Hyvän jakaminen ja shamanistinen siunaaminen

Hyvän jakaminen ja shamanistinen siunaaminen

Tämä postaus on oikeastaan jatkumo edelliselle postaukselle, jonka aiheena oli shamanistinen kiitollisuus ja hyvän näkeminen. Hyvän jakaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että jakaa hyvän näkemistään ja kiitollisuuttaan itsensä ulkopuolelle.  Puhutaan myös shamanistisesta siunaamisesta. Olen tästäkin vuosien saatossa kirjoittanut aikaisemmin, mutta en ihan tästä näkökulmasta.

Siunaaminen on yksi niistä sanoista, joita vierastamme, koska miellämme sen liittyvän kristinuskoon. Englanninkieliset pakanat usein lopettavat kirjeensä/viestinsä/tekstinsä termiin blessed be (ole siunattu) eli he siunaavat tekstin lukeneen. Suomenkielisten pakanoiden keskuudessa tällaista ei ole, ja uskoisin sen johtuvan juuri siitä, että siunaamis-sanaan liittyy juuri tuo kristillinen painolasti.  Shamanistinen siunaaminen eroaa kuitenkin olennaisesti esimerkiksi kristityn papin suorittamasta siunaamisesta, jossa siunautuu vain se kohde, jolle sitä pyydetään. Shamanistisissa traditioissa siunaus puolestaan siunaa aina sekä siunattavan että siunaajan itsensä. Tämä liittyy siihen aikaisemman postauksen ajatukseen, että ihminen saa aina enemmän sitä mitä hänellä jo on eli jos hänellä jo on millä siunata, ja hän jakaa tätä hyvää, niin hän saa lisää sitä hyvää.

Shamanistinen siunaaminen voi pelkistetyimmillään olla sitä, että toivottaa toiselle kaikkea hyvää elämässä -ja tarkoittaa sitä, henkien pyytämistä suojaamaan vaikkapa läheisiä tai sitten siunaaminen voi olla usean henkilön toimittama siunaamisrituaali, jossa henkiä pyydetään esimerkiksi siunaamaan tietty metsän osa, jonka halutaan säilyvän turvassa ihmisten metsäkoneilta. Osassa traditioita shamaaneilla on jonkinlainen viuhka (usein hevosen jouhista tehty), jota he käyttävät välineenä siunaamisessaan.  Osa hakee siunauksen perinteisesti rummuttamalla, helistimen tai sauvan avulla. Ja aivan kuten kristityt käyttävät siunattua vettä, niin shamaanitkin voivat välittää osan siunauksista veden kautta, joko juottamalla sitä tai yleisemmin pirskottamalla ihmisten, paikkojen tai esineiden päälle. Suuri osa moderneista shamaaneista ei kuitenkaan välttämättä käytä mitään muuta välinettä kuin sanan mahtia siunatessaan.

Siunaamisessa on siis kyse siitä, että on kiitollinen näkemistään ympärillään olevista hengistä, henkimaailmasta sekä siitä, että on saanut nähdä isomman tai pienemmän pilkahduksen kaikkeudesta ja haluaa jakaa tätä saamaansa lahjaa toiselle pyytämällä henkiä ulottamaan tätä kaikkea myös siihen toiseen. Joskus kysytään, että miten se eroaa voiman antamisesta toiselle. Voimanhaku sellaiselle, joka sitä tarvitsee tai on omaa voimaansa menettänyt, tapahtuu yleensä aina shamanistisen matkan kautta tai siten, että lähettää oman henkiauttajansa kautta voimaa autettavan henkiauttajalle, siis ei suoraan henkilölle. Näin toimiessaan shamaani ei tule käyttäneeksi omaa voimaansa (uupuu ajan kanssa) ja jättää ratkaisun siitä, mikä tapa on paras auttaa henkilöä, tämän omalle henkiauttajalle (joka on tilanteen paras tuntija ja siten myös ratkaisija). Siunaamisessa ei tarvitse tehdä matkaa minnekään tai lähettää mitään varsinaisesti minnekään. Siunaaminen on tavallaan pieni rukous, jolla pyydetään hyvää jollekin toiselle noin yleisemmällä tasolla.  Voimanhaku toisin kuin siunaaminen on myös aina sellainen, johon on pyydettävä kohteelta lupa eli shamanistisessa toiminnassa ei tehdä mitään toiselle ilman hänen tietoista suostumustaan. Tämä ei tarkoita, etteikö shamaani voisi tehdä yhtä sun toista toiselle ilman tämän suostumusta eli siis tehtävän onnistumisen kannalta sillä ei ole mitään merkitystä onko suostumus vai ei, noin teoriassa. Käytännössä shamanismissa on melko tiukka etiikka ja toisen vapaan tahdon tai suostumuksen yli ei kävellä. Sellainen toiminta on toisen yksityisyyden ja koskemattomuuden törkeää loukkaamista ja se vertautuu pahimmillaan raiskaukseen tai hyväksikäyttöön eli pahan tietoiseen tekemiseen toiselle. Tämä taas toistuvasti tehtynä pidemmällä tähtäyksellä johtaa shamaanin voimien hiipumiseen. Osa ihmisistä ei usko tällaisiin moraalikoodistoihin ja he naureskelevat esimerkiksi wiccojen redelle, jossa ajatellaan pahan aina palautuvan moninkertaisena lähettäjälleen. Oma kokemukseni on kuitenkin se että, satunnaisia asioita voi tehdä ilman seurauksia, mutta jos tällaista toisten loukkaamista tekee jatkuvasti, niin loppujen lopuksi se kostautuu tekijälle itselleen siten, että hänestä tulee elämän katkeroittama, iloton, vinkuva ja kaikesta valittava näivettynyt korppu, jolle elämä ei enää tarjoa mitään positiivista – eli hän saa lopulta sitä mitä on tilannut. Tosin tähän voi kulua aikaa, eikä hän välttämättä koskaan tajua asioiden yhteyttä. Mitä katkerammaksi hän tulee, sitä enemmän paskaa sataa niskaan.  Nämä ihmiset ovat muuten sitä v…upääryhmää ihan edustavimmillaan.

Viimeisimmät postaukseni ovat liittyneet kiitollisuuteen, hyvän näkemiseen ja sen jakamiseen. Asioihin, jotka eivät kaikesta huolimatta kuulu tämän tutkimusten mukaan maailman onnellisimman kansan perusluonteeseen. Moni miettii eikö voi toimia henkimaailman kanssa, jos on huono päivä, viikko, kuukausi tai jopa vuosi, tai jos perusluonne on kuin marttyyrilla marraskuun räntäsateessa? Voi. Valtauskonnot vaativat ihmistä muuttumaan, jotta hän olisi tarpeeksi hyvä kulloisenkin uskonnon yksinvaltaiselle jumaluudelle, mutta henkimaailma hyväksyy ihmisen sellaisena kuin hän on. Ei ihmistä kutsuta polulle tai jatkuvasti initioida eteenpäin, jos hän olisi kutsujien (henkimaailman) mielestä epäkelpo itsenään. Kiitollisuus, ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt, tulevat jokaiselle luonteensa mukaisesti siinä vaiheessa, kun shamanismi alkaa muokkaamaan ihmisen elämää. Siis alkaa muuttamaan sitä pikkuhiljaa tai joskus rysäykselläkin paremmaksi. Tämä ei taas tarkoita sitä, etteikö senkin jälkeen olisi päiviä, viikkoja tai kuukausia, jolloin tekisi mieli vetää päänsä vessanpöntöstä kaikkien vastoinkäymisten takia, mutta ne vastoinkäymiset muuttavat muotoaan ja kun muutamien kertojen jälkeen huomaa, että niistä vastoinkäymisistä on aina saanut oppinut uusia asioita tai, että ne ovat tuoneet jotakin arvokasta tullessaan, niin niihin ei enää suhtaudu samalla tavalla ja niistäkin on (jälkikäteen) kiitollinen. Kiitollisuus tulee shamanismissa siitä mitä on saanut, eikä kuten valtauskonnoissa, siitä mitä mahdollisesti saa, jos teeskentelee olevansa kiitollinen. Ja vaikka sanoin tuolla taannoin, että joskus on hyvä väkisin pyrkiä näkemään hyviä asioita eikä keskittyä vain huonoihin, niin en tarkoita sillä iloisen teeskentelemistä, toksista positiivisuutta tai missään tapauksessa sitä, ettei hae apua, jos esimerkiksi huomaa itsessään merkkejä masennuksesta. Me olemme määritelleet kiitollisuuden ja hyvän jakamisen/siunaamisen toisille hyvin pitkälle kristinuskon kautta, joka on tehnyt molemmista käsitteistä ulkokultaisia. Asioita, joita tekopyhät ihmiset suorittavat tullakseen joksikin tai saadakseen jotakin. Me emme enää edes kehtaa myöntää olevamme kiitollisia, koska sillä sanalla on niin huono maine. Molemmat käsitteet ovat kuitenkin asioita, jotka syntyvät itsestään, kun on jo saanut jotakin ja jotka lisääntyvät aina kun niitä jakaa.

 

Comments are closed.