Helsingin henget, opas aaveiden pääkaupunkiin

Helsingin henget, opas aaveiden pääkaupunkiin

Kirja on kirja kummituksista olematta kuitenkaan varsinainen kummituskirja ja siinä on sen ehdoton vahvuus. Kirja olisi saanut jäädä hyllyynsä, mikäli se olisi edustanut sitä paranormaaleihin teoksiin liittyvää tekotieteellistä ja usein jopa tekohenkistä tyyliä.  Kirja ei missään tapauksessa kuulu näihin paranormaaleista asioista kertoviin teoksiin, vaan kirja kertoo oikeastaan Helsingin historiasta, siihen liittyvistä tarinoista ja siellä vaikuttaneista ihmisistä. Kirja pohjautuu Helsingin kaupunginmuseon ylläpitämiltä kummituskierroksilta kuultuihin tarinoihin, mutta se yhdistää ne kaupunkihistoriaan. Toinen kirjan vahvuus on se, ettei se poisselitä kummituksia sen enempää kuin selittäisi niiden olemassaolon todennäköisyyksiäkään, vaikka tekijöiden taustat varmasti mahdollistaisivat kummankin näkökulman esilletuomisen. Asennoituminen itse henkiin onkin kirjassa suhteellisen neutraalia, ja kirjoittajat jättävät lukijan omaan harkintaan, miten henkiin suhtautuu. 

Kustantaja kirjoittaa näin:”Missä lymyävät Helsingin henget? Maailman aavepääkaupunkien joukkoon kuuluva Helsinki on täynnä levottomia sieluja. Kuka kuuluisuus vaeltaa öisin Kansallisteatterin käytävillä? Minkä rakennuksen seinään muurattu nainen näyttäytyy edelleen ihmisille? Entä montako harmaata rouvaa ja päätöntä sotilasta kaupungissa kummittelee?Helsingin henget on silmät avaava opas pääkaupungin aavemaisiin kohteisiin ja synkkiin tarinoihin. Yli kaksikymmentä tositapahtumiin perustuvaa kummitustarinaa ja ihmiskohtaloa kertovat kolkosti Helsingin jännittävästä menneisyydestä. Aaveiden jäljille opastavan kartan sisältävä kirja on erinomainen opas kävelyretkelle pääkaupungin synkkään historiaan.”

Omalta kohdaltani pidin kirjasta osittain siksi, että asun pääkaupunkiseudun kupeessa ja osa arkielämästäni on lapsesta asti kytkeytynyt päivittäin sinne, mutta osittain myös siksi, että kirja kytkee esi-isät tähän päivään ja se on mielestäni kummitustarinoiden eräs tehtävä; pitää esi-isät ja menneet tarinat läsnä tässä ajassa. Kirjassa sanotaan uskomisesta kummituksiin, että: ”jokainen antaa siihen luultavasti omanlaisensa vastauksen, mutta Utahin osavaltion yliopiston professori Jeannie Banks Thomas on todennut osuvasti, että olemme kaikki osaltamme kummituksia: DNA:mme kantaa mukanaan esivanhemmiltamme perittyjä ominaisuuksia, joihin heidän elämässään kokemat asiat kuten nälänhätä tai voimakas stressi, ovat vaikuttaneet. Jos siis uskot DNA:han, uskot edesmenneiden olevan yhä läsnä nykypäivässä, sanoo Banks.”

Kirjan lukemisen jälkeen huomaa jo varaavansa kalenteristaan mukavaa loppusyksyistä pimeää, ja toivon mukaan kuulasta yötä, tulevaa kiertokävelyä varten.

Kirjailija: Vanessa Kairulahti, Karolina Kouvola
Kustantaja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Kirjan julkaisuvuosi: 2018
Sivumäärä: 128
ISBN 9789522229557

Comments are closed.