Vaanijumalien asuinpaikan, Vanaheimin, lähellä asuvat haltiat, alfit, jotka ovat alkujaan samaa rotua kuin kääpiöt. Kääpiöt olivat Ymirin lihassa eläneitä valkoisia matoja, joille jumalat ensin antoivat ihmismäisen ulkomuodon ja yli-inhimillisen älyn. Tämän jälkeen kääpiöt jaettiin kahteen ryhmään: mustiin, perimiltään pahoihin kääpiöihin, jotka kuuluivat pahantahtoisiin demoneihin. Populaarikulttuurissa mustat haltiat nähdään yleensä samankaltaisina kuin valkoiset haltiat, mutta pahoina. Skandinaavisessa mytologiassa mustat haltiat ovat kuitenkin nimenomaan kääpiöitä. Toisen ryhmän muodostivat valkoiset, hyväntahtoiset valon oliot, jotka edustivat kaikkea hyvää. Heitä Jumalat kutsuivat keijuiksi ja haltioiksi. He asuvat kolmessa ylimmässä taivaassa Gimléssä, Andlángrissa ja Vidbláinissa, jotka sijaitsevat maan ja taivaan välissä. Snorrin proosa Eddassa käytetään usein sanontaa aasat ja haltiat ja välillä sanontaa aasat ja vaanit, ja tästä syystä on esitetty väitteitä, että vaanit olisivat itseasiassa haltioita. Toisaalta Alvíssmál-runossa haltiat esitetään täysin erillisinä olioina, jotka eivät ole perimältään kytköksissä sen puoleen aasoihin kuin vaaneihinkaan. Mytologian mukaan Frei olisi vaanien jumala, mutta toisaalta heidän jumalattarekseen on esitetty myös Freijaa. Molemmat ovat vaanijumalia.

Haltiat ovat ulkoisesti hyvin ihmisen kaltaisia, mutta iholtaan vaaleampia. Mytologian mukaan ihmisten ja haltioiden olikin mahdollista lisääntyä keskenään. Haltian ja ihmisen jälkeläisen kuulemma tunnistaa tämän poikkeuksellisesta kauneudesta. Saagoissa kerrotaan myös, että haltiat hallitsivat magian ja osasivat henkien lailla kulkea materian läpi. Hrolfr Krakin saagassa esimerkiksi kerrotaan Skuldista, joka oli puoliksi ihminen ja puoliksi haltia (sekä yksi Nornista) ja oli siksi hyvin taitava seidrin käyttäjä. Taitojensa seurauksena hän oli taisteluissa lähes voittamaton. Hän sai haavoittuneet sotilaansa nousemaan ja jatkamaan taistelua. Ainoa tapa saagojen mukaan voittaa hänet, olikin saada hänet vangittua ennen kuin hän saisi joukkonsa kerättyä. Myös Kormakin saagassa kerrotaan haltijoiden taidoista parantaa taisteluissa vakavastikin haavoittuneita sotilaita.

Skandinaavisen mytologian mukaan ihmiset, erityisesti arvovaltaiset miehet, saattoivat saada haltian aseman kuolemansa jälkeen. Näin kerrotaan käyneen muun muassa kuningas Olaf Geirstadille. Väitetään, että miespuoliset vainajat tai esi-isät olisivat haltioita ja naispuoliset vainajat tai esiäidit puolestaan Disireitä. Viikinkiaikaan vietettiin erityistä alfablottia, jossa kunnioitettiin haltioiden lisäksi myös kuolleita miespuolisia esi-isiä. Disablotissa puolestaan kunnioitettiin naispuolisia kuolleita esivanhempia. Nykyäänkin aasauskoiset juhlivat pyhänmiestenpäivän aikaan alfablotissaan mm. menneitä esi-isiä ja helmikuussa disablotissa menneitä esiäitejä.

Haltioiden lisäksi mytologian mukaan on siis myös kääpiöitä. Kääpiöitä kutsutaan myös peikoiksi tai maahisiksi ja he asuvat maan alla Svartalfheimissa. Näkijättären runon eli Völuspán mukaan maailmassa ei ollut olemassa minkäänlaista ahdinkoa ennen kuin kolme Nornaa saapuivat Jotunheimista, ja tämän seurauksena jumalat olisivat luoneet kääpiöt. Merkityksellinen osa kyseisestä runosta koostuu kääpiöiden nimien luettelosta. Kääpiöitä kuvataan yleisesti pieniksi, rumiksi, valonaroiksi, pitkänenäisiksi ja likaisen ruskeiksi olennoiksi. Osa kääpiöiden nimistä puhuisi sen puolesta, että niiden on alun perin kuviteltu olevan vainajien tai esi-isien henkiä (Nár, vainaja; Bláinn, sininen, joka oli kuoleman väri; Dáinn, kuolema). Osalla kääpiöistä on myös nimet, jotka kertovat heidän suuresta merkityksestään maailmankaikkeudessa, Nordi, Sudri, Austri ja Vestri, jotka kuvastavat ilmansuuntia. Kääpiöiden kerrotaan pystyvän muuttamaan itsensä näkymättömiksi maagisen hatun (kääpiöhattu tai huliðshjálmr) tai toisinaan viitan avulla. Nämä mustat kääpiöt eivät koskaan saa nousta maanpinnalle päiväsaikaan ilman, että he muuttuvat kiveksi. Alvíssmál runossa Thor huijaakin kääpiötä nimeltä Allviss kertomaan valtavasta maailmankaikkeutta koskevasta tiedostaan aina aamunsarastukseen asti, jolloin auringonsäteet muuttivat kääpiön kiveksi. Toisten runojen mukaan kääpiöt eivät olleet mitenkään erityisen herkkiä auringonvalolle, vaikka viihtyvätkin parhaiten kaivaessaan maanalaisia luolia ja suuria saleja, valaisten kallioissa olevia kultasuonia ja antaen niiden välkkyä maanalaisien järvien pinnalla.

Mustat kääpiöt viettävät koko elämänsä tutkien maansisuksen aarteita, keräten hopeaa, kultaa ja jalokiviä. Kiinnostus takomiseen ja jalometalleihin on tehnyt kääpiöistä taitavia seppiä.  Kääpiöillä on taito takoa yliluonnollisia esineitä, joista kilpailivat niin ihmiset, haltijat kuin jumalatkin.  Svartálfar kääpiöt (mustat kääpiöt) Sindri (tai kutsutaan myös nimellä Eitri) ja Brokkr (eli ns. Ivaldin pojat) takoivat muun muassa Odinin keihään Gungnerin ja kultasormuksen Draupnerin, Thorille Mjöllnir vasaran, Freylle Skidbladnerlaivan, Freijalle Brisingamen kaulakorun, Fenrir-suden kahleet ja Thorin vaimmolle Siville tämän kultaiset hiukset. Mustien haltijoiden johtajaksi kuvataan runoissa usein seppämestari Völundr (kulkee myös nimellä Vísi álfa), jonka myös myöhemmissä runoissa kerrotaan olleen “Finnarin” kuninkaan poika. Finnareilla ilmeisesti tarkoitettiin pohjoista kansaa, joita kunnioitettiin shamanististen taitojensa vuoksi. On esitetty, että tämä kansa tarkoittaa saamelaisia.

Kääpiöt on saagoissa kuvattu pahantahtoiseksi roduksi. He ovat vaarallisia ja suhtautuvat vihamielisesti ihmisiin ja mieluiten välttelevät näitä, mutta tekevät kuitenkin aina välillä kauppoja ihmisrodunkin kanssa. Kääpiöt ovat luonnostaan vihamielisiä jumalia kohtaan ja he ovat salakavalia ja laskelmoivia kaikissa toimissaan. Kääpiöt ovat alistettu ja kiusattu rotu, mutta he ovat myös sitkeitä, kestäviä ja kivenkovia. He ovat ylpeitä ja tulistuvat helposti. Kääpiöiden kerrotaan kadehtivan haltioita, mutta samalla halveksivan heidän laiskaa ja helppoa elämäänsä.  Mikäli tämä kuulostaa Tarulta Sormusten Herrasta tai Hobbiteilta, niin se johtuu siitä, että Tolkien lainasi kääpiöt ja haltiat suoraan skandinaavisesta mytologiasta, myös siis heidän synnynnäisen halveksunnan toisiaan kohtaan.

Ymiriä, maailman ensimmäistä elävää olentoa, kutsuttiin huurrejätiksi tai huurretursaaksi. Ymirin kerrotaan Eddan runojen mukaan synnyttäneen omasta kainalostaan, tyttären ja pojan, joiden jälkeläisiä kaikki muut jättiläiset ovat. Ymirin jaloista syntyi vielä kuusipäinen jättiläinen, Thrudgelmir, joka puolestaan synnytti Bergelmirin. Bergelmir on kaikkien pahojen huurretursaiden esi-isä. Huurrejätit asuvat Jotunheimissa, joka ulottuu Midgårdin rajoilta etupäässä pohjoiseen ja itään. Syntymisensä jälkeen, huurrejätit on liitetty alkukantaiseen kaaokseen ja villeihin, kesyttämättömiin luonnonvoimiin. Huurrejättiläisiä kuvataan valtaviksi, rumiksi olennoiksi, jotka voivat heittää suuria kivenlohkareita useiden kilometrien päähän ja kulkiessaan jättivät valtaisat jäljet luontoon. Jättiläiset kuvataan kaikkien vihollisiksi. Jotunheimissa sijaitsee Utgård niminen linnake, jossa asuu jättiläisiä ja demoneja. Utgårdin valtias on Utgårdaloki. Midgårdissa asuu saagojen mukaan myös jättiläisiä, mutta heidän kerrotaan asuvan maan laitamilla tai syvissä, pimeissä luolissa. Jätit rakastavat pimeää ja pimeän henkiä, varsinkin tietyt naispuoliset jätit, joita kutsutaan Mörkridoreiksi (myrkriður). Nämä jätit liikkuvat vain öiseen aikaan, käärmesuitsisilla susilla. Kerrotaan, että mikäli aurinko pääsee yllättämään nämä jätit, niin he muuttuvat kiveksi.

Thor kävi lukuisia taisteluitaan huurrejättejä vastaan. Myös Odin matkasi usein jättiläisten maailmaan, muun muassa mittaamaan tietojaan viisaan Vaftrudnirin kanssa. Kaikki jättiläiset eivät välttämättä kuitenkaan olleet pahoja. Saagoissa esiintyy selvästi kahdenlaisia jättiläisiä; ilkeitä huuretursaita ja jättiläisiä, jotka muistuttavat ulkonaisesti ihmistä ja joiden seura kelpasi erittäin hyvin jumalillekin, mutta missään saagoissa tai muissa lähteissä ei kuitenkaan oli mainittu, että huuretursaat ja jättiläiset olisivat kaksi eri rotua. Jumalat ja jättiläiset ovatkin saagojen mukaan sukua toisilleen, koska Odin polveutuu äitinsä (Bestla) puolelta jätistä nimeltä Bölthorn. Erityisesti jättiläisnaisia kuvataan osissa saagoja hyvinkin kauniiksi. Jumalat ja jättiläiset solmivatkin myös liittoja, esimerkiksi Njörd nai Skadin, Gunnlöd rakastuu Odiniin, Thor rakastuu Jarnsaxaan ja tietysti Frey, joka nai Gerdin. Merijätti Aegirin kerrotaan kutsuneen Jumalia pitoihin merisaleihinsa ja myös saaneen usein vastakutsun Asagårdiin. Myös Mimirlähteen viisas olento on jätti. Jättiläissukua oli myös Odinin ottopoika Loki.

Skandinaaviseen muinaisuskoon perustuvista uskonnoista, aasa- ja vaaniusko yleisimpinä, löytyy myös ns. Rökkatrú, joka perustuu yksinomaan viikinkiaikaisen mytologian jättiläisten palvontaan.