Eddan runot

Eddan runot

Aasausko perustuu siis hyvin pitkälle Eddan runoihin ja vanhoihin saagoihin, joten niistä vielä muutama sana.

Edda-runot jakautuvat kahteen pääryhmään, Jumaltarustoon ja sankarirunoihin, Runo-Eddaan ja Proosa Eddaan. Viikinkien runoperinteestä koottu, 1670 säkeistöä käsittävä runomittainen vanhempi Edda eli Runo-Edda on syntynyt todennäköisesti vuosien 800-1200 välillä. Sen 1270-luvulla laadittu käsikirjoitus, Codex regius, löydettiin vuonna 1643 Islannista. Nuorempi Edda eli Proosa Edda, myös Snorri-Eddaksi kutsuttu, on islantilaisen Snorri Sturlusonin noin vuonna 1220 kirjoittama neliosainen teos, jonka säilyneet käsikirjoitukset ja katkelmat ovat vuosilta 1300–1350. Snorri Storlusonin yhtenä pääteoksista pidetään myös Norjan kuninkaiden kronikkaa Heimskringlaa. [1]

Snorri Sturluson (noin 1179-1241) kuului pohjoisislantilaiseen ylimystöperheeseen. Snorri oli sivistynyt henkilö, joka sai koulutuksensa kristilliseen papistoon kuuluvilta miehiltä. Näin ollen hänen käsityksensä pakanallisista jumalista värittyi kristillisestä uskosta. Lopulta Snorri kohosi erääksi tärkeimmistä islantilaisista poliittisista vaikuttajista. Hän sai surmansa salamurhassa, jonka huhuttiin toimeenpanneen Norjan kuningas. Snorrin motiivina proosa Eddan kirjoittamiseen oli ilmeisesti varhaisempien skaldien värikkään kielen välittäminen oman aikansa yleisölle ja uusille skaldeille, jotta nämä ymmärtäisivät vanhempien runojen viittauksia ja niihin piilotettuja merkityksiä. [2]

Skaldirunoudella tarkoitetaan muinaisskandinaavista hovirunoutta. Skaldirunoudessa runoilijat on tavallisesti nimetty runojen yhteydessä, kun taas Edda-runous on anonyymia. Skaldirunouden aiheet eivät yleensä käsittele myyttistä maailmaa, vaan maallisia tapahtumia. Skaldit ylistivät hovinsa päällikköä. He kertoivat merkittävistä taisteluista tai kiistoista islantilaisten talonpoikien välillä. Vaikka kristittyjen kuninkaiden hoveissa toimi useita skaldeja, nämä sisällyttivät runoihinsa mytologisia aineksia. Tämä voi osaltaan selittää sen, miten pakanalliset myytit säilyivät Islannissa kristinuskoon kääntymisestä huolimatta. Islanti oli kristillistynyt runojen muistiin kirjoituksen aikaan, mikä on osaltaan vaikuttanut siihen, millaisia runoja haluttiin säilyttää jälkipolville ja miten runoja on mahdollisesti muokattu kirjoittamisen yhteydessä.[3]

Eddan runojen juuret kaivautuvat syvälle menneisyyteen, islantilaisen muinaisrunouden maailmaan, pakanuuden ajan Skandinavian myyttiseen usvaan. Kenties voisi sanoa, että Edda on viikinkien Kalevala. Ensimmäiset Eddan pohjana olevat kirjoitetut tekstit ovat peräisin 1200-luvulta.[4]

Edda ole kenenkään yksittäisen henkilön runoilema teos. Näyttää siltä, että Eddan tekstit ovat alun perin suusta suuhun kulkeutunutta ja sukupolvelta toiselle periytyvää kansanrunoutta. Kielitieteellisen tutkimuksen perusteella on voitu selvittää ainoastaan se, että Eddan runot ovat kieltä, jota puhuttiin viikinkiajalla 800 – 1050 ja tämän jälkeisenä aikana Norjassa ja Islannissa. Eddan runot ovat ilmeisesti syntyneet yli 1000 vuoden kuluessa 400- ja 1600-luvun välisenä aikana, valtaosaltaan kuitenkin viikinkiaikana. Eddan runoista ei voida myöskään sanoa, että ne olisivat alkuperältään nimenomaan islantilaista runoutta. Ainakin yksi Eddan runoista on alkuperältään grönlantilainen ja koko Eddan juuret ovat yhtä hyvin Norjassa kuin Islannissa.[5]

Islanti asutettiin Norjasta käsin vasta 800-luvun loppupuolella. Monet suurmiehet lähtivät, kun Harald Kaunotukka voitti vuonna 872 Hafsjordin meritaistelun ja valtasi lähes koko Norjan. Heitä siirtyi muun muassa Tanskaan, mutta eniten maasta muuttajia lähti Islantiin. Maasta muuttajat veivät mukanaan myös yhteisgermaanisen kansanperinteen.2 Tutkimuksissa ei kuitenkaan olla päästy yksimielisyyteen siitä, miten runot ovat siirtyneet Manner Euroopasta ja Skandinaviasta alun perin Islantiin.

Eddan sankarirunojen joukossa keskeinen runosarja on Völsungrien ja Gjukungrien vaiheista kertovat runot. Runoissa viitataan tapahtumiin, joiden keskeinen henkilö on kuningas Sigibert II. Sigibert sai surmansa vuonna 575 jouduttuaan veljensä Chilperikin puolison Fredelungan vihan kohteeksi. Samoin runoissa viitataan vuonna 437 tapahtuneeseen taisteluun, jossa hunnit voittivat Reininmaalla asuvat burgundit, joita johti heidän kuninkaansa Cundicarius, Eddassa Gunnarr. [6] [7]

Kansainvaellusten alkuaikojen tapahtumia heijastelevat kaksi viimeistä Codex Regiuksen runoa, Gudrunin yllytys ja Hamditin laulu. Niissä esiintyy itägoottien kuningas, mahtava Ermanarik, joka noin vuonna 376 haavoittuneena ja hunnien ahdistelemana riisti itseltään hengen – runoissa hänen nimensä on Jörmunrekkr, julmuri. [8] [9]

Snorrin Edda muodostuu mytologiaa käsittelevästä esipuheesta ja kolmesta erillisestä osiosta. Ensimmäinen, Gylfaginningin, osio kertoo ruotsalaisten kuninkaasta Gylfista, joka matkustaa Asagårdiin. Toinen osio Skáldskaparmál selittää kenningeitä. Kolmas osa Háttatal on ylistysruno nuorelle norjalaiselle kuninkaalle ja tämän jaarlille. [10]

Eddan Jumalrunot sisältävät luomiskertomuksen ja maailmannäkemyksen. Edda koostuu joukosta hyvin erillisiä runoja, joissa usein viitataan samoihin henkilöihin ja tapahtumiin. Alkuruno on ns. näkijättären ennustus (Völuspá), jossa jo ennen maailman luomista syntynyt näkijätär, kertoo alkukantaisesta kaaoksesta, jättiläisistä, maailman synnystä ja ihmisistä. Näkijättären ennustus on kirjoitettu todennäköisimmin 1000-luvun alussa.

Eddan jumal- ja sankarirunot suomensi ensimmäisenä runoilija Aale Tynni vuonna 1982.  Käännöstä on kritisoitu hieman omavaltaisesti tehdyksi ja kenties Aale Tynni on ottanut tiettyjä taiteellisia runoilijan vapauksia, mutta juonet ovat kuitenkin pysyneet alkuperäisille teoksille sangen uskollisina ja hänen suomennoksensa ovat kiinnostavaa luettavaa juuri niden sanallisen rikkaudenkin takia. Vuonna 2009 Anni Sumari kirjoitti ensimmäisenä jumaltarut kerronnallisella suomenkielellä ja teos Odinin ratsu onkin kunnianosoitus Skandinaaviselle mytologialle. Itse hän kuvaa tyylilajiaan lyyriseksi proosaksi. Hänen kerrontansa on hyvin rikasta ja elävää ja antaa runomitassa olevaa lähdekirjallisuutta vierastavalle ainutlaatuisen mahdollisuuden perehtyä viikinkiaikaisten jumalien tarinoihin. Myös Sumarin päälähteinä ovat olleet runoEdda ja Snorrin proosa Edda.

 

[1] Tynni, Aale, 1998

[2] Lindow, John, 2001

[3] Lindow, John, 2001

[4] Tynni, Aale, 1998

[5] Nevaranta, Keijo

[6] Nevaranta, Keijo

[7] Tynni, Aale, 1998

[8] Tynni, Aale, 1998

[9] Nevaranta, Keijo

[10] Lindow, John, 2001

 

Comments are closed.