Olen käsitellyt haltioita osana muinaiskansojen sielunkäsitystä, mutta tällä kertaa ajattelin näin kukkeimman kesän kunniksi antaa palstatilaa haltioille haltioina. Kaikkien pohjoisten kansojen uskomusmaailmaan kuuluu olennaisena osana haltiausko. Haltiat ovat olentoja, jotka asustavat jossakin paikassa halliten sitä. Haltiat jaetaan tavallisesti ihmisten hallitsemien paikkojen haltioihin kuten kodin-, karjansuojan-, riihen-, saunan- sekä kirkonhaltiaan ja luonnonhaltioihin, joita edustavat muun muassa metsän-, veden-, maan-, kallion- ja vuorenhaltiat. Myös joillakin eläimillä on sanottu olevan omat haltiansa, jotka ovat huolehtineet lajin säilymisestä. Haltioilla on kyky vaikuttaa ihmisten elämään ja siksi on tärkeää, miten niiden kanssa tulee toimeen. Haltiat voivat aiheuttaa ihmisille sairautta ja muuta vahinkoa. Metsästys- ja kalastusonni riippuu haltioiden suopeudesta. Haltioita yritetäänkin pitää suosiollisina antamalla niille erilaisia uhreja. Pohjoisten kansojen yhteisöissä shamaanilla on kyky saada tietoja haltiamaailmaan liittyvistä asioista ja auttaa kriisitilanteiden ratkaisemisessa.

Tiedemies (jota en nyt muista, mutta yritän kaivaa jostakin arkistoistani nimen tai ainakin tieteenalan esille) kertoo haltioista näin: ”Näyttää siltä, että haltiaelämykset perustuvat suurelta osin hallusinaatioihin, jotka ovat ilman aistivaikutelmaa aiheutuneita puhtaasti subjektiivisia aistikuvia, jotka sijoitetaan ulkomaailmaan. Hallusinaation syyt voivat olla moninaisia, mutta joka tapauksessa kyse on herkkyystilasta. Tämä herkkyystila voi aiheutua esimerkiksi riidan synnyttämästä kuohunnasta tai esimerkiksi humalasta. Monista memoraateista ilmenee, että juuri humalatila on ollut syynä haltiakokemuksiin. Muita haltianäkyihin johtaneita syitä ovat esimerkiksi paasto, väsymys ja kuumetilat.Tärkeä näkökohta haltiaelämyksen tarkastelussa on myös pelon osuus. Yksinolo ja pelko voivat laukaista haltianäyn. Myös odotus edesauttaa haltianäyn aktuaalistumista.”

Kansanuskon mukaan taas haltiat olivat olennainen, tärkeä ja täysin luonnollinen osa maailmankaikkeutta. Tosin en tiedä missä heidän elinympäristönsä hahmottaminen tuolloin kulki, mutta ilmeisesti se kuitenkin ulottui ainakin naapuripitäjää pidemmälle, vaikka ei kenties nyt ihan aurinkokuntamme rajoille asti ulottunutkaan.  Tästä tärkeydestä kertoi sekin, että haltioilla oli lukuisia nimiä ja esimerkiksi metsänhaltioita on kutsuttu mm. Tapioksi, Mielikiksi ja Tellervoksi. Heiltä on pyydetty metsästysonnea, suojelua karhuilta ja susilta sekä huolenpitoa lehdoissa laiduntavalle karjalle. Epäkunnioittava avunpyytäjä tai alueelle ilman lupaa tuleva kulkija saatettiin myös eksyttää ja saattaa metsänpeittoon. Metsänhaltioiden ulkonäöstä ei löydy yhdenmukaisia kuvauksia ja heidät onkin esitetty milloin täysikasvuisten puiden korkuisina, ja toisaalla taas hyvin pienikokoisina, juuri ja juuri silmin havaittavina. Osa on kuvattu kauniita ja nuorina, mutta osa taas vanhoina ja rumina. Naispuolinen metsänhaltia on kansantarujen mukaan etupuolelta kaunis nainen ja takapuolelta haarainen risukasa. Vedenhaltioita kutsuttiin näkiksi sekä vetehiseksi ja naispuolisia vedenhaltijoita on kutsuttu veden- ja merenneidoiksi. Vedenhaltioista tunnetuimmat ovat eittämättä Ahti ja hänen puolisonsa Vellamo. Turisas on kansan parissa myös käsitetty vedenhaltiaksi.  Heiltä on pyydetty kalaonnea ja lupaa käyttää vettä, mutta he saattoivat aivan kuin metsänhaltiatkin, toimia arvaamattomasti ja kiukuspäissään hukuttaa ihmisiä. Vedenhaltioita on kuvattu pitkähiuksisiksi ja suomuisiksi.  Ihmisten hallitsemilla alueilla vallitsevista haltioista tunnetuin lienee kodinhaltia eli tonttu. Emuilla eli eläinten saaliinhaltijoilla, tarkoitettiin tietyn eläinlajin esiäitiä kuten esimerkiksi kettujen Käreitärtä, saukkojen Juoletarta ja riistalintujen Höyheneukkoa. Heidän ajateltiin avustavan riistaeläinten pyynnissä ja ohjaavan eläimiä ihmisten ansoihin.

Haltioilla on ollut merkittävä rooli ihmisten elämässä ja kertomusperinteenä niistä on epäilemättä kerrottu hyvin kauan, mutta ensimmäiset säilyneet kirjoitukset ja kuvaukset haltioista tulevat skandinaavisesta mytologiasta. Siinä haltiat on jaettu mustiin ja valkoisiin haltioihin, joista mustat muistuttavat oikeastaan perinteistä käsitystämme maahisista tai vuorenpeikoista ja toisen ryhmän muodostavat valkoiset, hyväntahtoiset valon oliot, jotka edustavat kaikkea hyvää. Nämä valkoiset haltiat ovat ulkoisesti hyvin ihmisen kaltaisia, mutta iholtaan vaaleampia. Mytologian mukaan ihmisten ja haltioiden onkin mahdollista lisääntyä keskenään. Haltian ja ihmisen jälkeläisen kuulemma tunnistaa tämän poikkeuksellisesta kauneudesta. Saagoissa kerrotaan myös, että haltiat hallitsevat magian ja osaavat henkien lailla kulkea materian läpi. Skandinaavisen mytologian mukaan ihmiset, erityisesti arvovaltaiset miehet, saattoivat saada haltian aseman kuolemansa jälkeen. Naispuoliset vainajat tai esiäidit puolestaan saattoivat muuttua Disireiksi, jotka kenties myöskin voisi kuvata tietynlaisiksi haltioiksi.

Nykyään valtaosa meistä mieltää haltiat Tolkienin luoman kuvan mukaan. Tosin hän oli melko uskollinen skandinaaviselle mytologialle ja noudatti sen esikuvaa haltioiden luokittelussa. Hänen taruissaan haltiat jaetaan myös valon haltioihin eli Calaquendiin sekä pimeän haltioihin eli Moriquendiin. Tolkienin yrityksestä huolimatta populaarikulttuurissa haltiat ovat kuitenkin kokeneet melkoisen muutoksen Ahdista ja Vellamosta tai Tapiosta ja Mielikistä. Luin taannoin nuoresta eteläamerikkalaisesta miehestä, joka oli käyttänyt pienen omaisuuden näyttääkseen haltialta, mutta en usko hänen tavoitetilanaan olevan suomuinen ja vesikasvihiuksinen Ahti 😏