Eilen (21.3) oli Pentin päivä ja vaikka nimi tuleekin latinalaisperäisestä nimestä Benedictus, joka tarkoittaa siunattua, niin Pentin päivää kutsuttiin Etelä-Pohjanmaalla maanläheisemmin Mato-Pentiksi. Silloin matojen eli käärmeiden sanottiin nousevan talvikätköistään lämmittelemään kallioiden ja kivien päälle auringossa. Muistan lapsena, miten meitä varoteltiin heränneistä ja liikkeissään vielä kohmeisista käärmeistä juuri maaliskuun lopussa. Varoitukset kaikuivat täysin kuuroille sekä valikoiville korville ja ainoa, jonka kuulimme, oli ”menkää katsomaan heränneitä käärmeitä”.  Usein niitä näkikin kauniisti kiepillä lämpimillä kallioilla. Lapsen silmissä käärme ei ollut paha, sen enempää kuin mikään muukaan eläin, ja muistan että istuskelimme pitkiäkin aikoja ihailemassa kyiden kaunista kuviointia, kunnes ne luikertelivat hitaasti omiin koloihinsa odottamaan seuraavaa aurinkoista kevätpäivää. Aikuisten suhtautuminen oli kuitenkin toisenlainen ja siksi varoimme visusti koskaan kertomasta näistä kevätpäivän kohtaamisista.

Käärmeisiin on aina suhtauduttu varauksella ja suurimpana syynä on luonnollisesti ollut kyykäärmeen puremista aiheutuneet mahdolliset kuolemat ja sairastumiset, mutta syypää on myös kristinusko. Käärme houkutteli Aatamin sekä Eevan perisyntiin ja kautta Raamatun käärmettä kuvataan kaikista eläimistä pirullisimmaksi. Ilmestyskirjassa puolestaan käärme yhdistetään jo ihan suoraan paholaiseen, joten on ymmärrettävää, että rippikoulunsa käynyt ja sen opit sisäistänyt, tappoi jokaisen kohdalleen osuneen käärmeen. Käärmeen tappamiseen tarvittiin kuitenkin usein rippikoulunoppien vastaisesti vanhan kansan käärmeen pidätyssanoja, jotka olivat siis loitsuja, joiden avulla käärmeen sai pidettyä paikallaan niin kauan, että sen sai tapettua. Myös laitumelle päästetty karja suojattiin loitsuilla käärmeenpuremia vastaan ja tiedetäänpä, että kristitytkin naiset ovat pyllyyttäneet karjan sen suojelemiseksi käärmeiltä. Yleensä siis pyllyytettiin (eli karja ajettiin ulos laitumelle emännän paljaan alaruumiin alta), jotta karhut ja muut metsänpedot jättivät karjan rauhaan. Käärmettä pidettiin yhtenä tautien ja sairauksien aiheuttajista ja näitä käärmeen aiheuttamia sairauksia hoidettiin jälleen kristinuskosta huolimatta mm. käärmeen syntyloitsulla.

Käärme nähtiin siis usein ihmisen ja karjan vihollisena, mutta vanha kansa näki käärmeen toisaalta myös onnentuoja, joka suojasi pahalta. Saatettiinpa pihapiirissä jopa elättääkin eli lyylittää käärmeitä, joita kutsuttiin mm. haltiakäärmeiksi.  Käärmeet saattoivat asustella asuintilojen lattioiden alla, navetassa tai pihapiirin koloissa sekä erityisesti haltia- tai pitämys/uhripuiden juurakoissa.  Nämä käärmeet eivät kuitenkaan olleet kyykäärmeitä vaan tarhakäärmeitä (eli ranta- ja kangaskäärmeitä), eivätkä ne olleet ”lemmikkejä” vaan niillä katsottiin olevan samanlaisia ominaisuuksia kuin haltioilla yleensäkin eli jos käärmettä kohdeltiin hyvin, niin talossakin pysyi onni. Jos taas käärmettä ei kunnioitettu tai se surmattiin, koittivat talolle huonot ajat. Pihapiirissä oli muitakin haltioita kuin käärmeet ja puut. Oli myös saunanhaltijat, riihenhaltijat sekä karjaa, peltoa tai maaomaisuutta hallitsevat haltijat. Kaikille näille uhrattiin keväällä karjan ensimaito ja erityisesti haltiapuille ja niiden juurella asuville käärmeille vietiin muinakin aikoina erilaisia talonantimia palkaksi suojeluksesta ja kiitokseksi esimerkiksi hiirien ja myyrien karkottamisesta. Vanha kansa ajatteli, että käärme oli kenties onnea tuovien ominaisuuksiensa lisäksi myös nimenomaan talon suojelija ja tässä suojeluominaisuudessa rakennuksien kynnyksiin saatettiin piilottaa kyykäärmeen päitä pienissä tuohisissa astioissa. Näin se suojeli taloa ja talonväkeä pahalta, joka saattoi tuolloin näyttäytyä tulipaloina, sairauksina, naapurin kateellisuutena ja pahana silmänä.

Käärme yhdistettiin myös onnen lisäksi tietoon, taitoon ja sitä on pidetty myös hedelmällisyyden, erotiikan ja muodonmuutoksen symbolina. Käärme liitettiin myös terveyteen ja esimerkiksi käärmeen nahka oli voimakas parannusväline ja lääke. Vanhan kreikkalaisen mytologian tarinan mukaan Asklepios-jumala pystyi herättämään kuolleita henkiin käärmeiden avulla. Myöhemmin käärmeitä alettiin pitää Asklepiokselle omistetuissa temppeleissä, joihin ihmiset hakeutuivat etsimään parannuskeinoja sairauksiinsa. Asklepioksesta tulikin lääketieteen jumala ja hänen sauvansa, jonka ympärille on kietoutunut käärme tai kaksi, on vielä tänäkin päivänä lääketieteen symboli.

Noidalle, tietäjälle tai shamaanille käärme ja käärmeen väki (voima) on voimallinen kumppani.  Käärmeet liikkuvat maanpinnalla, mutta yhtä nopeasti sukeltavat koloihinsa maan alle ja niiden on ajateltu olevan ns. alisen väkeä sekä kuljettavan tietoa alisen ja meidän maailmamme välillä eli toimivan välittäjänä ihmisten maailman ja tuonpuoleisen välillä. Käärmeiden johtajalla sanotaan olevan vatsassaan ns. käärmekivi, jonka se saattaa antaa sellaiselle, joka sitä auttaa. Kivi on korpinkiveen verrattava ainutlaatuinen onnen/magiakapine.  Sanotaan myös, että käärmeet toimivat oppaina juuri tuonpuoleiseen saapuneille, jotka eivät vielä löydä paikkoja.