Aasauskoinen vai shamaani?

Aasauskoinen vai shamaani?

Tämä on kysymys, joka tuntuu vaivaavan monia ihmisiä ja se, miten shamaani, jonka ei pitäisi uskoa mihinkään (yleisesti ilmeisesti tiedossa oleva määritelmä shamanismille) voi sanoa uskovansa skandinaaviseen muinaisuskoon. Tässä on itseasiassa useampi kysymys, kuin mitä aluksi voisi kuvitella, mutta yritän vastata mahdollisimman selkeästi.

Aasauskoisuus on ollut kovassa nosteessa viimeiset 5 vuotta, riippumatta siitä asuuko Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa tai vaikkapa Kanadassa. Syytä ei siihen varmaksi tiedetä. Yhtenä selityksenä on esitetty, että hengellisyys on tutkimusten mukaan lisääntymässä samaan aikaan kuin esimerkiksi kiristilliset laitokset menettävät jäseniään.  Itse sanoisin, kuten muutamat viisaat ovat sanoneet, että vanhat jumalat ovat alkaneet liikehtiä ja ihmiset alkavat taas kääntämään katseitaan omiin juuriinsa, menneisyyteen ja alkavat kiinnostua vanhoista myyteistä ja jumaluuksista. Aasausko on kuitenkin vain yksi monista luonnonuskonnoista, joka on saanut lisää kiinnostuneita. Suomenusko ja muut Itämeren luonnonuskonnot ovat myös kovassa nosteessa. Viro, Latvia sekä Liettua ovat suorastaan luonnonuskovien luvattuja maita Skandinavian lisäksi. Noitia, shamaaneja, selvännäkijöitä, ennustajia, parantajia ja tietäjiä on valtavat määrät. Erilaisten yrttien käyttö on Virossa hyvin tavallista ja kuivattuja yrttejä voi siellä ostaa jopa apteekeistakin, joten siellä suhde luontoon ja luonnonuskontoihin on hyvin epäbyrokraattista verrattuna vaikkapa suomalaiseen järjestelmään. Perinnetieto on juuri näissä maissa säilynyt sekä kirjoitettuna, että suullisena tietona, hyvin rikkaana.

Shamanismi Suomessa on taas tavallaan samanlainen luonnonuskonto kuin nämä uudemmatkin uskonnot (aasausko, suomenusko ja Viron, Latvian ja Liettuan luonnonuskonnot ovat rekonstruktioita vanhoista muinaisuskonnoista, mutta ne luokitellaan kuitenkin uusiksi ja siksi niitä kutsutaan uuspakanuudeksi eikä pakanuudeksi), mutta tavallaan täysin erilainen. Nyt en siis keskity mitenkään siihen kuka on shamaani ja kuka ”vain” käyttää shamanistia keinoja, vaan puhun nyt shamanismista käsitteenä. Shamanismissa ei ole pohjalla uskontoa. Ei siis voida puhua shamanismista yhtenäisenä uskontona erona vaikkapa aasauskoon, jossa nimenomaan on takana uskomusjärjestelmä ja koko idea perustuu siihen, että uskotaan kyseisen tradition jumaluuksiin.

Jokaisella uskonnolla ja mytologialla on eksoteerinen ja esoteerinen puolensa eli puoli, joka on kaikkien saatavilla ja näkyvää sekä puoli, joka on tavallaan sisäistä, salattua, piilossa olevaa. Ulospäin näkyviä ovat uskonnon dogmit, liturgiat, uskontunnustukset ja tavat. Sisäisiä/salattuja ovat puolestaan uskonnon myytit, mystiset traditiot ja rituaalit, sisäiset tulkinnat ja kokemukset jumaluuksista ja hengistä sekä suorat kokemukset ja yhteydet näihin eli asiat jotka muodostavat uskonnon ytimen ja luovat uskonnon hengen.

Myyteillä sekä kansanperinteillä ja –taruilla on suuri merkitys ihmisille tässäkin ajassa ja kertomuksilla jumaluuksistamme voi olla paljon annettavaa ja opetettavaa tänäkin päivänä. Niiden voima onkin siinä, etteivät ne koskaan katoa, vaikka niitä on yritetty kahden tuhannen vuoden ajan järjestelmällisesti tukahduttaa. Ne putkahtavat kuitenkin ihmisten tajuntaan tasaisin väliajoin ja täyttävät nykyihmisenkin tarpeita siinä missä aikoinaan vastasivat rautakaudenkin ihmisten tarpeisiin. Ajat kuitenkin muuttuvat ja samalla muuttuvat myös myytit. Ne elävät nimenomaan ajassa. Nykyajan shamaani, kokee ihan samalla tavalla tarvetta juuriinsa ja etsii vastauksia tarpeisiinsa ja siksi onkin luonnollista, että myös shamaani hakeutuu näihin kansanperinteisiin. Shamaani ei kuitenkaan lue mytologioita, sillä silmällä, että muodostaisi niistä mielessään uskonnon tai tukeutuisi mytologian eksoteeriseen puoleen vaan hän hakeutuu nimenomaan siihen mytologian esoteeriseen puoleen ja pyrkii kokemaan todellisuuden näiden mytologioiden takana. Painopiste on tässä sanalla kokeminen.

Uskoisin, että kaikki uskonnot ovat alussa olleet ihmis- ja luontolähtöisiä. Eläviä uskontoja, joissa ihminen on ollut henkilökohtaisesti kosketuksissa jumaluuksien ja henkimaailman kanssa. Ajan kuluessa ihminen siirtyi kauemmaksi luontoa mm.  kaupungistumisen myötä ja uskonnoista tuli jäykkiä ja byrokraattisia valtionuskontoja, jotka muuttuivat elävästä uskonnosta uskonnoksi, jossa ei ollut enää tärkeää tai edes luvallista olla itse yhteydessä jumalaan tai jumaluuksiin vaan sitä alettiin säädellä uskonnollisilla sakramenteilla, kirjoituksilla, kielloilla, käskyillä ja uskonnollisten johtajien tulkinnoilla. Uskonnoista tuli valtaapitävien järjestelmiä, joilla ne pitivät alamaisensa uskollisina ja pelossa. Jumalan kostoa pelkäävä ihminen tekee mitä tahansa, kunhan joku voi luvata, ettei hän joudu sen koston kohteeksi.

Uskonnoista tuli kirjauskontoja, joissa muoto on tärkeintä ja se menee aivan kaiken edelle. Sen sijaan, että esimerkiksi lapsi löytäisi itse jumaluutensa ja saisi häneen kontaktin suoraan, niin hänen on esimerkiksi meidän valtionuskonnossamme edettävä tiettyjen sakramenttien mukaisesti kohti jumalaansa. Ilman kastetta ei voi päästä ripille ja jos ei pääse ripille, niin ei voi mennä ehtoolliselle ja päästä todelliseen kosketukseen Jumalan kanssa. Miksi? Koska kirkko sanoo niin. Ei jumala, vaan kirkko. Tämä ilmiö tapahtuu pikkuhiljaa myös ns. uuspakanuususkontojen kanssa. Ne muuttuvat kirjauskonnoiksi. Uskonnoiksi, joissa joku kertoo miten pitää uskoa, luodaan tiukat dogmit ja noudatettavat liturgiat ja sakramentit. Näin on jo tapahtunut aasauskon kanssa maailmalla.

Shamaanille tällainen ajattelutapa jumaluuksista ja hengistä on kuitenkin täysin luonnoton. Uskonto ylipäätänsä instituutiona on luonnoton. Shamanismin mukaan ihminen ei tarvitse ketään kertomaan, miten uskoa tai mikä on minkäkin oikeaoppinen tulkinta. Se ei tarvitse pappeja tai hengellisiä johtajia kertomaan, miten jumaluuksia puhutellaan ja kuka saa puhutella. Sen sijaan shamanismin mukaan tarvitaan tekniikoita, tietoa ja taitoa, jolla jokainen voi päästä kosketuksiin jumaluuksien ja henkimaailman kanssa, ja joiden avulla voi päästä selvittämään totuuden olemassaolon syvimmästä olemuksesta ilman välikäsiä. Shamanismin mukaan ei tarvitse uskoa mitään tai mihinkään, toisin kuin uskonnoissa, jossa perustana on ihmisen usko johonkin. Shamaani ajattelee, että usko on tiedon vastakohta ja saadakseen tietoa on sitä haettava. Sen sijaan siis, että shamaani uskoisi jonkun henkisenä johtajana/pappina/papittarena tms. itseään pitävän ihmisen kertomaa siitä, miten asiat ovat, niin shamaani matkustaa kysymään asiaa itse. Henkilökohtaisesti.

Itselläni on siis taustalla skandinaaviseen mytologiaan pohjautuvat juuret ja perusta, mutta shamanistinen syvästi esoteerinen maailmankuva, jonka mukaan uskonto ei voi olla ulkopäin ohjautuva ja hengellisten johtajien, tai sellaiseksi itsensä määrittelevien ihmisten, kutistama kirjauskonto. En siis ole aasauskovainen, vaikka sama mytologia onkin taustalla. Toivottavasti tämä nyt edes jotenkin antoi vastauksen kysymykseen.

Niin, ja yksi kohta vaatii vielä selventämistä, en ole myöskään shamaani. Shamaani on titteli, jonka saa muilta ihmisiltä.

Comments are closed.