Animisti,shamaani, mediaseksikkyys?

Animisti,shamaani, mediaseksikkyys?

Sanasta shamanismi on tullut laajasti käytetty ja lähes poikkeuksetta myös väärin käytetty. Usein kun puhutaan shamanismista, niin itseasiassa tarkoitetaan animismia.

Shamaanilla on aina animistinen maailmankuva eli hän näkee kaikki maailmankaikkeuden osat tietyllä tavalla elävinä ja, että kaikilla on sielu. Animistin maailmankuvassa mikään maailmankaikkeudessamme ei siis ole kuollutta, vaan kaikilla eläimillä, kasveilla, kivillä, kallioilla, joilla, vuorilla, pilvillä, tähdillä, auringolla, kuulla ja jopa sairauksilla, käsitteillä, seremonioilla ja rituaaleilla ja rituaalivälineillä on sielunsa. Paitsi sen lisäksi, että heillä on sielu, niin näillä kaikilla maailmankaikkeuden sieluilla on myös yhteys toisiinsa. Sielut muodostavat verkoston. Kaikki animistit ja shamaanit ymmärtävät tämän.

Kaikki shamaanit ovat siis animisteja, mutta kaikki animistit eivät ole shamaaneja. Miksi siis eivät ole, jos kyseessä on maailmankuva ja se on molemmilla samanlainen? Siksi, että shamaani menee tietoiseen transsiin, jossa hänen sielunsa (tai oikeastaan osa sielustaan) siirtyy toisiin todellisuuksiin. Usein hänen sielunsa ottaa haltuun joko edesmennyt sukulainen, joka on aikoinaan ollut shamaani tai paikalliset jumalat tai henget. Tällaisia muita henkiä voivat olla vaikkapa kallion, järven tai yksittäisen puun henki. Metsässä shamaanista tulee osa metsää. Toisaalta shamaani voi myös matkata omana itsenään (siis sielu) henkimaailmoihin, jossa hän tapaa ja asioi erilaisten henkien kanssa. Osa animisteistakin pystyy tekemään matkoja, mutta ne ovat harvoin tietoisia ja hallittuja, eivätkä he pysty itse päättämään, milloin matkustavat. Homma on siis jonkun muun hallinnassa kuin kyseisen henkilön.

Monissa animistisissa kulttuureissa ja traditioissa magialla on suuri merkitys ja he osaavatkin suorittaa paljon erilaisia parantamisia ja heillä on paljon viisautta, mutta heidän pappinsa ja parantajansa eivät mene tietoiseen transsiin hakeakseen tietoa sieltä vaan sen sijaan he kutsuvat henkiä tähän maailmaan. Sekin tapa voi olla hyvin voimallista, mutta se eroaa täysin shamaanin toiminnasta. Tällaisia tietäjiä sekä parantajia oli Suomessakin, ja varsinkin Karjalassa, runsaasti vielä 1900-luvun alussa. Nykyäänkin heitä on, mutta huomattavasti harvemmassa, koska tieto ei enää kulje perintötietona ja lähes jokainen tietäjä tai parantaja joutuu hakemaan oppinsa itse hyvinkin vaikeata kautta.

Shamaanin ja animistin erottaa myös se, että shamanismi ei ole polku, jonka voi valita itse. Shamaaniksi joko synnytään tai sitten ei. Kyse on siitä, että henkimaailma valitsee sinut, et sinä henkimaailmaa. Mikäli he valitsevat sinut, niin sinulla ei ole muuta mahdollisuutta. Henget saavat aina haluamansa ja jos ihminen haraa vastaan, niin pahimmassa tapauksessa hän voi sairastua tai jopa kuolla. Ilman henkiä ei ole shamaania. Tämä on se kaiken a ja o. Shamaanin tärkeimmät opettajat ovat henget. Ilman henkiä shamaani ei ole mitään ja siinäkään vaiheessa, kun shamaani on lähtenyt polulleen, niin hän ei ole itse mitään, hän on vain henkien oppipoika. Ihmisopettajatkin ovat tärkeitä, mutta ilman ihmisopettajaa ihmisestä voi tulla shamaani, mutta ilman henkiä ei. Tässä on se tärkein ero animistin ja shamaanin välillä. Shamaanit elävät henkien keskellä ja ovat heidän valitseminaan tällä polulla.

Osa ihmisistä menee metsään ja kokee yhteyttä metsän kanssa ja kenties jonkun vielä suuremmankin kanssa ja ajattelee ”onko tämä nyt sitä shamanismia?” Se ei ole shamanismia. Se voi parhaimmillaan olla animismia. Meditointi ja luonnossa oleminen on suositeltavaa ja kokeminen olevansa yhtä kaiken kanssa, on ihmisen psyykelle terveellistä ja ihminen voi muuttaa suhtautumistaan luonnonraiskaamiseen tajutessaan olevansa osa sitä, mutta se ei ole shamanismia. Usein henkisen polun kulkijat, kuten reikin tai jonkun muun terapeuttisen toiminnan harjoittajat, ajattelevat sen olevan samaa kuin shamanismi. Ikävä kyllä se ei ole.

Shamanismi on rankkaa ja kurinalaista työtä. Työtä, jossa keskustellaan henkien kanssa ja joskus jopa väitellään, käydään kauppaa ja taistellaankin ja se kaikki tapahtuu jonkun yhteisön hyväksi. Nykyään se yhteisö ei enää ole koko kylä tai heimo, vaan se on joku joka pyytää apua, perhe, suku, ystävät, työyhteisö tai yhä useammin luonto. Shamanismi ei ole polku oman henkisen terveyden parantamiseen tai kasvuun. Tosin siinäkään ei ole mitään pahaa, jos ihminen vaikkapa ydinshamanismin kautta onnistuu luomaan itselleen paremman elämän. Ja usein ihan perinteisemmänkin shamanismin harjoittaja saa sekä henkisen kasvun, että paremman pössiksen toimintansa kautta, mutta silloin se on sivutuote, ei päätarkoitus.

Shamanismi ei myöskään ole ylihenkisyyttä, jossa unohdetaan miksi täällä toimitaan. Tällainen riski on olemassa, jos asioita mystifioi liiaksi. Aikoinaan esi-isämme eivät harjoittaneet henkisyyttä henkisen kasvunsa tai kehityksensä takia, vaan koska sen avulla saattoi pelastaa heimon henkiä, parantaa sairaita ja tuoda heimon lautasille ruoan. Nykyään lähes kaikki länsimaiset suuntaukset ovat kadottaneet nämä perinteisimmät syyt traditionsa olemassaololle ja se voi pahimmillaan johtaa siihen, että kyseiset harjoittajat kadottavat yhteytensä luontoon, maailmaan ja todellisuuteen. Pahimmassa jamassa lienevät ne suuntaukset, joilla ei alunperinkään ole mitään kytköksiä historiaan. Silloin ihminen voi keskittyä rituaaleihin rituaalien takia ja romantisoida henkisyytensä itsekeskeiseksi teatteriksi. Shamaanin mielestä ihmisen ei pitäisi tulla niin henkiseksi, että hän kadottaa yhteyden tähän todelliseen maailmaan. Tosin niin ironiselta kuin se saattaakin kuulostaa, niin henget eivät anna shamaanin koskaan joutua sellaiselle polulle, jossa hän lakkaisi olemasta hyödyksi muille ja keskittyisi vain omaan hedonismiinsa tai tekemään polustaan teatteriesityksen.

Tämä on mediaseksikäs velho

Olen pahoillani, jos toistan itseäni, mutta törmään tasaisin väliajoin ihmisiin, joiden mielestä shamanismi on sitä, tätä ja tuota, mutta todellisuudessa heillä ei ole mitään käsitystä siitä mitä se on. Shamanismi ei ole mukavaa, eikä shamaanikaan välttämättä ole mukava ja vaikka sanasta shamaani on tullut mediaseksikäs, niin todellisuudessa shamanismi ei ole mediaseksikästä newage hömpötystä, jossa mennään metsään laulamaan lauluja ja ollaan yhteydessä luontoon ja tullaan energiaa täynnä takaisin. Shamanismi on surun ja ilon kyyneleitä, raivoa, vihaa, iloa, naurua ja rankkaa huumoria. Epäluuloisuutta ja jopa epäkollegiaalisuutta, mutta mediaseksikästä se ei ole. Silloin joku on käsittänyt sen sanan täysin väärin ja suosittelen hakeutumaan vaikkapa wiccojen pariin. Sieltä maailmasta sitä kaikkea löytyy; kaapuja, draamaa ja teräaseita. Shamaanin maailmasta et edes löydä shamaania, koska hän on todennäköisesti niin maastoutunut luontoon. Rummun kumu saattaa kuulua, tai sitten ei.

Tämä linnunkakkapäinen (hatun alla on linnunpesä suojassa) hahmo taas on lähempänä shamaania
Comments are closed.