Niille, jotka ovat lukeneet kauemmin blogiani, on varmaan käynyt selväksi, että oma shamanismini on voimakkaasti kytketty Skandinaaviseen mytologiaan. Ja toki tuosta banneristakin se käy aika selvästi esille, mutta niille lukijoille, jotka vain piipahtavat täällä, kerrottakoon että on olemassa shamanismia, joka on pääasiassa irrotettu kaikista mytologioista, shamanismia, joka ottaa hieman sieltä ja täältä ja shamanismia, joka perustuu nimenomaan johonkin tiettyyn maailmankuvaan, mytologiaan tai uskomusjärjestelmään. Sitten on vielä lukemamaton määrä erilaisia suuntauksia, joissa shamanismi on vain yksi osa suuntauksen harjoittamisen menetelmistä. Niin, ja sittenhän meillä on vielä shamanistit, joille shamanistiset menetelmät ovat osa omaa ihmisenä kehittymistä ja oma-apupsykologiaa. Minun harjoittamani shamanismi ei oikeastaan ole shamanismia, enkä ikinä kutsuisi itseäni shamaaniksi, vaikka maailmankuvani on shamanistinen. Jaa’a, kuinkakohan monta kertaa voin tämän tekstin kuluessa kirjoittaa tuon sanan eri muodoissaan 😉

Harjoitan siis skandinaavisen shamanismin muotoa, josta käytetään yleisnimitystä seidr. Seidriin kuuluu kuitenkin huomattavasti suurempi skaala erilaisia vanhan skandinaavisen tietäjälaitoksen edeltäjien käyttämiä tietoja, taitoja, tapoja ja perinteitä, joten nimi ei kenties ole ihan paikkansapitävä, mutta seidr on kuitenkin se yleisnimi tämän alueen ”shamanismille”. Kyse on kuitenkin traditiosta, joka ei ole koskaan kutsunut itseään shamanismiksi, kuten ei niin kovin moni muukaan vanha traditio, josta nykyään kuitenkin käytetään nimitystä shamanismi. Suomalais-ugrilainen on toinen tyypillinen traditio, josta tätä nimitystä käytetään, vaikka se on itse kutsunut itseään alun perin joksikin ihan muuksi. Shamanismi on siis uusvanha sana, jolla nykyään kuvataan kaikkia niitä traditioita, joiden harjoittajat käyttävät jonkinasteisia transsimatkoja toiminnassaan ja matkustelevat toisissa maailmoissa. Sana, jota en nyt aio enää seitsemättätoista kertaa kirjoittaa, on oikeastaan yleisnimitys ja nykyään myös suoranainen muotisana. Sen käyttö puolustaa paikkaansa erityisesti silloin kun halutaan rajata tai jotenkin määritellä toimintaa, siis kertoa omasta toiminnastaan toisille, mutta muuten se on sanana kärsimässä inflaatiota. Se, että sitä harjoittaa, ei myöskään tee ihmisestä shamaania vaan kenties korkeintaan shamanistin. Shamaani kun on arvonimi, jonka saa toisilta omien tekojensa perusteella ja myös arvo, joka on henkimaailmalta saatava tai jopa lunastettava. Eli jokainen rumpukapulanheiluttaja meistä ei ole shamaani ja itse suhtaudun suunnattomalla varauksella ihmiseen, joka on ylentänyt itse itsensä shamaaniksi. Ainoa poikkeus itselleni Suomessa on Johannes Setälä, tosin en tiedä kutsuuko hänkään itse itseään shamaaniksi.

No niin, nyt tuli selväksi ainakin tuo sana, jonka toisiaan onnistuin kirjoittamaan kaiken kaikkiaan tähän mennessä 22 kertaa.

Eddat, joista olen joskus kirjoittanut niiden historiallisesta näkökulmasta mm. täällä,ovat tämän skandinaavisen seidrin runko, perusta ja kosmologia eli koko maailmankuva. Kaikilla mytologioilla on niin sanotut eksoteeriset (ulkoiset, näkyvät) ja esoteeriset (sisäiset, salatut) ulottuvuudet. Ulkoiset ulottuvuudet muodostavat tavallaan sen rungon, jonka kaikki voivat ymmärtää ja jota on mukava kuunnella ihan tarinana tai katsoa Avengers /Thor -elokuvista. Sisäisen ulottuvuuden puolestaan muodostavat ne mytologioiden salatut ja piilotetut merkitykset, jotka aukeavat vasta niille, jotka niiden kanssa työskentelevät. Siis tällä en tarkoita historioitsijoita, kielentutkijoita tai edes uskontotieteilijöitä, koska he voivat tutkia niitä vain puhtaasti tieteellisestä näkökulmasta ja mielenkiinnosta, vaan tarkoitan nimenomaan henkisesti kyseisten tekstien kanssa työskenteleviä. Skandinaaviset mytologiat toimivat eräänlaisina kosmologisina karttoina seidriä harjoittaville ihmisille ja henkimatkoilla aivan konkreettisinakin karttoina. Eddoissa muun muassa kuvataan hyvin tarkasti mihin mikin maailma sijoittuu, miten sinne pääsee, ketkä siellä asustavat sekä kuka sitä ja sen asukkaita hallitsee. Kyseessä on siis hyvin selkeästi kuvattu kartta noin eksoteerisestikin katsottuna. Kartan lisäksi Eddoista, ja nimenomaan ns. Runo-Eddasta, löytyy valtavasti salattua viisautta.

Eddojen lukeminen on ehdottomasti suositeltavaa niiden alkuperäiskielellä, mutta islannin opiskelua ei kannata aloittaa saagoista, koska niissä on hirvittävän vanhaa ja vaikeaa kieltä. Tuskin kukaan kehottaisi englantilaistakaan aloittamaan suomen kielen opiskelua Kalevalasta. Tosin Tolkien aikoinaan opiskeli kielemme juuri Kalevalan avulla, mutta hän lienee ollut kielellisesti poikkeuksellisen lahjakas. En myöskään suosittele käyttämään googlekääntäjää, koska lopputulos voi olla vähintäänkin huvittava, kuten esimerkiksi tämän islanninkielisen Grimnirin (Odinin) runon ensimmäisen jakeen kohdalla:

Heitr ertu, hripuðr,

ok heldr til mikill;

göngomk firr, funi!

loði sviðnar,

þótt ek á lopt berak,

brennomk feldr fyrir.

 

ja sama kääntäjän läpi vedettynä suomeksi:

 

Hei, oletko kärsimys,

Okei suuri

hyvästi, hauskaa!

sumea kentät,

vaikka minulla on nokka,

palovammoja.

 

Tuon tulkitsemiseen vaaditaan jo vähintäänkin hyvää huumorintajua ja muutamakymmen henkimatkoja, joten suosittelen pitäytymään suomennetuissa tai englanniksi, ruotsiksi tai norjaksi käännetyissä versioissa. Muun muassa tuo alkuperäinen teksti kuulostaa Aale Tynnin suomennoksena tältä:

 

“Kuuma olet, tuli

Ja roihua kovin,

Loittone minusta, liekki!

Viittani kytee,

Vaikka kohotan sitä,

Turkkini polttaa tuli.

 

Parhaimpaan lopputulokseen pääsee, jos vertailee eri käännöksiä keskenään. Tämä voi kuulostaa vähän oudolta, mutta islannin kieli on hyvin haastavaa kääntää, ja lähes kaikki kääntäjät ovat ottaneet huomattaviakin taiteellisia vapauksia ja kääntäneet jumalien nimistä lähtien tekstejä eri tavalla. Tällöin teksti voi olla aivan erisisältöinen riippuen kääntäjästä. Puhumattakaan siitä, että kääntäjät ovat olleet kristittyjä virkamiehiä, eikä heitä kyseinen aihealue ole juurikaan kiinnostanut. Muutenkin kannattaa valita sellainen kääntäjä, jolla on itsellään tunteenpalo skandinaaviseen mytologiaan, koska hän on mitä todennäköisemmin tehnyt jo osan lähdekritiikistä lukijan puolesta. Itse rakastan ruotsalaisen Edvin Thallin käännöksiä, mutta hänen kirjoituksensa ovat 1900-luvun alusta, joten niidenkin kohdalla täytyy varautua vanhaan kieleen.

Saagat ovat siis eräänlaisia kosmologisia karttoja skandinaavisen muinaisuskon maailmaan ja maailmasta. Kun niitä lukee enemmän, huomaa, että esimerkiksi jumaluudet ovat hyvin moniulotteisia, monimutkaisia, haastavia ja jollakin tapaa jopa inhimillisiä olematta kuitenkaan ihmisiä. He ovat hyvin kaukana somemaailman tai elokuvateollisuuden luomista kuvista ja heidän moniulotteisuudestaan voisi kirjoittaa sivukaupalla, puhumattakaan itse maailmankuvan moniulotteisuudesta. Seidrin näkökulmasta saagat ovat suoranainen aarre-arkku. Siellä kuvataan lukuisilla tavoilla henkimatkoja, muodonmuutoksia, riimujen tulkitsemista, maailmankaikkeuden rakennetta, viisauden hakemista yms. Olen kirjoittanut skandijumaluuksista aikaisemmin hyvin pintapuolisesti, mutta ajattelin kirjoittaa muutamasta jumaluudesta hieman syvällisemmän pohdinnan, ja nimenomaan Eddojen ja seidrin näkökulmasta eli tulevissa postauksissa on luvassa skandijumalia shamanismitvistillä.