Druidismi ja shamanismi

Druidismi ja shamanismi

Shamanismia voi jossakin muodossaan löytää lähes joka ikisestä. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, niin shamanismilla on yhteinen ydin lähes kulttuurissa kuin kulttuurissa ja tämän ytimen selvittämisessä edesmennyt antropologi Michael Harner teki suuren työn. Hän huomasi vuosikymmenien tutkimustensa aikana, että riippumatta kulttuurista, taustalla vaikuttavasta mytologiasta tai muista rituaaleihin liittyneistä yksityiskohdista, oli shamanistisen toiminnan ydin aina sama. Näitä ydintoimintoja ovat a) kyky tehdä shamanistisia matkoja b) henkioppaat, -opettajat, -auttajat ja voimaeläimet shamaanin apuna c) toiset todellisuudet (ylinen, alinen ja keskinen) d) shamanistinen kutsumus tehtävään, ja e) shamanistinen tietoisuus (ajatus siitä, että kaikella on henki ja luonto on pyhä). Harner löysi nämä yhdistävät tekijät kaikista tutkimistaan, ja matkoillaan törmäämistään, shamanistisista traditioista. Tähän ytimeen perustuu myös hänen ns. New Age ydinshamanismisuuntauksensakin, joka on tänä päivänä maailman tunnetuin shamanistinen ”traditio”. Itse en ole hänen traditionsa harjoittaja, mutta Harner teki valtavan työn maailman kaikille shamaaneille tällä traditiollaan, joten olen kiitollinen hänelle.

Ylidruidi kädessään mm. mistelinoksa.

Harner ei suoranaisesti koskaan tietääkseni ottanut kantaa siihen, miten kelttien druidismi istuu shamanismiin, mutta druidismin harjoittajat niin Isossa-Britanniassa kuin pohjoismaissakin pitävät itse itseään shamaaneina. Shamaanien ajatus luonnosta pyhänä kytkee druidismin suoraan shamanismiin, koska heillä on ydinajatuksena toiminnassaan se, että ”kaikki viisaus löytyy luonnosta”.  Toisaalta noidillekin luonto on pyhä ja heistäkin valtaosa ajattelee viisauden löytyvän luonnosta, mutta noidat eivät ole shamaaneja, miksi siis druidit olisivat? Tätä väittelyä kävin aikoinaan englantilaisen ystäväni Emmahin kanssa, joka on druidi ja oli kauan kansainvälisen druidijärjestön johdossa. Hänen mielestään vastaus piilee tuossa Harnerin listassa. Nimittäin kuka tahansa voi periaatteessa saavuttaa kaikki muut kohdat paitsi shamanistista kutsumusta. Se lankeaa vain shamaanille (ja ystäväni mukaan myös druideille) ja se tulee yleensä helvetillisten vastoinkäymisten, sairauksien tai kuolemien kautta ja jos joku joutuu edes miettimään, että ”jaa, onkohan minun kohdalleni osunut jotakin tuollaista?” niin silloin ei ole osunut -sen kyllä tunnistaa. Kutsumus ei jää koskaan huomaamatta ja shamaanilla ei ole valinnanvaraa kutsumuksensa kanssa, ja sitä vastaan ei voi taistella. Kukaan ihminen ei vapaaehtoisesti halua shamanistista kutsumusta, koska se on rankkaa, yksinäistä ja ajoittain suorastaan sietämätöntä.

Palataanpa druideihin. Druidismista ei löydy juuri minkäänlaista historiallista tietoa ja suurimman osan meistä tiedot tulevat pyöreän pöydän ritareiden kuningas Arthurin ”apulaisesta” Merlinistä sekä Asterix ja Obelix -sarjakuvista, joissa oli tietäjädruidi nimeltään Akvavitix. Hän kulki ympäriinsä ylväänä valkoisessa pitkässä parrassa ja mekossa, pieni sirppi kädessään ja keräsi misteleitä puusta, niin ja tietysti teki ylimaalliset voimat tuovaa taikajuomaa. Tämä kuva ei oikeastaan eroa mitenkään siitä kuvasta, joka ihmisillä on druideista noin historiallisessakaan mielessä. Vanhimmat kirjalliset lähteet löytyvät Kreikan antiikin ajalta ja niissä druidit kuvataan jonkinlaisiksi Brittein saarilla ja Galliassa asuviksi luonnonpapeiksi, jotka vihittiin toimeensa eliniäksi. Heidän kerrottiin opettelevan ulkoa valtavat määrät tietoa, mutta he eivät kirjoittaneet koskaan mitään muistiin ja seuraavalle druidille kaikki tieto välitettiin suullisesti eli koulutus kesti vuosikymmeniä ja siksi heidän opeistaan ei ole mitään tietoa, heidät oli vapautettu verojen maksamisesta ja sotimisesta ja he toivat usein tuomarin roolissa riita- yms. tilanteissa. Myös roomalaisten lähteistä löytyy jonkin verran mainintoja druideista ja roomalaisten mukaan mm. sanan druidi kerrotaan tarkoittavan tammen ymmärtäjää ja heidän kerrottiin keräävän aina tiettyyn aikaan misteleitä korkealta puusta. (hmm, kuinka monta kertaa Akvavitix putosikaan puusta kerätessään misteleitä?) Caesarin mukaan druidit tutkivat sekä luontoa että tuonpuoleista ja druidit opettivatkin, että sielu koki kuoleman jälkeen jälleensyntymän ja sielunvaelluksen.

Rooman aikaan druideista tuli kuitenkin roomalaisten mielestä heidän valtansa pahimpia vastustajia ja niinpä druidit kadotettiin maailmankartalta. Ensin Galliasta, sitten Britanniasta ja lopulta kristinusko ajoi druidit Irlannistakin. Druidismin katoamisen jälkeen Brittein saarilla vaikuttivat ns. Faery Doctorit eli eräänlaiset parantajat, jotka käyttivät apunaan keijuja tai haltijoita.

Jossakin vaiheessa 1600-luvulla Stonehenge ja sitä myöten myös druidismi alkoi jälleen kiinnostamaan Brittein saarilla ja lopulta muinainen uskonto elvytettiin uudelleen henkiin. Kyseinen vuonna 1781perustettu mystinen ja salaseuramainen Ancient Order of Druids elää vieläkin. Aikoinaan druidismiin liittyi Brittein saarilla pieni skandaalin poikanenkin, kun kävi ilmi, että itse Winston Churchill kuului kyseiseen järjestöön. Nykyaikainen druidismi syntyi New Agen seurauksena 1960-luvulla, ja sillä on kannattajia Britannian lisäksi jälleen myös Gallian alueella ja jopa Yhdysvalloissa.  Kuten arvata saattaa, on druideillakin käynnissä täsmälleen samanlainen ikiaikainen vs. uudelleenherätetty uskonto -keskustelu kuin aasauskolla tai suomenuskollakin, eli osa harjoittaa omasta mielestään aitoa ikiaikaista druiditraditiota ja toiset taas ovat heidän mielestään vain ”New Age-tyyppejä”, joille koko druidismi on vain teatteria.

Historiallisten druidien toiminnasta meillä ei ole paljon tietoa, mutta ystäväni mukaan voidaan kuitenkin olettaa, koska kaikkialla maailmassa on ollut shamanistista toimintaa, että sitä on ollut myös kelteillä, ja kelttien shamaani olisi ollut nimeltään druidi. Ennen druideja historioitsijat väittävät Brittein saarilla esiintyneen peurapappeja ja -papittaria ja tukijat ovat esittäneet, että nämä olisivat olleet eräänlainen puuttuva linkki shamaanien ja druidien välillä. Eli ennen näitä peurapappeja olisi kelteilläkin ollut ollut puhdasta shamanismia, mutta että se olisi kehittynyt peurapappien kautta druidismiksi. Näistä ei kuitenkaan löydy mitään todistettavissa olevaa tutkittua tietoa, joten kaikki on loppupeleissä spekulaatiota. Mitä druidit sitten omasta miestään nykyään ovat ja mitä tekevät, ja miksi he pitävät itseään shamaaneina?

Emmahin mukaan useimmat druidismin piiriin päätyvät käyvät läpi samoja ajatuksia ja kokemuksia maailmanmenosta, jotka saavat heidät pikkuhiljaa ajautumaan kohti toisenlaista maailmankatsomusta. Useimmat hänen järjestöönsä mukaan tulleet ovat kertoneet samaa tarinaa, siitä miten he ovat huomanneet, ettei enää mikään materialistinen tuo tyydytystä ja he ovat huomanneet itsessään olevan tyhjän kohdan vain kasvavan ja vaativan hakemaan elämään jotkakin muuta. Jotakin joka mahdollistaisi kokonaisvaltaisemman ja eheytyneemmän elämän. Tämä on itseasiassa hyvin yleistä kaikille henkisen polun kulkijoille. Länsimaissa olemme vieneet kulutuksen ja elämäntapamme jo lähes itsetuhoisuuden partaalle, mutta siitä huolimatta tunnemme kaipaavamme vielä ”jotakin”. Osa tajuaa, ettei sitä tunnetta voi täyttää ostamalla vielä lisää, kuluttamalla vielä enemmän tai syömällä ja juomalla vielä enemmän tai eksoottisemmin.  Eikä tyhjyydentunteeseen auta päihteetkään. Hetkeksi tyhjyydentunne kenties helpottuu, mutta useimmiten se palaa vielä rajumpana. Jossakin vaiheessa ihminen tajuaa, ettei koskaan voi saada sitä puuttuvaa tyydytystä tai kaipausta materiasta ja lähtee etsimään jotakin pysyvämpää ja henkisempää. Kun ihminen lopulta tajuaa, että hänen tämän ”jotakin” etsimisessä on kyse täsmälleen saman asian etsinnästä kuin mitä kaikki ne druidit ja shamaanit, joista luemme historiankirjoista ja myyteistä, etsivät, niin palikat alkavat asettua paikoilleen ja ihminen on asettunut polkunsa alkuasetelmiin. Emmahin mukaan kaikista druidismin harjoittajista ei kuitenkaan tule druideja, vaan se vaatii kutsumuksen. Kutsumus ei ole druidismissakaan ihmisen itsensä päätettävissä oleva asia, vaan seurausta henkien kutsusta ja sitä seuraa yleensä hyvin tuskallinen ajanjakso ihmisen elämässä.

Druidismi yhdistää Emmahin mukaan ihmisen länsimaisen ihmisen siihen ikiaikaiseen kulttuuriperimään, joka perustuu ajatukseen siitä, että kaikki on yhtä ja yhteydessä toisiinsa. Kelttiläisessä kulttuurissa on aina ollut symboleita, jotka edustavat tätä yhteyden ajatusta, kuten erilaiset päättymättömät ja ikuiset solmut, joita esiintyy niin koruissa kuin maalauksissakin. Maailmassamme on kuitenkin vallalla ajatus jaosta puhtaasti materialistiseen elämään, joka kumoaa mahdollisuuden todelliseen hengellisyyteen ja toisaalta hengellisyys taas kieltää materialismin, jolloin todellinen yhteys asioiden välillä ei toimi. Druidin tehtävänä on yhdistää nämä puolet ja opettaa ihmisille, että hengellisyys on osa arkielämäämme. Siinä missä shamaanikin, voi druidi nykyään olla ammatiltaan aivan mikä tahansa tai olla opiskelija, työtön, eläkeläinen, taiteilija jne. ja asua aivan missä tahansa, maalla, metsässä, kerrostalossa kaupungissa yms. Heistä ei päällepäin näy, että he ovat druideja, mutta heitä kaikkia yhdistää halu työskennellä yhdessä jälkipolville paremman maailman puolesta. Maailman, jossa ihmiset ovat turvassa, ja jossa ei riistetä hengiltä maapalloa ja sen eliöitä, vaan eletään sen kanssa keskinäisessä kunnioituksessa.

Kolme naisdruidia kesäpäiväntasausta juhlimassa Stonehengessä (Emmahin pyynnöstä mainittakoon, että hän ei ole kuvassa). lähde: http://www.andrewdunnphoto.com

 

Emmah itse kutsuu itseään luonnonvoimia palvovaksi animistiksi. Druidiksi, joka ei palvo jumalia tai jumaluuksia, vaan ainoastaan luontoa, mutta hän kertoo druidismiin myös kuuluvan osalla ajatus jumalista, ja koska luonto pyrkii täydentämään ja tasapainottamaan olemassaoloaan, niin myös jumaluudet edustavat aina nais- ja miespuolisia jumalia.  Druidit uskovat myös toiseen maailmaan, joka on heidän mukaansa viisauden ja parantamisen lähde. Toinen maailma on myös paikka, joista löytyy esi-isiä ja jumalia, mutta se on myös ikiaikaisen tiedon lähde. Druideilla, aivan kuten shamaaneilla, on taito ja kyky paitsi kulkea näiden maailmojen välillä, niin heillä on myös taito hankkia tietoa ja taito käyttää saamaansa tietoa.

 

Emmah kertoo, että vuosikymmenien saatossa hänen oma druidisminsa on pelkistynyt (hän käyttää itse sanaa jalostunut), ja mitä enemmän hän on oppinut, sitä vähemmän hän tarvitsee enää rituaaleja. Nykyään hän on luopunut kaikista rituaalivälineistään ja on yhteydessä henkiin vain oman itsensä välityksellä. Eli omien sanojensa mukaan hän ei enää vastaa brittiäisten tv-sarjojen kuvaa druidipapittaresta, joka seisoo Stonehengen keskellä valkoisessa kaavussa kädessään malja tai suitsuke ja sauva, laulaen kovaäänisesti kutsua jumaluuksille ympärillään alastomat nuoret naiset tanssimassa (alastomat naiset eivät kuulemma muutenkaan kuulu druidismiin). Hänen mukaansa yhteyteen ei tarvita rituaaleja, jotka itseasiassa Emmahin mukaan vie meidät aina vain kauemmaksi luonnosta ja hän pyytää miettimään, että voiko luontoa pyhänä pitävä ihminen ostaa kaiken maailman valmisrekvisiittaa rituaaleihinsa ja kuvitella sen oikeasti olevan hyväksi luonnolle? Kynttilät, kankaat, kaavut, veitset, suitsukkeet, kristallit, rumpuhiotut ja maailman laidoilta tuodut kivet yms. turhuudet ovat aina tuotettu jossakin ja jonkun kustannuksella. Miten voi kunnioittaa luontoa hankkimalla välineitä, jotka ovat suoraan sen selkänahasta pois? Emmahin mielestä se on typeryyttä, mutta myös tekopyhyyttä. Ihminen, joka palvoo luontoa pyhänä ei satuta sitä. Mikään rituaali ei korvaa sitä, että kädessä on Malesiasta lennätetyt ja Saksassa rumpuhiotut riimukivet, jotka on Suomessa vielä maalattu lateksimaalilla.  Hän kertoo myös esimerkkinä, että ystävänsä (joka on Brittien kenties tunnetuin druidi), ei hyväksy huumeidenkaan käyttöä (osa henkisen polun kulkijoista siis käyttää niitä tajuntaansa laajentamaan), mutta ei eettisistä, sosiaalisista tai terveydellisistä syistä kuten ihmiset yleensä, vaan siksi, että hänen mukaansa huumeiden tuotantoprosessi on yksi maapalloamme eniten raiskaavista tuotantoketjuista, puhumattakaan siitä mitä se tekee ihmisen vapaalle tahdolle, joka on henkisellä polulla yksi tärkeimmistä asioista.

Kysyessäni, mitä Emmah olisi mieltä siitä, että vaikkapa suomalaiset ryhtyisivät druidismin harjoittajiksi, niin hän vastasi, että druidismi, aivan kuten shamanismikin, saa voimansa harjoittajan omista juurista ja jokaisen pitäisi löytää ne omat juurensa ja omat tapansa toteuttaa shamanismia. Druidismi saa voimansa nimenomaan sen kelttiläisistä juurista. Ei hän kuitenkaan kiellä ketään druidismia harjoittamasta, koska kuka loppupeleissä tietää mitkä geenit kenessäkin on ja jos kutsu käy, niin täytyy vain luottaa, etteivät henget erehdy henkilöstä 😉 Sitä hän kuitenkin toivoo, että sille polulle lähtevä ei tee päätöstään ensimmäisen googlettamalla löytyvän artikkelin perusteella, koska netti on pullollaan väärää ja vähintäänkin erikoista tietoa druidismista eli mitä useampia artikkeleita lukee, sen helpompi on asiasta muodostaa oikeampi käsitys.

Vuosien keskustelujen jälkeen emme siis ole löytäneet juurikaan eroavaisuuksia shamanismin ja druidismin väliltä, kun puhutaan niiden syvimmästä olemuksesta. Tottakai rituaalit ja kulttuuriympäristöt vaikuttavat kummankin käytännön toteutukseen, mutta syvimmillään kyse on samasta asiasta. Emmah kutsuukin itseään shamaaniksi, jonka työnimi on druidi. Kenties se on brittiläistä ironiaa, mutta mielestäni se kuvaa hyvin tilannetta.

Niin, ja se mistelinoksa. Se tosiaan on druideille kaikkein pyhin kasvi ja erityisen voimallinen se on silloin, mikäli se sattuu kasvamaan tammessa.

Comments are closed.