kuin riimujen käyttämistä samalla periaatteella eli, että riimuille on annettu yleiset merkitykset ja sitten niitä luetaan ja tulkitaan.  Minulle tällainen suhtautuminen riimuihin on rinnastettavissa harmittomaan ajanvietteeseen, mutta jos joku alkaa tekemään päätöksiä sen perusteella, että riimut keskiaikamarkkinoilta ostanut kaveri nostaa kolme riimua ja sitten ”tulkitsee” ne sinulle, on sulaa hulluutta.

Seidr suhtautuu riimuihin kuin pyhiin työkaluihin. Ne ovat jumalilta saatuja välineitä ja niiden avulla voidaan tehdä, jos jonkinmoista, mutta kuvatun kaltaista puolivillaista ennustamista ei. Tai tottakai voi, mutta sillä ei ole sen enempää merkitystä kuin päivän horoskoopilla iltapäivälehdessä. Riimut shamanistisesta näkökulmasta eivät ole kirjaimia vaan dynaamisia prosesseja, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa ja ”puhuvat” käyttäjälleen kukin eri ominaisuuksilla eri aikoina ja eri tarpeisiin.  Riimuilla on omat perusmerkityksensä, mutta shamanismin mukaan riimut eivät vain ole, vaan ne elävät ja niillä on henki. Riimut ovat tavallaan alkuäänteitä ajalta, jolloin aikaa ei edes vielä ollut ja siksi shamaanit käyttävät riimuja usein juuri laulamalla ja ääntelemällä niitä.  Riimuissa asuu suunnaton viisaus ja sillä tavalla niitä pitäisi myös kohdella. Ne eivät koskaan alistu ihmisen ohjattavaksi tai ennustamisen välineiksi epäkunnioittavan ihmisen käsissä, joten on hieman naivia kuvitella, että ”tuosta vain nappaan muutaman riimun ja katson kirjasta tulkinnan siitä mitä tänään tapahtuu”. Riimut eivät toimi niin.

Riimuissa olevaa voimaa on aina käytetty loitsujen tekemiseen. Niillä suojauduttiin pahalta tai vihollisilta, niillä kirottiin, niillä tehtiin lemmennostatuksia ja niillä parannettiin. Saagoissa löytyy kertomuksia siitä, miten niitä saatettiin myös käyttää vahingossa väärin. Eräässä saagassa isä laittoi riimuja vakavasti sairaan lapsensa vuoteen alle kuvitellen niiden auttavan, mutta lapsen tila vain paheni. Lopulta taloon tuli ihminen, joka osasi käyttää riimuja ja hän huomasi, että isä oli laittanut sinne riimut, jotka itseasiassa pahensivat lapsen sairautta. Uudet riimut laitettiin tilalle ja lapsi parani. Nykyaikana ei pidä vaarantaa kenenkään terveyttä, vaan mennä lääkäriin, jos kyseessä on lääketieteellinen ongelma, eli tunsipa riimunsa tai ei, niin lääkäri hoitaa lääketieteelliset ongelmat. Ideana tässä oli vain muistuttaa siitä, että osaamattomissa käsissä riimut voivat toimia asioita pahentaen. Erityisesti tätä näkee tapahtuvan ihmisille, jotka hakevat tulkintansa netistä, omaavat alkeellisia loitsimistaitoja ja sitten lähtevät yhdistämään näitä kaivertaen vaikkapa riimuilla loitsuja päreisiin. Riimujen yhdistäminen (englanniksi bindrunes) ei vain satu olemaan sama kuin jos kirjottaisi kirjaimilla loitsunsa. Se voi näyttää hauskemmalta, mutta riimujen yhdistäminen muuttaa niiden olemusta ja merkitystä, ja jos niitä ei tunne, niin loitsu voi kääntyä tekijäänsä vastaan.

Riimujen käytöstä tällaisessa, noh magiassa tai taikuudessa, ei löydy muita kirjallisia lähteitä kuin keskiaikaisissa kirjoituksissa siis saagoissa olevat kirjoitukset. Niissäkin riimujen käyttö mainitaan ohimennen kuin itsestäänselvyytenä, kuten tuossa saagassa isästä ja sairaasta lapsesta. Mistä riimut ovat tulleet ja, mikä vielä tärkeämpää, miten niitä käytetään, ei löydy kuin kaivelemalla. Läntiseltä Götanmaalta aikoinaan, kirjaimellisesti kaivelemalla, löydetystä riimukivestä noin vuodelta 600 löydettiin teksti, jossa sanotaan, että ”riimut ovat periytyneet mahtavilta voimilta”. Sen enempää selitystä kivestä ei löytynyt. Snorrin Eddoista löytyy useampi maininta riimujen synnystä ja käytöstä. Tässä jakeet suomennettuina versioina.

Korkean runo (suom. Aale Tynni 1982)

80. Varmaa on tämä:

jos tutkit riimuja,

Jumalilta saatuja

mahtajain sauvoja,

jotka väkevä puhuja värjäsi,

     on viisainta olla vaiti.

 

111. Nyt on puhujain tuolilta

puhuminen;

olin Urdrin kaivolla,

katselin vaiti,

katselin, mietin,

kuulin kun kertoivat miehet,

sanoivat riimujen salat,

ei säästetty neuvojakaan

Korkean salin luona,

Korkean salissa… (Korkean sali on Odinin sali ja puhuja on Odin itse)

 

112. Tiedän, että riipuin

tuulisessa puussa

yhdeksän yön ajan,

olin keihäällä isketty,

Odinille annettu,

uhrina itselleni itse,

(siinä puussa, josta

kukaan ei tiedä, mistä juuresta

se juontuu.)

 

113. Ei leipää tuotu,

ei tarjottu sarvea,

tähystin alaspäin tarkoin,

otin vastaan riimut,

huutaen otin,

sen jälkeen putosin puusta.

 

114. Saat löytää riimut

ja ratkaista sauvat,

suuret sauvat,

mahtavat sauvat,

suurpuhuja ne värjäsi,

vallan loivat

ja kaiversi Jumalten korkein,

 

115. Jumalista Odinn,

haltijoista Dainn,

kääpiöiden kansasta Dvalinn,

jättein puolesta

piirsi Asvidr,

ja eräitä tein myös itse.

 

116. Tiedätkö, miten piirretään?

Tiedätkö, miten ratkaistaan?

Tiedätkö, miten värjätään?

Tiedätkö, miten tutkitaan?

Tiedätkö, miten rukoillaan?

Tiedätkö, miten lyylitetään?[1]

Tiedätkö, miten lähetetään?

Tiedätkö, miten uhrataan?

 

117. Kahdennentoista taidan,

jos korkealla puussa

havaitsen hirtetyn miehen,

niin riimut teen

ja värjään riimut,

että elpyy mies

ja pystyy puhelemaan.

 

Egil Skallagrimssonsin saaga (jae 215)

 Ei kenenkään, joka ei sitä osaa

pidä riimuja piirtää.

Monet eksyvät riimujen pimeyteen.

Näin kymmenen luuhun piirrettyä salaista riimua,

jotka ovat kauan aiheuttaneet naiselle sietämättömiä tuskia.

Korkean runon jakeita 112-113 on pidetty shamanistisena rituaalina riimujen saamiseksi. Odinhan oli seidrin harjoittaja, shamaani. Useissa kulttuureissa tietoisuuden tasoa shamaanimatkoilla pyritään muuttamaan paaston avulla, ja pää alaspäin roikkuminen tekee varmaan pidemmän päälle saman.  Egil Skallagrimssonsin saagassa kosiomies oli yrittänyt piirtää riimut, joilla saisi naisen rakastumaan itseensä, mutta lopputulos kääntyi tässäkin tekijäänsä vastaan karmealla tavalla.

Riimu alkuperäisenä sanana “runa” muuttui matkalla suomeen runoksi, (joka siis myös tarkoittaa vanhaa itämerensuomalaista ns. kalevalamittaa viljelevää laulukulttuuria) ja saksaksi kuiskaukseksi. Norjaksi runa tarkoittaa taikomista tai ennustamista ja Norjan saamelaiset kutsuivat rumpuaan runebommeksi. Nämä merkitykset eivät puhu sen puolesta, että riimut olisi liitetty (vain) kirjoittamiseen vaan johonkin alkukantaisempaan.

Riimuista on olemassa Skandinaviassa oikeastaan kolme erilaista versiota, jota käytetään magiassa. Perinteinen Futhark, jonka nimi muodostuu kuudesta ensimmäisestä aakkosesta. Pohjoismaisen kantakielen aikaisesta Futharkista puhutaan vanhempana Futharkina, vanhempana riimurivinä tai vanhempina riimuina erotuksena myöhemmin käytetyistä. Kuvista näkyy ero näiden välillä. Yleisimmin riimuista käytetään nimenomaan vanhempaa Futharkkia. Tosin valtaosa skandinaavisista riimutaitajista käyttää ns. Utharkkia, joka eroaa Futharkista alkukirjaimensa suhteen. Uthark kytkettiin aikoinaan numeroihin ja Sigurd Agrell keksi 1920-luvulla, että näillä numeroilla on suuri merkitys riimujen käytössä. Osa kuitenkin käyttää tätä järjestelmää vain siksi, että se vastaa luomiskertomusta (siis skandinaavisen muinaisuskon luomiskertomusta).

Tähän kohtaan minun pitäisi nyt laitaa kauniit kuvat kustakin 24 riimusta ja selkeät ohjeet miten niitä tulkita, mutta en tee niin, koska se ei palvele ketään. Ei ole oikotietä onneen. Jos haluaa oppia tuntemaan riimunsa, on se tehtävä muulla tavalla kuin lainaamalla suoraan muiden näkemyksiä tai kokemuksia. Riimuilla on tietty yhteinen ydin siis sellainen perusmerkitys, joka on kuvattavissa muutamalla sanalla ja sen tiedon pohjalta jokainen etsii sen oman merkityksensä eli lisää tietoa kyseisen riimun sisällöstä. Sen voi tehdä rumpumatkoilla kysyen sen sisältöä, istumalla yö ulkona muutamien riimujen kanssa, laulamalla samaa riimua niin kauan, että sen sisältö aukeaa, elä yhden riimun kanssa viikko ja katsoa mitä viikko pitää sisällään jne. 24 riimun oppimiseen voi mennä vuosi(a). Keinoja on yhtä monta kuin on riimujentaitajiakin, mutta netistä tai kirjoista se oppi ei suoraan tule.  Kaikkein vähiten voit luottaa valmiisiin selityksiin siitä mitä kukin riimu tarkalleen tarkoittaa, tai mitä se tarkoittaa sitten kun se on vielä ylösalaisinkin. Valmista itse riimusi ja kun lopulta saat jokaisen riimun kohdalta oman tulkintasi, kirjoita se ylös ja pidä sitä, ja riimujasi, aarteista arvokkaimpina.

Sen verran voin joustaa, että laitan yleiset, universaalit ydinmerkitykset:

[1] Norjaksi ja ruotsiksi lyylitetään on käännetty blotta kan eli suomennettuna voisi tarkoittaa pyhittää