Joulunoita-akka nimeltään Grýla

Joulunoita-akka nimeltään Grýla

Päivä on kohta pidentynyt melkein viidellä minuutilla talvipäivänseisauksesta, ja on aika palata arkeen aloittaen taas uuden alkavan vuodenkierron kunniaksi kertoilemaan tarinoita pohjoisen perimämme alkuhämärästä. Jouluna tuli puheeksi tuleva kevät ja pääsisäisnoidat, jotka perinteisesti herättävät yhtä varmasti kuin iänikuinen koirankakka keväällä -keskustelu, väittelyn siitä onko pääsiäisenä kiertävä noita trulli vai noita-akka ja kuuluuko heidän kiertää palmusunnuntaina vai lankalauantaina. Noh, kyseessä on itseasiassa kaksi täysin eri perinteeseen liittyvää pääsiäisakkaa, mutta tiesittekö, että myös pohjoismaiseen jouluperinteeseen liittyy voimakkaasti noita-akka? Hän on oikeastaan ikivanhaa norjalaista perua ja vaikuttaa nykyään enää Islannissa, jonne viikingit hänet aikoinaan tarinoiden muodossa veivät. Varsinaisesti jouluun hänet alettiin liittämään kuitenkin vasta 1600-luvulla. Tämä jouluakka, joka on hyvin kaukana joulupukin rusoposkisesta joulumuorista, tunnetaan nimellä Grýla. Ensimmäinen kirjallinen maininta hänestä löytyy Snorri Sturlussonin Eddasta, mutta hän kuuluu huomattavasti vanhempaan islantilaiseen taruun, joka kulki suusta suuhun perintönä sukupolvelta toiselle jo kauan ennen kuin Snorri tai hänen vanhempansa olivat edes syntyneet. On jopa epäilty, että tämä tarina Grýlasta olisi vanhin islantilainen kansantaru.

Grýla on ruma, alati nälkäinen äitisihminen, jonka epäillään kuuluvan jättien sukuun. Hänen lapsiaan ovat ns. joulupojat eli islanniksi jólasveinar, joista tunnetuimmat ovat nimiltään Leppur, Skreppur, Langleggur ja Leidindaskjóda. Joulupojat kiusaavat yhdessä mustan lemmikkikissansa, jólakötturinn, kanssa alle kuusivuotiaita lapsia Islannissa joulun aikaan, aiheuttaen harmia myös kokonaisille taloille ja tiloille. Grýla lähettää poikansa 13 yötä ennen joulua yksi kerrallaan vuorilta alas etsimään käsiinsä huonotapaisia pikkulapsia. Saapuen lopulta itse puolisoineen sulkien tuhmat lapset säkkeihin ja vieden heidät ruoaksi. Kissan puolestaan kerrotaan houkuttelevan lapsia, jotka eivät ole saaneet uusia riittävän lämpöisiä vaatteita jouluksi, ulos kuolemaan talviseen pakkassäähän. Aikoinaan ennen joulua kerittiin vuoden viimeiset villat ja palkinnoksi ahkeruudesta työhön osallistujille tehtiin uudet vaatteet. Laiskurit eivät siis saaneet uusia lämpöisiä vaatteita ja tästä joulun musta kissa tiesi keitä piti tästä laiskuudestaan rangaista. ”Onko täällä kilttejä lapsia?” onkin islantilaisille lapsille hyvin uhkaava kysymys. Kyse ei ole vain sitä saako lahjoja vai ei, vaan siitä saako pitää henkensä vai ei. Ei siis mikään ratkiriemukas tonttujoukko tämä Grýla porukoineen. Tosin tiedetään Grýlan joskus pistäneen poskeensa aikuisia miehiäkin, koska jostakin syystä hän ei pidä ihmismiehistä.

Grýlasta löytyy paljon tutkimuksia ja hänen nimensä etymologiaakin on pohdittu useiden väitöskirjojen aiheina. Jokainen voikin halutessaan etsiä hänestä tarkempaa tietoa, mutta itse pitäydyn kansantarun kevyemmässä maailmassa. Hänen nimensä tarkoittaa uhkaa, mutta aikoinaan hänen nimensä ajateltiin tarkoittavan myös pukinpartaa. Tästä syystä hänet on linkitetty pukkeihin ja siten suoraan joulupukkiin, joka siis aikoinaan tarkoitti nimenomaan pukkia eikä joulu-ukkoa. Tämä ilmeisen pelottava naisihminen on tulkittu noidaksi tai nykyään jopa peikoksi, mutta alkujaan hänen on oletettu olleen nimenomaan jätti. Ei kenties kuitenkaan huurrejätti, vaikka kylmillä vuorilla laava-alueella asuukin. Rumuutensa ja kokonsa lisäksi tiedetään saagoista, että hänellä on myös viisitoista häntää, ja jokaisen hännän päässä on sata pussia, joiden sisällä on kaksikymmentä lasta. Hänellä kerrotaan olevan pitkät, rumat ja likaiset kynnet, silmät (myös) takaraivossaan, pukin sarvet sekä mustat hampaat. Onpa hänen kerrottu hurjimmissa tarinoissa omaavan 300 päätäkin ja kaikissa niissä kolme silmää.  Joulupoikien lisäksi hänen tiedetään olleen kahdesti aikaisemmin naimisissa Gusturin ja Bolin kanssa, mutta heistä ei ollut vastusta vaimolleen ja heidän kuolemansa ovatkin hieman mysteeri varsinkin, kun otetaan huomioon se, ettei hän juurikaan pidä miehistä. Nykyinen kolmas aviomies on laiskanpuoleinen jätti nimeltään Leppalúði. Joulupoikia on saagojen mukaan 13, mutta osa vanhoista islantilaisista vannoo edelleen joulupoikia olevan vain yhdeksän.  Joulupoikien lisäksi tällä avioparilla on kasvatettavanaan vielä yhteensä 72 lasta, jotka ilmeisesti kaikki ovat yhtä huonotapaisia ja nälkäisiä kuin äitinsä. 1900-luvulla punanuttuinen joulupukki tonttuineen saapui Islantiin ja nämä joulupojat puettiin tontuiksi. Tosin he keppostelevat kyllä edelleenkin ja äitinsä on yhtä ruma kuin ennenkin, mutta nyt he eivät enää vie lapsia, vaan tuovat lahjoja lapsille joulusukkiin. Ilkeät lapset tosin saavat vieläkin sukkiinsa kiviä tai mätiä perunoita. Lapsien pahimmasta painajaisesta sukiutui siis vain keskivertoinen ruma noita-akka, joka jäi hoivaamaan patalaiskaa aviomiestään ja kolmeatoista huonosti käyttäytyvää nassikkaa.

Gryla Hlín Gunnarsdóttirin kuvittamana kirjassa Barnanna hátíð blíð: Sögur, söngvar og fróðleikur um jólin. Vuodelta 1993.

Tai sitten hän ei ihan menettänytkään teräänsä. Muistatteko nimittäin vuonna 2010 tapahtuneen Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkauksen? Matkustajat muistavat sen, koska se sulki pohjoisen pallonpuoliskon lentoliikenteen viikoiksi ja muut siitä, että uutistenlukijoille tuotti suunnatonta päänvaivaa lausua kyseisen tulivuoren nimeä. Kyseinen purkaus aiheutti satojen miljoonien eurojen taloudelliset tappiot, joten mistään pikku luonnonmullistuksesta ei todellakaan ollut kyse. Vai oliko kyse luonnonmullistuksesta? Aluksi syypäänä nimittäin pidettiin ns. Huldufólkin kääpiöiden kostoa, koska heidän kiviset asumuksensa häpäistiin vuonna 2009. Hieman myöhemmin tultiin kuitenkin siihen tulokseen, ettei kyseisten kääpiöiden voima olisi riittänyt vapauttamaan Eyjafjallajökullia, joten syypään täyttyi olla joku huomattavasti voimallisempi ja hetken epäiltiin satametristä käärmettä nimeltä Lagarfljót, mutta senkään voimat eivät olisi riittäneet ja niin päädyttiin lopulta Grýlaan. Ainoastaan hänen voimansa olisivat riittäneet aiheuttamaan Eyjafjallajökullin suuruusluokan purkauksen. No, jos on ollut ilman ruokaa 1900-luvun alusta asti, niin kyllä siinä varmasti alkaa hieman pinnaa kiristämään. Lopulta päätettiin, että kyseinen jättiläisnoita-akka on löydettävä ja hänen kostonsa lopetettava, jotta ilmatila taas puhdistuisi. Aivan virkamiehiä myöten päätettiin kaivertaa loitsuriimu tammipölkkyyn ja heittää se Grýlan jalkojen juureen. Loitsu, joka sitoi hänen kostonsa aiheutti lopulta sen, että purkaus todellakin päättyi ja lennot palautettiin vain vajaan vuorokauden sisällä loitsusta. Vielä tänäkin päivänä virkamiehet islannissa ovat sitä mieltä, että tämä loitsu olisi pitänyt asettaa jo viikkoja aikaisemmin, ja he etsivät edelleen Grýlaa ja hänen joulupoikiaan estääkseen vastaavanlaiset purkaukset.

Islanti on hieno maa. Siellä on karua, kaunista, ihmisten välistä todellista kunnioitusta ja vanhan havinaa sekä maailman paras aasauskoinen kirkko, mutta parasta siellä on se, että ihmiset edelleen uskovat henkiin, haltioihin, kääpiöihin, jätteihin yms. ja elävät näiden kanssa symbioosissa.  Myös ne, jotka eivät ole aasauskoisia. Ei löydy kovinkaan montaa pihaa, joissa ei olisi asuntoa pienelle haltialle tai kalliota, jossa ei olisi pientä pyhäkköä alueen haltioille. Viime aikoina myös turistit ovat alkaneet rakentelemaan sympaattisen näköisinä pitämiään kivikasoja sinne tänne -ei pitäisi, kääpiöt ja haltiat suuttuvat siitä, että heidän kiviään siirrellään täysin ymmärtämättä mitä tehdään ja kuten Eyjafjallajökullista opimme, niin sillä voi olla kalliit seuraukset.

Comments are closed.